Sivut

lauantai 5. tammikuuta 2013

kokoelma kertomuksia

saara
Kävimme kengättä Kiasmassa kesän keskellä Saaran kanssa ja ostin kolmentoista euron muistikirjan. Se kirja on paras asia, jonka ostin viime vuonna. Halusin kirjoittaa viime vuodesta, mutta en kerta kaikkiaan osaa. Siis
aivokirja
kirjoitan lauseita, jotka ovat olleet ainakin niin vaikuttavia, että olen jaksanut kaivaa mustekynän sängyn alta tai repun sivutaskusta ja kirjoittaa sanat kirjain kirjaimelta ylös. Tai sitten kirja ja kynä ovat sattuneet olemaan lähellä.
jalat
kun iltaan sielun aallot tyyntyy.
Usva mainitsee, että hänen korvansa ovat vieläkin täynnä hiekkaa.
"Mitä sinä teet siellä?" A kysyi oven läpi. "Ajattelen", poika vastasi. Silloin minun pitää olla yksin.
Ja hänen silmiensä edessä lehdet tippuivat maahan.
Traaginen elokuu.
Kieli ei ole totuus, se on meidän tapamme olla maailmassa.
enkä koskaan oppinut itkemään yksinkertaisia kyyneleitä
Jos vertaat itseäsi muihin, sinusta voi tulla turhamainen tai katkera - sillä aina on olemassa sekä suurempia että pienempiä ihmisiä kuin sinä. Noudata tervehenkistä kuria, mutta kohtele muuten itseäsi lempeästi. Sinä olet maailmankaikkeuden lapsi siinä missä puut ja tähdetkin; sinulla on oikeus olla täällä.
parlez-moi de la mer
sydän syttyy palamaan
loispsykopaatti
kohta kyllä otan leukaluun pois.
Teos oli siis kannustushuuto ulkopuolisuudelle, joka tyrmäsi vanhan vastenmielisen ajatuksen siitä, että yksilö kyky suhtautua hänelle annettuun ympäristöön korreloisi jotenkin automaattisesti tämän onnellisuuden kanssa.
kunnes Alecto vapauttaa kuolleet ikuisista kahleistaan; kunnes käärmeet putoavat hänen päästään ja ruoska hänen kädestään; hetki musiikkia karkottaa kaikki huolesi.
Miksi sukupolvet hukkaavat mahdollisuutensa?
Ihmisen on hyvä säilyä hiukan vieraana itselleen, kantaa muukalaisuutta mukanaan. Kukaan ei koskaan voi täysin ymmärtää, mistä elämässä on kyse, ja siksi muukalaisuus on ihmisen perimmäinen olotila.
sillä onnellisia ovat ne, jotka kantavat mukanaan monta maailmaa.
Älä piirrä mitään, mihin et ensin ole perin pohjin tutustunut ja valmistautunut. Runoilijan tavoin sinun pitää samaistua aiheesi kanssa, olla vuori, viljapelto, puu, hevonen, toinen ihminen. Näin lapsikin suhtautuu ympäristöönsä.
Teidän täytyy hyväksyä toisten ihmisten todellisuus. Te luulette, että todellisuus on neuvottelukysymys, että me uskomme sen olevan sellainen kuin te sanotte. Teidän pitää hyväksyä, että me olemme yhtä todellisia kuin te. Teidän on hyväksyttävä, että te ette ole jumalia.
varjotpieni
Loppua kohden kaikki muuttui kaoottisemmaksi, en ymmärtänyt enää todellisuudesta mitään. Siksi on hyvä että on olemassa kaunokirjallisuutta, joka heijastelee todellisuutta: voi huomata, että jonkun mielestä maailma on yhä olemassa. Vaikka itse todellisuutta ei pystyisikään huomaamaan, voi luottaa siihen, että se pysyy siellä, minun näkökulmani asioihin ei muuta niitä.
Olisin voinut kirjoittaa myös tuhansia Kjell Westön, Maria Peuran, Riikka Pulkkisen, Kimmo Korhosen, George Orwellin, Paulo Coelhon, äidin ja Liisa Keltikangas-Järvisen sanoja, mutta niitä lukiessani olin joko liian innoissani tai sitten se oranssi kirja oli liian kaukana.
Aion kertoa viime vuodesta lisääkin, se virkistää.
kurk
Siihen asti: hyvästi, terveisin se sama. Nutturani on nykyään kuin sipuli eivätkä muutkaan ajatukseni pysy. Mutta onneksi on tietokone jolla kertoa näistä muutoksista, ehkä nyt pystyn pitämään elämäni koossa.

Lainaukset mm. Saara, Paul Auster, Vellamo, Sylvia Plath, Nilla, Kjell Westö, Perttu Häkkinen, Dryden&Lee, Riikka Pulkkinen, Knuut, Onni Oja, J. K. Rowling.

4 kommenttia:

  1. hienoja! mulla puhelimen luonnoskansio toimii lainasäilönä. ja koneella on joku kansio myös. jos en saa jotenkin sykähdyttäviä sanoja ja lauseita talteen, pelottaa että ne menee hukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mullakin! Sitten kirjotan ne ylös tuonne, usein. Usein ne hukkuu ja sitten ärsyttääkin!

      Poista
  2. Olikin jo ikävä sun postauksia!

    VastaaPoista