Sivut

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

tilanvalloittaja

anteeksi
ei minun tuota pitänyt tulla sanomaan.
Vaan sitä, että jos ihmettelette mistä viime kirjoituksessa oli kyse, oli kyse siitä että pelästyin omia tunteitani ja kirjoitin ne ylös, jotta niitä voisi tarkastella.
Ihan tosi, pelkäsin itseäni kun reagoin noin. Okei, numerot olivat masentavan pieniä, mutta en ollutkaan varautunut pärjäämään ihan hirveän loistavasti vaan menin haistelemaan avosilmäisenä. Ja Lahden kokeissa pärjäsin jo tosi kivasti siihen nähden mitä odotin, Taikissa epäonnistuin tehtävien teossa. Niin. Tehtävien teossa. Tulkinnassa tai jossakin muussa. En epäonnistunut ihmisenä vaikka nekin ajatukset mieleeni pistettiin.
Ja vaikka olin odottanut häviötä, mieleni vain reagoi epätoivolla. Se oli pelottavaa. En päättänyt tuntea niin, ne tunteet vain tulivat vaikka järki sanoi muuta. Säikähdin niiden ylivaltaa niin paljon että en uskaltanut koskea tunteisiin, kirjoitin ne tänne vain.
Miksi tänne? Siksi että minä olen löytänyt hakuprosessille niin valtavasti tukea muilta maailman ihmisiltä blogien kautta, haluan tarjota näkymiä hakemisen tunnevaihteluista kaikille muillekin.

Analyyttinen geometria on kyllä lempiasiani. Analysoin torstaina kirjoittamani lauseet ja sitten muka luulen että tiedän enemmän maailmasta. Huh.

Parin päästä into löytyi. En sulkenut sitä rasiaan, päästin sen valloilleen ja nyt tietokoneeni on tukossa siitä. Olen innoissani jokaisesta uudesta kuvausmahdollisuudesta ja kokoan portfoliota, vaikka raskasta se on kyllä. Olen innoissani että mulla on suunnitelma ensi vuoden hakua varten - tajusin mikä yhdistää mun halut käyttää kieltä ja olla visuaalinen loistavasti.
Hymyän. Voi vain yrittää, se on auttanut montaa ja auttaa varmasti minuakin.
normaali5
renghkaat
Portfoliota kootessa löytää myös yllättäviä kuvapareja. On jännittävää löytää samankaltaisia tulkintoja maailmasta monelta vuoden eri päivältä, monista eri olotiloista.

Haluan saada sen valmiiksi jotta tiedän edes että millainen valokuvaaja olen. Omat kuvat sen kertovat kai kaikkein parhaiten.

Nyt kyllä keskityn elämään ja kesään, ihanaa taas hengittää.

5 kommenttia:

  1. sä olet varmaan maailman inspiroivimpia ihmisiä!

    VastaaPoista
  2. :----------)
    elämä, kesä, hengittää
    hengittää kesäkuun iltaa: sopivan raikasta, sopivan viileää. happea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. flickor, jag tycker så mycket om er. snart ses vi, i helsingfors. i regniga, svala helsingfors.

      Poista
    2. oj!! siellä vietämme hienoa päivää. monta!!!
      oikeesti niin kivaa niin kivaa niin kivaa.¨
      onneksi on ystävät ja kesä.

      Poista