Sivut

lauantai 25. toukokuuta 2013

korkealle

Voi kun Lahdessa oli kivaa.
Ymmärsin, että ymmärrän. Sen, että minä olen tämän verran ja on aivan hyvä olla tämän verran, sillä mitään muuta en ole. Olen hyvin luottavainen, että minun käy hyvin. Se ei välttämättä tarkoitakaan kaikkien arvostamaa opiskelupaikkaa, vaan jotakin paljon ihmeellisempää, arvaamattomampaa.
Tapasin ihmisiä, jotka puhuivat ilman kenkiä, hymyilivät ja kertoivat, mitä ajattelen.

Nyt olen kotona ja ymmärrän, miksi puutarhanhoito on tärkeää.

Puu kuohuu ja huokuu
sataa valkoisena sisälle
kasvaa kaiteesta lävitse
kolkuttaa ikkunaan
huutaa: minä olen olemassa
minä vastaan: olisinpa kuin sinä.

Haluaisin hypätä oksille, luottaa että maailma kantaa
mutta se on niin heiveröinen
viaton
että kuinka se minut piilottaisi

Linnut ovat kauan sitten syöneet teepussin ja alhaalla murisee ruohonleikkuri
hyttyset syövät jalkapohjat
mutta puu riemuitsee, päästää valon lävitseen, minun silmilleni niin että rivit hyppivät ulos ikkunasta
roskakoriin
minä hengitän vihreää ja kääriydyn punaiseen vilttiin
erotan itseni tuomesta
sillä en voi olla kuin se, kohota taivaisiin, puhjeta kukkaan, elää ja riemuta niin että kuuluu

Metsä on ihmisen luonnollisin olotila, luulen
ylihuomenna muutan paikkaan, jossa ikkunan takana ei ole metsää, vaan seikkailu ja oranssi aamu-usva.

Luulen että kaikki järjestyy
räjähtää kaoottisesti
niin että huomaan tempautuvani mukaan
olevani hallitsemattomassa virrassa
joka tuo mukanaan pehmeitä askelia ja käsiä, jotka sanovat: ole siinä, sinä olet hyvä.
 lehtipuan
Sitten puhelin soi ja seikkailu alkaa kello kuusi.
:---------------------)

ajatukset kiertävät, katse kiertää, jalat vääntyvät, hiukset vääntyvät solmuun
tuomi heilahtaa vasemmalle tullakseen takaisin
mutta minä pysyn.

(ajatusvirran kirjoittaminen vapauttaa ahtaasta)

6 kommenttia: