Sivut

maanantai 4. maaliskuuta 2013

paatos

Tänään raivostuin aivokirjalleni
ja ympyröin sanat pilvireunuksilla, jotta maailma tuntuisi entistäkin surkuhupaisammalta.

Keskityin elämääni tunniksi. Kirjoitin neljä sivua taiteesta ja valokuvan merkityksestä minulle ja kasvamiselleni ja sitten söin purukumia. Viimeisen lauseen kohdalla riemuitsin. Kirjoitin, että iloitsen maailman suhteellisuudesta ja todellisuudessa iloitsin siitä, että minulla oli suhteellisuudesta selkeä ajatus, joka ei ollut suhteellinen lainkaan.
Käsite muuttui itseksensä. Sen jälkeen riemuitsin, koska olin hallinnut itseni. Järjestänyt ajatukseni ja saavuttanut miellyttävän tunnelman.
Ja niin kuljin taas ohi, tulen kyllä takaisinkin. Kun olen täällä ja näen vain kymmeneen, on helppo unohtaa muut ihmiset ja se kuinka sijoitan itseni pituusjärjestykseen, mutta kyllä tämä tästä. En minä koskaan pääse eroon siitä, että pitäisi olla parempi kuin hän ja he ja ne joista en edes tiedä. Yhteiskunta määrää niin, ja minä olen heikko ja haluankin olla.
Ja muistan aina olevani ihmeellinen,
sillä kaikki muutkin tuntuvat siltä.

Nyt menen etsimään otsaryppyjä, jotta näkisin, että tekin olette ihmisiä.
Haluaisin kirjoittaa tänne hetkistä ja siitä miksi olen. Mutta tuntuu, että ensin on asetettava kehykset, määriteltävä miljöö, ne ajatukset, joiden parissa kaikki tapahtui. Vaaleanpunaiset unelmat, kissanpentuja täynnä, ne jotka eivät ainakaan ole totta-
Huomenna hän tulee.

kieri
Hyvää iltaa, hyvää iltaa,
hyvää yhteishakua, hyvää elämää,
hyvää kuolemaa

4 kommenttia:

  1. Ja muistan aina olevani ihmeellinen,
    sillä kaikki muutkin tuntuvat siltä.

    !!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Tärkeintä on muistaa olevansa ihmeellinen. Koska kaiken maailman yhteishaut on keksitty, jotta saataisin selville, ketkä muistavat sen jälkeenkin vielä olevansa ihmeellisiä. Ne ehkä pääsevät, kuka mihinkin, ehkä eivät. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö! Toivottavasti ihmeellisyys ei siis koskaan katoa. Sinullekin!

      Poista