Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2013

kuvaavan kuvottavaa

akvarellini ovat surkuhupaisan huolettomia
olisinpa minäkin.
värit

Hienoja päiviä. Sellaisia kun pöydän pintaan roiskitut täplät tuntuvat paljon oikeammilta ja oivaltavemmilta kuin ne värit, joita yritän asetella huolellisesti tuntien ajan.
tuntuu että värit loppuu maailmasta kesken. Ihan kuin olisin unohtanut jonkin, vaikka luulisi että eivät ne noin vain kolmenkymmenen värinapin joukosta pääsisi häviämään. Ne ovat niin kovin konkreettisia. Mutta minun pääni, se ei pidä muistissa kuin yhden kerrallaan, niin ei mikään avaudu.

Välillä innostun ja sitten nauran, sillä ei kukaan tyhjässä talossa huolestu. Sitten hypähdän ja kun laskeudun takaisin, en muista mitä keksin. Mutta kyllä minä koko ajan huomaan asioita lisää. Silloin kun ei huimaa, kirjoitan ne ylös. Piirrän ja huomaan asiayhteyden, sen joka oli olemassa mutta jonka etäisyys pään sisällä oli krokotiilejä.
Nekin ovat niin samanlaisia.

Ehkä täytyisi mennä näkemään. Muuten unohdan mitä on olemassa.
Ehkä piirrän vain hevosia sitten.

Toivoisin vain, että en olisi niin
kärskä
muutoin viihdyn ihan tässäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti