Sivut

maanantai 28. tammikuuta 2013

perin hymyt

Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa.

Luulen että olen eksynyt!
Olen vähän etsiskellyt itseäni. Taidetalosta, sivujen välistä ja niistä jäljistä jotka jätän lumihankeen keskellä yötä. Auditorion pölyisiltä lattioilta ja muista ihmisistä, joiden huomasin olevani ihmisiä. Enkä koskaan ehdi nähdä itseäni, kasvot livahtavat selän eteen, niin julkeasti että kukaan ei uskalla sanoa virheitä. Kosketan piirteitä ja sitten kun yritän tarttua lyijykynään ja kertoa miltä tuntuu, en luota siihen että olen olemassa. Koskaan en ole nyt. 
Pimiöön muodostettiin nuoruus, siellä törmää omenoihin ja pleksilaseihin ja näkee peilissä vain sieniä. Varjot törmää tyhjyyteen ja verhon takana on vain valoa.
Mutta ehkä minä olen vain jotain ja sitten maailma törmää minuun. Repii nilkat rikki ja jättää koskematta oransseihin silmukoihin. En minä sille voi mitään, ja parempi olen tällaisena kuin jonakin muuna.

Tänään olen lapsi ja päässäni on kaksi lettiä.
Tänäänkin mietin ja yritän vastata niillekin, jotka tuntuvat julmilta. Mutta on tärkeää opetella ajattelemaan ennen kuin opettelee kaiken muun. Osaan jo kävellä omin jaloin, tännekin, kahdeksansadan kilometrin päähän. Ja voin elää, voin innostua ja tutkia ja seikkailla ja selvittää totuuksia sieltä täältä, journalismin oppikirjasta ja sunnuntaista. Sanovat että nuoruus kuuluu huumata, siispä annan luvan ja toivon että elämä on värikästä huomennakin.
Vaikka kuinka se lakkaisi olemastakaan?
lumessa koivu Minä elän ja olen huomannut sen tänä vuonna ainakin kolmekymmentä kertaa.
Iloitsen siitä joka päivä. Siitä että saan selvittää asioita ja elämää.- Kulkea täällä ilman että tiedän mitään, oikeudesta olla heikko. Siitä kuinka helppoa onkaan viihtyä, katsella violetinpunaisia taivaita ja huomata, että kannattaa hymyillä ja olla täällä.

Hyvää talvea 2012! Silloin en ollut löytänyt edes olemassaolon ihmeellisyyteen, spottivalojen hehkussa näin vain ylimääräisen lumen ja ne jotka eivät löytäneet perille.

tiistai 15. tammikuuta 2013

enää en kolise

ikkunastapieni
on tärkeää keskittyä tämän hetken omituisuuteen.
huomasin eräänä yönä että voi olla onnellinen. sitten heräsin ja astuin junaan. olen kävellyt ympäriinsä ja ollut onnellinen.
Yritän edelleen keksiä perusteluja elämäni sisällöille ja sanomilleni sanoille, mutta sitten iltaisin huomaa, että tunteet ovat olemassa. Että onnellisuus ei rakennu siitä, että saa tehtyä maailmasta perinpohjaisen analyysin ja löydettyä mahdollisimman paljon ristiriitoja siitä. Se on jossakin, missä voi viihtyä ja nähdä hyviä asioita. Tunteiden vahvuutta ei koskaan muista koska ne vain häilyy, ne voi latistaa ja sanojen merkityksen alentaa täysin mitättömäksi. Mutta sitten yhtäkkiä voikin tuntea, tuntea niin että huomaa kuinka absurdia koko ajattelu on. Asiat on kuitenkin. Voi myös tuntea
itsensä typeräksi. Nyt kyllä-- - - - voisin mennä tietämään lisää itsestäni eli siitä, joka on jäänyt harhakuvien vangiksi, joka lojuu mielellään merkitsemättömänä.
ikkunallapieni

lauantai 5. tammikuuta 2013

kokoelma kertomuksia

saara
Kävimme kengättä Kiasmassa kesän keskellä Saaran kanssa ja ostin kolmentoista euron muistikirjan. Se kirja on paras asia, jonka ostin viime vuonna. Halusin kirjoittaa viime vuodesta, mutta en kerta kaikkiaan osaa. Siis
aivokirja
kirjoitan lauseita, jotka ovat olleet ainakin niin vaikuttavia, että olen jaksanut kaivaa mustekynän sängyn alta tai repun sivutaskusta ja kirjoittaa sanat kirjain kirjaimelta ylös. Tai sitten kirja ja kynä ovat sattuneet olemaan lähellä.
jalat
kun iltaan sielun aallot tyyntyy.
Usva mainitsee, että hänen korvansa ovat vieläkin täynnä hiekkaa.
"Mitä sinä teet siellä?" A kysyi oven läpi. "Ajattelen", poika vastasi. Silloin minun pitää olla yksin.
Ja hänen silmiensä edessä lehdet tippuivat maahan.
Traaginen elokuu.
Kieli ei ole totuus, se on meidän tapamme olla maailmassa.
enkä koskaan oppinut itkemään yksinkertaisia kyyneleitä
Jos vertaat itseäsi muihin, sinusta voi tulla turhamainen tai katkera - sillä aina on olemassa sekä suurempia että pienempiä ihmisiä kuin sinä. Noudata tervehenkistä kuria, mutta kohtele muuten itseäsi lempeästi. Sinä olet maailmankaikkeuden lapsi siinä missä puut ja tähdetkin; sinulla on oikeus olla täällä.
parlez-moi de la mer
sydän syttyy palamaan
loispsykopaatti
kohta kyllä otan leukaluun pois.
Teos oli siis kannustushuuto ulkopuolisuudelle, joka tyrmäsi vanhan vastenmielisen ajatuksen siitä, että yksilö kyky suhtautua hänelle annettuun ympäristöön korreloisi jotenkin automaattisesti tämän onnellisuuden kanssa.
kunnes Alecto vapauttaa kuolleet ikuisista kahleistaan; kunnes käärmeet putoavat hänen päästään ja ruoska hänen kädestään; hetki musiikkia karkottaa kaikki huolesi.
Miksi sukupolvet hukkaavat mahdollisuutensa?
Ihmisen on hyvä säilyä hiukan vieraana itselleen, kantaa muukalaisuutta mukanaan. Kukaan ei koskaan voi täysin ymmärtää, mistä elämässä on kyse, ja siksi muukalaisuus on ihmisen perimmäinen olotila.
sillä onnellisia ovat ne, jotka kantavat mukanaan monta maailmaa.
Älä piirrä mitään, mihin et ensin ole perin pohjin tutustunut ja valmistautunut. Runoilijan tavoin sinun pitää samaistua aiheesi kanssa, olla vuori, viljapelto, puu, hevonen, toinen ihminen. Näin lapsikin suhtautuu ympäristöönsä.
Teidän täytyy hyväksyä toisten ihmisten todellisuus. Te luulette, että todellisuus on neuvottelukysymys, että me uskomme sen olevan sellainen kuin te sanotte. Teidän pitää hyväksyä, että me olemme yhtä todellisia kuin te. Teidän on hyväksyttävä, että te ette ole jumalia.
varjotpieni
Loppua kohden kaikki muuttui kaoottisemmaksi, en ymmärtänyt enää todellisuudesta mitään. Siksi on hyvä että on olemassa kaunokirjallisuutta, joka heijastelee todellisuutta: voi huomata, että jonkun mielestä maailma on yhä olemassa. Vaikka itse todellisuutta ei pystyisikään huomaamaan, voi luottaa siihen, että se pysyy siellä, minun näkökulmani asioihin ei muuta niitä.
Olisin voinut kirjoittaa myös tuhansia Kjell Westön, Maria Peuran, Riikka Pulkkisen, Kimmo Korhosen, George Orwellin, Paulo Coelhon, äidin ja Liisa Keltikangas-Järvisen sanoja, mutta niitä lukiessani olin joko liian innoissani tai sitten se oranssi kirja oli liian kaukana.
Aion kertoa viime vuodesta lisääkin, se virkistää.
kurk
Siihen asti: hyvästi, terveisin se sama. Nutturani on nykyään kuin sipuli eivätkä muutkaan ajatukseni pysy. Mutta onneksi on tietokone jolla kertoa näistä muutoksista, ehkä nyt pystyn pitämään elämäni koossa.

Lainaukset mm. Saara, Paul Auster, Vellamo, Sylvia Plath, Nilla, Kjell Westö, Perttu Häkkinen, Dryden&Lee, Riikka Pulkkinen, Knuut, Onni Oja, J. K. Rowling.