Sivut

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

mustikkasuun mutinat

eilen mietin että mitä teen ensi vuonna kun kouluihin hakeminen epäonnistuu täysin enkä pääse edes pääsykokeisiin, mutta sitten:

"susta huomaa että alat kuplimaan kun saat oikeasti keskittyä noiden ennakkotehtävien tekemiseen"
"noi on tosi hienoja, just tollasia ne haluaa sinne pääsykokeisiin"
"oot upea ja niin monialaisesti lahjakas, että kyllä sinä pääset opiskelemaan unelmiesi alaa"

:)
teeeee
jeejeejeeeee
ja huomasin taas kuinka hienoja ihmisiä mun ympärillä onkaan - tuo oli juuri se mitä tarvitsin. Tuntuu että tästä tulee sittenkin jotakin, tästä tulee paljon jotakin.

Tänään kävin tekemässä vähän havaintoja ympäristöstäni ja voi, teinkin! Oli kivaa muistaa että on myös mahdollisuus onnistua. En kuvannut todella kaunista mutta ehkä sitä voi löytää muualtakin.

Anteeksi, lopetan hymyilyn vaikka kohta.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

poksis vain

eilen ajattelin,
jaa, kevät,
jaa, vapaus,
jaa, aurinko,
jaa, appelsiini-rooibostee,
jaa, kuivat pyörätiet,

raajojen nostaminen vei kaiken jaksamisen, en jaksanut edes ajatella miten reagoisin.
Mutta nauru vain pulppusi, se kupli ylös kurkusta ja juuri kun luulin uskovani hillitseväni itseni, muistin taas kuinka viikon päästä on pääsiäinen tai kuinka kaunista on ja sitten taas yksi kupla nousi,
en tiedä mistä ne tulivat.
Varoin ohikulkijoita mutta kun olin yksin, hymyilin vaan ja sitten taas kuplin.

Voisin vaikka vieläkin, koska minulla ei ole pitkään aikaan ollut parempaa aamua kuin tämä, kun on saanut herätä ilman sitä tunnetta että alle kolmen tunnin päästä täytyisi taas alkaa stressata.
Tekee vaan mieli hyppiä kattoon ja olla tulematta pois,
tai vaikka laittaa tähän vaan web-kameralla otettuja kuvia hammasraudoista koska huvittaA:
(tykkään web-kamerasta koska siihen tallentuu aina kaikki hetket jolloin olen kotona ja outo. Niinkuin ne jolloin mulla on suorat hiukset)
Kuva otettu 31.10.2011 klo 19.21 #4
Kuva otettu 31.10.2011 klo 19.22 #4
Kuva otettu 07.03.2012 klo 15.26 #3
Kuva otettu 14.02.2012 klo 15.44
Kuva otettu 20.03.2012 klo 11.45 #5
Kuva otettu 21.03.2012 klo 18.04 #2
Kuva otettu 27.03.2012 klo 11.41
Kuva otettu 27.03.2012 klo 11.43
Pääasia oli se että mun ylioppilaskirjoitukseni ovat ohi ja vaikka en kirjoittanutkaan edes kuutta ällää niin olen erittäin onnellinen. En tehnyt parastani, tein maailman huonoimpia ratkaisuja ja laiskottelin lähinnä, mutta nyt ei kiinnosta, nyt kiinnostaa vain se, että minun vaikutusmahdollisuuteni menivät jo ja että keväällä mulla on kuitenkin oranssi mekko ja hieno hattu ja sitten ajattelin olla välittämättä etenkin ja vain hymyillä koska on vihreää ja miettiä että en enää ikinä mene lukioon,,,,,,,,

palaan siihen rauhallisempaan muotoon joskus, vaikka viikon päästä

(okei huijasin vähän, kyllä mua kiinnostaa että mitä arvosanoja saan, kiinnostaa ihan liikaa! Mutta nyt näyttää siltä että kaikki kirjotukset meni hyvin ja pahoin pelätty englanti lähti kolmen kuukauden takaiselle pelokkaalle minälle melkein utopistisena ja sain äikästä alustavasti 111 pistettä, mikä ällistytti hieman... Ja muutenkin jee-olo! Kuinka teillä?)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

je vous souhaite la pluie

aamulla oli valo,
kylmä mutta puhdas

sitä on ollut koko viikonlopun, sitä ja sitten minä. Valon kanssa kahdestaan oleminen on vapauttavaa, kukaan ei näe. Ja sitten miettii että miksi ei muka voisi aina olla näin - ihan niinkuin kukaan reagoisi yhtään enempää kuin valo.
Valo välillä hymyilee ja välillä katoaa kokonaan, on oleellinen asia niitä päiviä kun seurana on vain oma mieli. On ollut avartavaa.
Valoa ei pelkää, voisi lopettaa ihmistenkin pelkäämisen. Nekin useimmiten vain hymyilee tai katoaa kokonaan ja on oleellisia. Vaikka olenkin viime päivinä ajatellut että on ihan hyvä tietää viihtyvänsä helpommin itsensä seurassa kuin monien ihmisten, vielä voisi ymmärtää että kaikilla muillakin on erehtyväinen mieli. On helppoa ajatella että minä olen introvertti, tämä on ihan yhtä normaalia kuin kaikki muukin elämässä eli ei yhtään, mutta se on taas yksi rooli jossa astua ihmisten keskellä. En minä sellaista roolia tahallaan halua.

Olen vain miettinyt, että tältäkö se tuntuisi, jos ei yhtään ajattelisi mitä muut minusta ajattelevat. Tekisin vain. En välittäisi yhtään vaikka tavoitteet tippuisivat turhuudesta hyödyllisyyteen, täydellisyydestä oivaltavuuteen tai laudatureista magnoihin. Mutta jokin ajaa yhä vain huomaamaan jokaisen ympäröivän terävän silmän ja pettyneen sanan, ne joiden sävyt on täysin kuviteltuja.

Seuraavan viikon elän valosta, toivottavasti joistakin ihmisistä myös. Ehkä heidät voi yhdistää, ehkä laitan tummanharmaan baskerin päähän ja kerron olevani taiteilija ja niin kaikkien täytyy yhdistää itsensä valoon, koska eivät kehtaa olla ilkeitäkään. Taidan sanoa vaan että anteeksi kun vaivaan ja sitten ajattelin vaikka huomata etten ehkä edes vaivaa.

Siitä seuraavalla viikolla voisin alkaa hammasraudattomaksi lastenhoitajaksi. Tai matkalaukkuelämää viettäväksi kulkuriksi joka rientää kilometrien päähän viettämään pääsiäistä.

Roolienvaihto on kyllä vapauttavaakin. Ei tarvitse edes tietää kuka on, koska tiedostaa yrittävänsä olla ainakin joku joka ei ole ja hyväksyy sen. Itseään ei tarvitse löytää, pitää vain löytää jonkun tuntemattoman persoonallisuus, ja se onkin paljon helpompaa.

Huomenna loppuu eräs rooli myöskin, sen jälkeisen elämän olen nähnyt aina valoisana. Mutta en tiedä onko se, nyt kun se tulee. Huomenna näen.
valovaloajee
valoa1111
----------------------
Kirjoitin listalle kymmenen asiaa jotka minun täytyy kerrata ranskan kieliopista. En kerrannut yhtäkään. Puin päälle liian ison kuluneen trikoopaidan ja oranssit farkut ja hypin valkoisten seinien edessä, intiaanipäällikön sulkapäähine päässä ja ilman. Jäin tunneiksi selaamaan valokuvia ja niiden jälkeen aina uusia valokuvia, ja sitten luin vähän Tolkienia. Söin kolme kertaa päivässä lakritsijäätelöä ja viimeinen suupala oli aina pahaa. Nostin jalat keittiön pöydälle enkä pyyhkinyt sitä sen jälkeen, lojuin vain.

Mutta tuntuu sietämättömän ihanalta.
Kahdentoista tunnin päästä ei varmaankaan, mutta en jaksa välittää. Ehkä pekaanipähkinät auttaa.

torstai 22. maaliskuuta 2012

kahteen säteeseen kiedottu pii

elämä on vaan tätä.
katoan varmaan piakkoin,
sitä ennen menen tuijottamaan pelokkaana asymptootteja ja aproksimaatioita kuudeksi tunniksi ja voisin myös vaikka stressata viikonlopun.
Turhautuma instituutioihin, kaikki vaan jotta voisit tuntea itsesi normaalijakauman mukaisesti huonoksi ihmiseksi tai hyväksi ihmiseksi. On se kivaa tuntea onnistuvansa jossakin toisinaan mutta toisinaan tuntuu turhalta, että minun on pakko tietää että olen englannissa niin ja niin monta prosenttia huonompi kuin toiset tai että olen kirjoittanut paremman esseen kuin niin ja niin suuri osa kokelaista. Elämän perusprioriteetit on kysymyksessä etenkin, tai sitten nämä on vaan kirjotuksia edeltävän illan ajatuksia.

Mutta onneksi olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa että kirjoituksia edeltävänä päivänä ei saa tehdä mitään kouluhommia.
Niin sittenpähän vain syön, kulutan aikaa ja opettelen vielä tarkemmin Bachin e-molli-preludin jokaikisen korukuvion.
Ja sitten puran kaiken raivon preludeihin 12 tai 24, Mereen tai Sotaan.nuotit
pia nisti
dosmerm
Ja etenkin poseeraan pianon kanssa ja havainnollistan erittäin luonnollisia soittoasentoja.
Sitten kierrän ympyrää ja tuntuu vain häntäänsä syövältä käärmeeltä,
tai koiralta vähintään.
Mutta parempi syöpä kuin juopa, vai

torstai 15. maaliskuuta 2012

prokrastinoijan mielessä

hei,
tiedän että minun pitäisi puhua tänään englantia, mutta en tunne toisaalta tarvetta nöyryyttää itseäni liian monen tutun silmän edessä.
Elämä vaan on, enkä osaa puhua ajasta,
en minuuteista tai elämän kiertokulusta,
en siitä kauanko viidesosa kestää enkä siitä miten ilmaisen eilen tapahtuneen asian sillä kielellä, joka ei sovi minun suuhuni
en

enkä enää edes osaa puhua formaalikieltä vaikka se on kielistä yksinkertaisin.
Mulla on vielä kolmen kielen (matematiikka on näistä kielistä epämiellyttävin) ylioppilaskirjoitukset niin niitä olisi ehkä ihan hyvä osata, eikä vain unohtaa juuri nyt. Mutta en minä päätäkään mitä tapahtuu, minä vain olen
silmä1111
näinä päivinä olen pitänyt niistä, jotka ovat soittaneet tänne unelmientuhoushuoneeseen ja niistä, jotka eivät ole nauraneet kun olen irvistäneet auringoille. Ja sitten hyviä ystäviä ovat olleet myös Hypotenuusa ja Selim. Oi niin, Selim.

kyllä mä välillä myös menen tuulettumaan. Mutta silloin pitää tarrautua lumihankeen tai laittaa tarpeeksi pitkä valotusaika ettei katoa kokonaan. Maaliskuun yössä todella tuulee.
muumiohaudassansa
heiteisiellä
Oi voi, juuri tällä sekunnilla kuuntelen näköjään kappaletta nimeltään Uneasy Conscience. Onkohan tässä jotakin freudilaista

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

toisen puolen tietoiset

Eilen sain postikortin Afrikasta.

Ajattelin Saaraa,
mutta aika pian sen jälkeen ajattelin sitä kuinka minäkin haluan sinne, muistamaan kuinka toiset elävät siellä vieläkin.
Sinne paistaa yhä aurinko ja siellä hymyillään, siellä kieritään varpasillaan raitaisilla nojatuoleilla ja häädetään kulkukoirat pois ruoan äärestä-
toivon mukaan myös voidaan hyvin.

Harmittaa hieman kun en oikein hallinnut kameraani täysin vielä tuolloin. Tai hallitsin mutten ymmärtänyt. Räpsin vaan. On totta että nämä on dokumentääristä valokuvausta, jossa ei voikaan revitellä tai välittää hirveästi omia filosofisia näkemyksiä, mutta silti.
Luulen että jos nyt menisin takaisin ottaisin paljon osuvampia ja oivallisempia kuvia, ajattelisin ennen muuta. Otin nämä kymmeniä kuukausia sitten ja sen takia harmittaakin että näistä tulee vielä ainakin kolme näyttelyä ja sitten kaikki luulee että pidän näitä hienoina ja arvostelee minua näiden perusteella ja joo o o oo o
Sinänsä ihan kivaa että on näyttelyitä (vaikka eivät olekaan minun omiani täysin), mutta jos itse saisin valita niin mun näyttelyssä olisi kyllä jotakin ihan muuta.
kolmio
koira
laspisaip
käsi
taloen
tyttönen
jeejjee
lapsis
vussi
--------------------------------------
voi, haluaisin mennä tuonne esimerkiksi juuri nyt ja kyllä vielä heinäkuussakin. Katsomaan taitavia sormia jotka muotoilevat savea, sisaruksia jotka huolehtivat toisistaan, persikanvärisiä taivaita ja valkoisia hampaita jotka kiiltävät ilosta,
toivon vain että voin.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

ylistys sielunsäille

jos kevät tarkoittaa sitä, että sumuiset ilmat palaavat, niin sitten minä rakastan kevättä.
(kyllä muutenkin, ketä huijaan edes....)
puita
takki
kuusia
lecile
kissoja111
jejee tukka
Me käytiin Zupan kanssa katsomassa onko ne laajat pellot tien toisella puolella maailman kauneimpia yhä, oli ne. Zuppa juoksi jäniksenjälkien ja minun perässä ja minä yritin saada kaiken kuvattua vesisateessa lumihankeen uponneena. Meistä kumpikaan ei ehkä onnistunut, mutta ei oikeastaan haittaa.
jänö1
zupa
jeelumihanki
tänään mun tavoite oli olla tekemättä yhtään mitään hyödyllistä, ja jes, onnistuin paremmin kuin pitkään aikaan tavoitteissani! Oi, kyllä minä vielä selviän.
Olen vain syönyt jäätelöä ja juossut pehmeässä ilmassa ja lukenut ja selannut taidekirjoja ja ajatellut ja soitellut pianoa. Tehnyt kaiken niin hutaisemalla ettei vahingossakaan tule hyötyä, koska näinä päivinä vastustan sitä. Hyötyä. Se on niin yliarvostettua ja toisinaan ihan turhaakin. Löysin Bachista yhden G-duurin ja vähennetyn fissän lisää mutta en vahingossakaan enempää, jotta turhuuden määrä säilyy

Hyvää päivää. Pitäkää auroistanne huolta.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

paluu kasvottomiin

Eiliset ajatukset eivät tuntuneet kovin hienosti muotoilluilta kello seitsemältä ylivilkkailla silmillä tarkasteltuina. Mutta välittäkää silti, jooko.

Tänään voin puhua vaikka
omenaa
kuutomai
kuul
siitä mihin aikani todellisuudessa kuluu kun piiloudun yksin kirjaston valkoisiin pöytiin tai siitä että kaipaan kesäöitä tai niistä päivistä kun tekee mieli pukeutua vain siniseen kuulakärkikynien ihanuudesta tai vaikka elämästä,
mutta oikeastaan on jo aika kiire. Hyvää yötä.

Huomenna menen katsomaan auringonnousun ja ehkä myös vaihdattamaan persoonaa.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

auringonpaisumus

tänään:
jeekevät11111
jeearuinko
kissakissa
kissa
valopallo taivaalla häiritsi minua hirveästi, se ei jättänyt minua rauhaan edes silloin kun luin, söin tai soitin
nyt ihmettelen vain miksen ole kuunnellut isoveljeä ja selityksiä siitä kuinka elämä RAW-kuvien kanssa on helpompaa, varsinkin kun niiden käytön opettelu vaati tasan yhden napin painamista? Niillä voi huijata itsellensä vaikka auringonvalon kasvoille häikäisevästi, oo.
Tosin aurinko kyllä näkyi näissä huonolla web-kameralla otetuissa kuvissakin, joten ehkä vielä jaksan uskoa kevääseen:
jeeneljä
:---) jee

maanantai 5. maaliskuuta 2012

voih tätä viulismin määrää

toisinaan matkalaukkuelämä on väsyttävää
(palkitsevaa)
klotakurkaa
knuutio
klotamoshaa
naaamaa
ja toisinaan lukuloma vaan menee velvollisuuksia vältellessä ja Mendelssohnia kuunnellessa

oikeestaan aika usein

nyt jotain ryhtiä ja kuria, ei tästä muuten tule mitään,
kunhan joku sammuttaisi kaikki viulut mun päästä