Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2012

oppitunti inhimillisyydestä

Lahdessa oli ihan käsittämätöntä.
metsääää
Kuljin kriisistä toiseen, hymyilin aina vain enemmän juuri sen jälkeen kun olin luullut että kohta sattuu ja opin valtavasti maailmasta ja itsestäni. Kirjoitin aivoni sisällön kymmenille sivuille päivittäin, koska haluan muistaa miltä se tuntui. Ne tuntemukset olivat ihan hirveän hassuja.

En tiedä tuliko pääsykoemenestystä, keskiviikkona pääsin kyllä haastatteluun, mutta tuon valintakokeen tärkein vaikutus minuun ei ollut kyllä siinä mahdollisuudessa opiskelupaikkaan vaan siinä ymmärryksen määrässä. Tuolla nimittäin näki tarkkaillessa, että ei ole olemassa sellaisia superihmisiä jotka ovat varmoja lahjakkuudestaan ja kouluunpääsystään.
Ei ole ihmisiä jotka aikovat mennä tuonne kouluun. On vain ihmisiä jotka jännittävät pääseekö jatkoon ja ovat epävarmoja siitä mitä haetaan. Olin mä ajatellut sitä aiemminkin mutta tuolla se ajatus konkretisoitui, kun näki ihan kaikkien, niidenkin jotka tuonne kouluun tulevat pääsemään, etsivän jännityksessä omaa nimeään haastattelulistalta ja katsovan kirjaimia paperilla yhä uudestaan ettei vahingossakaan ole erehtynyt. Ymmärsin mitä todella tarkoittaa lause 'kyllä sinne aina joku pääsee'. Kyllä sinne aina pääsee ihmisiä, ja ne ihmiset ovat olleet ihan yhtä epävarmoja ja haavoittuvaisia ja tiedottomia omista mahdollisuuksistaan kuin minä.

Lahjakkuus on niin abstrakti käsite. On ihmisiä jotka ovat tehneet paljon hienoja teoksia ja ihmisiä jotka ovat oivaltaneet useita kertoja, mutta pääsykokeessa kaikki aloittavat alusta. Kukaan ei ole suunnitellut etukäteen millaisen ruisleipämainoksen tekee eikä kukaan voi aina oivaltaa. Ei ole absoluuttista osaamista, on taitavuutta kyllä mutta ihan tavallisia ne taitavatkin olivat.

Mä nautin olostani pääsykokeissa ihan hirveästi, puolentoista kuukauden työnteon jälkeen oli ihana vain olla luova ja piirtää ja maalata. En stressannut melkein ollenkaan koska saavuin pääsykokeeseen ajatuksissa joista ylempänä puhuin ja ajattelin vain välivuotta. Ajattelin että en minä ole kiinnostava siellä lahjakkaan massan keskellä, mutta sitten siellä olikin vain ihmiskasvoja. Ystävällisiä ja pelokkaita. En jaksanut keskittyä sosiaalisuuteen mutta oli aivan ihana huomata se, että muutkin olivat epäonnistuneet, muutkin olivat inhimillisiä.
Ajattelin että en minä edes voisi päästä tuonne ikinä, sinnehän pääsee ne lahjakkaat ja ihanat ja luovat ja nokkelat. Keskiviikkoiltana tajuntaani iski mahdollisuus, että minä voisin olla yksi heistä. Haastatelluista puolet pääsee, neljätoista kahdestakymmenestä kahdeksasta. Se oli hämmentävää kun huomasin että mahdollisuus oli todellinen eikä vain marginaalinen.

Oon aina ajatellut että olen se tyyppi joka epäonnistuu kun todella pitäisi näyttää osaamistaan ja sieluaan. Se tyyppi joka ei pääse kuvataidelukioon johon otetaan puolet hakijoista, se joka on harjoitellut hirveästi pianotutkintoa varten ja tilanteessa unohtaa mitä musiikki edes on, se joka saa lukioaikansa uskonnosta lukioaikansa huonoimmat esseepisteet yo-kokeessa. Nyt kuitenkin, kun en ole tosissani edes yrittänyt, olen onnistunut. Olin hämmentyä siellä lahdessa kun tajusin että vain pieni prosentti oli päässyt kokeeseen ja vielä pienempi jatkoon. Vaikka en kouluun varmaan pääsekään, kokemuksena aika tuolla oli ihan mahtavaa.
Mä huomasin myös että taide on kyllä juuri sitä mitä mä haluan. Ehdottomasti. Sen tekeminen antoi energiaa vain lisää. Ruumista kyllä ehkä vähän väsytti kun tulin eilen pois.

Mutta olen ihan käsittämättömän iloinen että olen uskaltanut vielä toivoa. Vuosi sitten meinasin hylätä taidealan koska ajattelin että olen sinne liian haavoittuvainen ja arka. Mutta niin ovat kaikki muutkin, ihan kaikki, ja ihmiset kasvavat vain siksi mitä ovat. Eikä se onnistu jos ei uskalla yrittää vielä.
Mä yritin vielä, vähän tehottomasti tosin, ja pääsin tilanteisiin joita tosissaan ei ollut uskaltanut toivoakaan. Tein molempiin hakemiini paikkoihin, Taikiin ja Muotoiluinstituuttiin, ennakkotehtävät hieman toisella kädellä mutta näköjään silti voi tapahtua asioita.
Luulin että ei tällaisia ihmisiä haluta pääsykokeisiin ainakaan Taikiin, mutta sieltäkin tuli kutsu. Ja nauroin puhelimessa kymmenen minuuttia tiedolle ja innostun aina vain lisää.

Tämän tekstin oli tarkoitus kertoa jostakin uskaltamisesta ja mahdollisuuksista mutta kerroinkin vain miltä tuntuu juuri nyt. Ehkä kerron jostain muusta joskus muulloin.

10 kommenttia:

  1. oi usva sä olet upea! sulla on aivan mahtava asennoituminen kaikkeen. tekipä hyvää lukea tämä teksti, kun itse on saanut vain hylkääviä kirjeitä ja on vaikeaa olla iloinen muiden menestymisestä.
    mä olen todella onnellinen, että olet saanut kutsuja noihin paikkoihin johon itsekin hain.
    toivottasti tärppää, olet niin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitä ihmettä! Sun blogista välittyvän lahjakkuuden määrä on niin valtava että olisin todellakin uskonut sun pääsevän vähintäänkin pääsykokeisiin :---o mitäääää. En usko että taitojen puuttumisesta on kyllä ainakaan kyse. Mutta niin, olen iloinen kun pääsin tuollaiseen tilanteeseen Näkemään ja toivon että jotkut muut voivat nähdä minun selitykseni kautta...
      toivon kyllä että menestyn sen verran että itsetuntoni ei sirpaloidu vähään aikaan. mutta toivon kyllä että sinäkin menestyt taidealalla, menestyt vaikka ensi vuonna, koska sinä sinne kuulut ja sopisitkin...

      Poista
  2. Ihana teksti! Sä jos kuka kuulut taidealalle, onnea kokeeseen ja usko itseesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kiitos!! itseeni uskominen on lisääntynyt hirveästi tuon pääsykokeen kautta. toivon että kuulun sinne, vaikka ensi vuonna joutuisinkin saman ongelman kanssa tappelemaan. . . ja vaikka kuinka monta vuotta

      Poista
  3. :)
    namasteeeèe
    mulla oli jotain asiaa mutta se meni piiloon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mau mau mau mau mau asiat piiloutuvat joskus mau-sanojen taakse

      Poista
  4. Kirjoitat kypsästi, tuollaista se on. Onnea Usva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla todella! Minä vain etsin ajatuksia, myös täältä blogista. Yritän muodostaa kokonaiskäsityksen käsityksestäni kirjoittamalla. Mutta kiitos!

      Poista