Sivut

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

tuntuu kiittämättömältä

Tulin tänne taas, kokeilemaan josko löytäisin itseni täältä abstraktien ajatusten keskeltä kun muuten maailma on niin konkreettinen. Mutta en taida, yhä vain huljun ja luovin ympäriinsä. Ehkä joskus vielä näen itseni.
todellakaunista1 PIENI
Taideteollinen korkeakoulu, valokuvataide. Tehtävä 2. Todella kaunista! Toteuta yksi (1) valokuva annetun otsikon mukaan. Valitse aiheeseen sopiva kuvaustyyli. Arviointiperusteet: visuaalisuus, sommittelu ja valon hallinta.
Tein ennakkotehtäväni viikossa kirjoitusten jälkeen ja häpesin piilossa. Mua inhotti kun en ollut yrittänyt kunnolla, koska tilaisuus on kuitenkin vaan kerran vuodessa ja TaiKissa ilmeisesti vain kerran muutamaan vuoteen. Kun sitten hyväksyvää hyminää kuului auktoriteeteilta pyörittelin silmiä ja kuplin, ja ajattelin vain kertoa.
Nimittäin älkää luottako itsenne arvostelukykyyn vaan uskaltakaa. Oli totta kai inhoittavaa lähettää kuvia joihin ei ollut itse tyytyväinen mutta ei aina tarvi olla täydellinen, ei koskaan.
Mutta sitten hävettää kun on vienyt paikan joltakin muulta. Suomi on täynnänsä lahjakkuutta ja minä vain pääsen pääsykokeisiin kuvaamalla kukkia ja kliseitä ja nostan kulmakarvojani lukiessani taas yhdestä, joka ei ole päässyt edes pääsykokeisiin vaikka on tulkinnut minua tuhat kertaa omaperäisemmin. En mä ansaitse. . mutta sitten toisaalta voin luottaa ylempien tahojen arvostelukykyyn ja olla ihan rauhassa.
metsä1 PIENI
metsä3 PIENMI
metsä2 PIENI
Taideteollinen korkeakoulu, valokuvataide. Tehtävä 3. Minun metsäni. Tee kolmen (3) kuvan valokuvasarja, joka kertoo sinun ja metsän välisestä suhteesta. Arviointiperusteet: sisällön vahvuus, tunnelma ja valon hallinta.
Sen näkee kuinka käy. Mutta ehkä kukaan muukaan ei sitten ollut onnistunut.
Olen kuitenkin nähnyt niin vakuuttavia kuvia aiheesta minä ja metsä että minun kuvani tuntuvat räpellykseltä ja säälittävältä toistamiselta.
Ehkä en näe itseäni ulkopuolelta, näen myös ne heikot kohdat jotka pyrin ulkopuolisuudelta piilottamaan. Tai sitten ehkä kerron juuri heikkoudesta enkä yritä. En voi tietää, ne ajatukset ovat tuolla jossakin korkealla enkä näe niin kauas.

Minä en pelkää, kirjoitin Muotoiluinstituutin toisen koepäivän aamuna täysin tyhjälle sivulle. Minä vain mietin.
Nyt voisin lopettaa senkin ja täyttää pääni vain huminalla. Olen pilvien päällä ja se olisi hyvä muistaa.
Seuraavina päivinä minä aion vain etsiä Välimerestä yhä uusia sinivihreän sävyjä ja kokea, se on tärkeää, koska ilman kokemista en voi luoda maailmasta mitään uutta.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. ansaitsin jos yrittäisin kunnolla..

      Poista
  2. kyllä vain, luota ylempien tahojen arviointikykyyn! ja voihan siinä käydä niinkin, että on ihte hirveen tyytyväinen ja se sokaisee, eikä luokaan mitään.
    milloin Ranska, nytkö? :) pian nähään ubba-ubba!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, niinkin voi käydä! mutta tämä on ihan hassua.
      tuolloin, kyllä! nähdään.

      Poista
  3. Nuo ovat kyllä visuaalisia, ei voi kieltää :) Itse olin jotenkin päättänyt että ei, en kuvaa metsässä vaan yritän jotain omaperäisempää. Olinkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja ideaan, mutta kutsua en saanut. Ei voi siis aina tietää mitä he haluavat, ja jostainhan on pakko karsia. Mutta kyllä sinä paikkasi ansaitset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimenomaan tuo minua kummastutti, olisin luullut että mun kuvat oli melko tavallisia ideoiltaan ja sen takia olisin odottanut hyläystä. esim lahteen mulla olikin paljon mielikuvituksellisemmat ennakkotehtävät joten sinne en yllättynyt niin paljoa pääsystä! Mutta toisaalta noiden arviointiperusteet painottuukin aika paljon visuaalisiin asioihin, esim valon käyttöön, sommitteluun ja tunnelmaan.
      Ja nuo kutsut menee vähän miten sattuu, jonakin vuonna voi päästä toisenlaisilla töillä ja jonakin toisilla. Sitä ei todellakaan kannata ottaa minään suurena epäonnistumisena tai toisaalta kunnianosoituksenakaan.

      Poista
  4. ehkä oot niin lahjakas ettei sun edes tarvitse yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuohon en usko.! mutta voi olla että olen tottunut panostamaan liikaa.

      Poista
  5. ihania kuvia, taas! oon niin mielissään tästä blogista ku tää on vaan niin ihana! kirjoitat niin ihanasti, kuvat on ihania. niiin erilaisia kuin monella muullla!
    ps. mikä kamera sulla on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun mielestä nää on melko samanlaisia kun monella muulla, siis nämä nimenomaiset! Tykkään vaan näitten valosta. Mutta kiitos kiitos,
      mulla on Nikon D60 omana ja D90 on äitin kanssa yhteisenä! Enimmäkseen käytän tota D90, koska video-ominaisuus ja tarkennuksen helppous ja muutenkin yleisesti ottaen kivempi ottaa kuvia sillä, mutta viime aikoina oon käyttänyt aika paljon D60 koska se on keveämpi ja pienempi! Esim. tuo ylin kuva on otettu D90 ja metsäkuvat D60 eikä näissä näy mitään sen suurempaa laadullista eroa...
      Ja sitten on objektiiveja, yleensä käytän Nikkorin 35mm f/1.8 tai 50mm f/1.8! Joskus harvoin kanssa Tamron 17-50mm f/2.8 mutta lähinnä joissakin tilaisuuksissa tms. :)

      Poista
    2. nimenomaan valo on kuvissa jotenkin ihana. on varjoa ja valoa. ja ne on niin tunnelmallisia. okeei, mulla on itellä canonin järkkäri, mutta tykkään siitä paljon ja tuskin tuun koskaa vaihtaa nikoniin, vaikka tuntuu et se olis parempi, kun vaan osaa käyttää. mut se on ehkä vaikeempikäyttöinen.. ainakin mun mielestä.. :dd

      Poista
    3. mm-m, tule tänne metsään niin näät että se valo vain on! Ei se kamerasta tule.
      En usko että canonin ja nikonin välillä on suurta eroa, se on tottumiskysymys ku niitten kennot yms tekniset ominaisuudet on oikeestaan aika vastaavia, mallista riippuen tietenkin. Ja hyvällä objektiivilla tekee ihan hirveästi! Kyllä siitä canonista tulee sulle hyvä ystävä.

      Poista