Sivut

torstai 11. huhtikuuta 2013

käpristyin kauaksi

Merkintöjä elämästä:
kohti
Minä kuljen täällä. Etäällä kaikesta. Parhaista ystävistä, normaalista päivärytmistä ja yhteisistä todellisuuksista. Tunnen tunteita hirveästi ja sitten katselen ympärilleni välillä. Jos joku sanoo minulle jotakin, otan sanat sisälleni ja tunnustelen niitä lempeästi käsillä, solisluiden viereltä. Niin vähän kuulen nykyään, että tilaa toisten tekemille huomioille on aivan valtavasti. 
Välillä yritän nähdä ulos, toisiin ihmisiin asti. Kaivautua omista ajatuksista ylös ja nähdä maailman. Usein sosiaalisissa tilanteissa musta tuntuu että minun ja muun maailman välissä on hallaharso, sellainen, joka erottaa minut toisista, normaaleista, niistä jotka pystyvät välittämään merkityksiä toisille. Usvaa silmien edessä, uneliaana. Tai ehkä minä vain olen kokonaan usvaa, sen takia ajatukset on niin vaikeaa välittää. Nehän on ihan eri muotoa kuin kaikki muu olemassaoleva! Kaikilla muilla on ominaisuuksia, ne on kovia, samettisia tai vihreitä, mutta ajatukset, ne vaan velloo. 
Nykyään on vielä etäisempi olo, en enää muista miten käyttäydytään.
Kun kohtaa vain vähän ihmisiä, on hauskaa ryhtyä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Istua kirjaston nurkissa ja tehdä päätelmiä ihmisistä, nähdä ihmisiä jotka ovat epätoivoisia ja pursuavia ja perheenäitejä ja aurinkoisia. Tarkkailu kyllä tarkoittaa sitä, että etsin ympäristöstäni ominaisuuksia, jotka liitän osaksi itseäni, en minä astu minnekään ulos siis. Öisin kohtaan lukemattomia ihmisiä ja aamulla hengästyttää, kun on puhunut suunsa kuivaksi ja nähnyt niin paljon uusia asioita. Meriä ja punaisiin vaatteisiin pukeutuneita ystäviä. Sitten petyn kun huomaan, että ei olekaan teekutsuja eikä sateenkaaria eikä seikkailuja joissa heitetään sateenvarjoja ilmaan entisten koulujen katoilla.
Uudelleenmäärittelen itseäni, kokeilen mitä tapahtuu, jos katson täältäpäin.
punainen
Kun yritän opiskella, mieleen tulee usein satunnaisten ihmisten ääniä. Äänistä tulee mieleen Suomenlinnan soramonttu ja naarmut iholla ja opettajan askeleet jotka kiersi aina saman reitin samassa rytmissä kävellessään pöytänsä luokse.
Etsin olemisen oikeita muotoja. Mietin mikä on luonnollista ja mihin tarvitaan ponnistelua tai yrittämistä, mihin tarvitaan unelmia. Menestystä en oikein vieläkään ymmärrä, mutta ehkä sekin on heikkoutta. Eräänä iltana en ymmärtänyt maailman mittasuhteista mitään, tajusin että olen tässä mutta en sitä että on asioita minun ulkopuolellanikin. Hengitin vain puhelimeen enkä oikein jaksanut ajatella, mitä tapahtuu todella. Silti kuulen lauseita joissa puhutaan elämisestä, huomaan että oikeastaan ymmärtäminen on mahdollista.
Minä etsin totuuksia ja sitten huomaan, että todellisuus on enemmän kuin voin ikinä huomatakaan. Kirjaston hyllyssä luki kymmenen kertaa totta ja yksi seinämä oli täynnä pinkkejä sydämiä. Minä otin niistä yhden, Haruki Murakamin, ja luin sattumalta itsestäni.
Yllä näette virhepäätelmän, jota toistan, jotta selviäisin.
*
Maanantaina astuin ulos, olin avoin. Sanoin: näyttäytykää
Yhtäkkiä maailma oli ihan valkea ja hiljainen ja huomasin;
sehän olin minä joka huusi.
Viehätyn aina ihan liikaa kun kirjailija kirjoittaa teoksensa osaksi jonkun klassisen musiikin kappaleen. Reiko soittaa Bachia, mutta ei se kyllä ole ainoa syy miksi hän on kiehtova. Ja muistaakseni tämän kappaleen löysin, koska Pulkkisen Rajassa viitattiin Schubertin liediin Tyttö ja kuolema. Olisi pelottavaa, jos en olisi löytänyt tätä, jolle tiesin tunteen mutten melodiaa.

*Olen lukenut ilmeisesti liikaa Mediayhteiskuntaa, koska tähdet kappaleiden välillä tuntuvat varsin viehättäviltä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

la la la la la

minä vain valun, alaspäin, syvemmälle, kohta kätenikin laahaavat maata.

Mietin jatkuvasti, että pitääkö tehdä vain sitä mitä ajautuu tekemään. Jos minä jätän itseni tähän ja katson mitä sitten tapahtuu, se tarkoittaa, että valun vain syvemmälle, niin ettette enää saa jalkojani irti näistä maalintahraisista lattioista. Luut muuttuvat raskaiksi. Mutta tässä on mukavaa. Maailmakin on turvallisen pieni, eihän minun tarvitse muistaa niitä jotka ulkona huhuilevat.
Mutta sitten, huomaan, se on vain hetkellistä. En kuitenkaan unohda muiden hetkien olemassaoloa ja ne on entistä vaikeampi löytää jos jään tähän. Onneksi kotoa ei ole pitkä matka autiotaloon, silloin voi muistaa: tätähän minä haluan, enpä tunne itseäni niin levottomaksikaan kun lasinsirut heijastelevat maailman valoa alituisen valppaina ja jalat saavat astella niin äänekkäästi kuin haluavat.

Mietin, pitääkö ajatella sitä, mikä määrä luovuutta minussa on. Mitan laidoista näkyy läpi ja ne tärisevät. Ja sitten, kun on tehnyt ja oivaltanut huomaa: ei mitään mittaa olekaan, on vain minä ja minun maailmani. Minun maailmani on suuri, se täyttää minun kaikki soluni. Kunhan etsin ne väylät, hion uomat, joista päästän itseni ulos, voin käyttää luovuutta. Ennen kaikkea kyse on siitä, etsinkö yhteyttä itseni ja kaikkien muiden välille, vaikka paperienkin.

Mietin, pitääkö ajatella, millainen elämäntapa on terveellinen. Taiteilijoilla on vaara tulla hulluiksi mutta opettajilla ei. Sitten huomaan, että kyllä minä olen ennenkin oppinut elämään oudoissa paikoissa, oppinut asioita joita voi tehdä.

Mietin, pitääkö miettiä, vai olisiko parempaa vain tehdä rohkeasti. Silloin varmasti löytäisi myös asioita joita ei näe täältä asti, täältä minne hautaudun ja auringonkin näkee vain välillä. Ei elämä ole kovin vaarallista, ja aina voi tulla takaisin.

Mietin myös, miksi käytän niin paljon sanaa pitää. Eikö maailma olekaan riippumaton.

Eilen menin autiotaloon, ja ajattelin: on kaunis valo.
Minusta tuntuu, että olen tässä:
mekkoko

nyt: yritän nähdä silmistänne oletteko heränneet
ja yritän nähdä kirjainten taakse
ja miettiä, mitä olen ja miten haluan kertoa itsestäni
ja ymmärtää mitä on valokuvaus.
*

Tulen takaisin sitten, kun annan itselleni luvan rentoutua. Yhdet ennakkotehtävät palautin jo, seuraavat keskiviikoksi ja viimeiset toukokuun puolessavälissä. Onneksi valo palaa sitä mukaa.
onneksi on ystäviä ja äiti, joka kuuntelee ja osaa lukea tehtävänantoja ja puhua suomen kieltä. Muuten hautautuisin.
Kiitos.