Sivut

torstai 11. huhtikuuta 2013

käpristyin kauaksi

Merkintöjä elämästä:
kohti
Minä kuljen täällä. Etäällä kaikesta. Parhaista ystävistä, normaalista päivärytmistä ja yhteisistä todellisuuksista. Tunnen tunteita hirveästi ja sitten katselen ympärilleni välillä. Jos joku sanoo minulle jotakin, otan sanat sisälleni ja tunnustelen niitä lempeästi käsillä, solisluiden viereltä. Niin vähän kuulen nykyään, että tilaa toisten tekemille huomioille on aivan valtavasti. 
Välillä yritän nähdä ulos, toisiin ihmisiin asti. Kaivautua omista ajatuksista ylös ja nähdä maailman. Usein sosiaalisissa tilanteissa musta tuntuu että minun ja muun maailman välissä on hallaharso, sellainen, joka erottaa minut toisista, normaaleista, niistä jotka pystyvät välittämään merkityksiä toisille. Usvaa silmien edessä, uneliaana. Tai ehkä minä vain olen kokonaan usvaa, sen takia ajatukset on niin vaikeaa välittää. Nehän on ihan eri muotoa kuin kaikki muu olemassaoleva! Kaikilla muilla on ominaisuuksia, ne on kovia, samettisia tai vihreitä, mutta ajatukset, ne vaan velloo. 
Nykyään on vielä etäisempi olo, en enää muista miten käyttäydytään.
Kun kohtaa vain vähän ihmisiä, on hauskaa ryhtyä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Istua kirjaston nurkissa ja tehdä päätelmiä ihmisistä, nähdä ihmisiä jotka ovat epätoivoisia ja pursuavia ja perheenäitejä ja aurinkoisia. Tarkkailu kyllä tarkoittaa sitä, että etsin ympäristöstäni ominaisuuksia, jotka liitän osaksi itseäni, en minä astu minnekään ulos siis. Öisin kohtaan lukemattomia ihmisiä ja aamulla hengästyttää, kun on puhunut suunsa kuivaksi ja nähnyt niin paljon uusia asioita. Meriä ja punaisiin vaatteisiin pukeutuneita ystäviä. Sitten petyn kun huomaan, että ei olekaan teekutsuja eikä sateenkaaria eikä seikkailuja joissa heitetään sateenvarjoja ilmaan entisten koulujen katoilla.
Uudelleenmäärittelen itseäni, kokeilen mitä tapahtuu, jos katson täältäpäin.
punainen
Kun yritän opiskella, mieleen tulee usein satunnaisten ihmisten ääniä. Äänistä tulee mieleen Suomenlinnan soramonttu ja naarmut iholla ja opettajan askeleet jotka kiersi aina saman reitin samassa rytmissä kävellessään pöytänsä luokse.
Etsin olemisen oikeita muotoja. Mietin mikä on luonnollista ja mihin tarvitaan ponnistelua tai yrittämistä, mihin tarvitaan unelmia. Menestystä en oikein vieläkään ymmärrä, mutta ehkä sekin on heikkoutta. Eräänä iltana en ymmärtänyt maailman mittasuhteista mitään, tajusin että olen tässä mutta en sitä että on asioita minun ulkopuolellanikin. Hengitin vain puhelimeen enkä oikein jaksanut ajatella, mitä tapahtuu todella. Silti kuulen lauseita joissa puhutaan elämisestä, huomaan että oikeastaan ymmärtäminen on mahdollista.
Minä etsin totuuksia ja sitten huomaan, että todellisuus on enemmän kuin voin ikinä huomatakaan. Kirjaston hyllyssä luki kymmenen kertaa totta ja yksi seinämä oli täynnä pinkkejä sydämiä. Minä otin niistä yhden, Haruki Murakamin, ja luin sattumalta itsestäni.
Yllä näette virhepäätelmän, jota toistan, jotta selviäisin.
*
Maanantaina astuin ulos, olin avoin. Sanoin: näyttäytykää
Yhtäkkiä maailma oli ihan valkea ja hiljainen ja huomasin;
sehän olin minä joka huusi.
Viehätyn aina ihan liikaa kun kirjailija kirjoittaa teoksensa osaksi jonkun klassisen musiikin kappaleen. Reiko soittaa Bachia, mutta ei se kyllä ole ainoa syy miksi hän on kiehtova. Ja muistaakseni tämän kappaleen löysin, koska Pulkkisen Rajassa viitattiin Schubertin liediin Tyttö ja kuolema. Olisi pelottavaa, jos en olisi löytänyt tätä, jolle tiesin tunteen mutten melodiaa.

*Olen lukenut ilmeisesti liikaa Mediayhteiskuntaa, koska tähdet kappaleiden välillä tuntuvat varsin viehättäviltä.

6 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että joku muukin on täällä usvaverhon takana. Melkein pelästyin.

    Blogiasi on aina niin viihdyttävä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee! kivaa. ehkä olemme kaikki samanlaisia - subjektion vankeja. sitä ei saisi unohtaa, muuten tulee helposti kopeaksi.
      kiitos! :---) minä vaan aina oksennan tänne.

      Poista
  2. Poistitko uusimman postauksesi vai eikö se vain näy? Pidin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hupsis! joo. se oli vähän liian lavea, mutta puhun siitä vielä. kiva kuulla, että tykkäsit :----)

      Poista
  3. aivan loistava kirjoitus, sun parhaimpia minun mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos! tarkoitukseni oli kertoa miltä tuntuu, ja se tässä kyllä välittyy. :)

      Poista