Sivut

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

kuvitteellista

tuhansia kuvia tuhansissa kansioissa tuhansia ihmisiä tuhansia merkityksiä-- - ---- ----

Viimeisen vuoden ajan olen elänyt varsin sekavaa elämää. Välillä olen maannut lumihangessa pohjoisen järven rannalla ja välillä olen hytissyt tuulessa Hangon kallioilla. Minä olen ollut kaikkialla, sama minä. On ollut hauskaa katsella mitä tapahtuukaan.
Sen takia oli vaikea kirjoittaa syksyllä. Olin aina matkalla, joko tullut juuri hengästyneenä kiehtovista soittotunneista ja laukkujen kantamisesta tai sitten etsimässä jo bussikorttia ja kumisaappaita, valmistautumassa lähtöön. Mikään ei ollut pysyvää, mistä olisin siis kertonut. Liike oli niin arvaamatonta että en oikein uskaltanut sanoa mitään, jos vaikka seuraavana hetkenä paiskautuisin turvallisuuden oranssina hehkuvaan aaltoon.
Nyt minulla on hirveästi tarinoita, joita haluaisin kertoa. Kuvia, joita haluaisin näyttää. 
Haluaisin soljua vikkelästi, laulavasti, mutta olen vielä abstraktien käsitteiden vanki.
Ehkä kesällä Tammisaaressa minä elän niin vahvasti etten osaa kertoa siitä muuta kuin sekavin aistihavainnoin, jalkapohjatkin alkavat nähdä ja korvat haistaa. Toivon niin, sillä välillä uuvuttaa nähdä maailma filosofisten käsitteiden ja mustavalkoisten mielikuvien läpi ja unohtaa kaikki mitä minun ulkopuolellani on. Tammisaari on kyllä aina yllättänyt, uskon että en totu siihen nytkään vaikka tutkimiseen on aikaa kuukausia.

Luotan siihen, että minä selviän siitä, vaikka tuntuukin yhteiskunnan normien vastaiselta.
Ei maailma ole vielä koskaan kaatunut.
Minä vain olen.
------------------------------------------------------------------------
Eräs päivä menneisyydessä:
Lokakuussa menin Taalainmaalle tapaamaan mystisiä turbaanipäitä.
elina
lottapiano
En tiedä mitä tapahtui, mutta hymyilin ja otin kuvia.                             Lotta on onnekas lottavasilmä saaraurbaani
Huhtikuussa tein Lahden muotoiluinstituutin ennakkotehtäviä valokuvaukseen. Eräänä maanantaiaamuna turhauduin ja päätin, että nyt lähetän nämä ja sitten en enää ikinä ajattele. Mun ennakkotehtävät oli suurimmilta osin vanhoista kuvista koostettuja, sillä olin jonkin lukitsemuksen vallassa kun niitä piti alkaa tehdä. Koostin myös parhaat työni -sarjan intuitiolla ja kärsimyksellä ja lopulta vain laitoin kuvat kirjekuoreen ajattelematta. Mua kadutti pari viikkoa jälkeenpäin kun heitin vaan koko homman leikiksi, ja laitoin sinne mm. ylläolevan turbaanikuvan, jossa Saaran päästä kasvaa pino elintarvikkeita. Ilmeisesti muotoiluinstituutti arvostaa kyllä jotain luovaa hulluutta sillä sain kutsun, nauratti pitkään.
Mun mielestä tuo on ihan hieno kuva ja kuvaa hyvin mun mentaliteettia valokuvaukseen - sellaista kamera kädessä kuljeskelua ja sattuman arvostamista. Silti en oikein vakavissani ehkä pystyisi kertomaan, että tämä on kymmenen parhaan kuvani joukossa.

Haluan kertoa menneisyydestä, sillä iloitsen sen olemassaolosta. Tulevaisuudestakin, mutta siitä kertoessa on hyvin vaikeaa olla täsmällinen. Koska tahansa voi kuitenkin tapahtua jotakin hyvää.
Toivon, että keskiviikkona tapahtuu jotakin hyvää.
Hyvää äitienpäivää! Hyvää Lotanpäivää!

6 kommenttia:

  1. oi ihana sinä. oon iloinen, että oot palannut jakamaan tänne taas sanojasi ja kuviasi näin usein. niiden äärellä on joka kerta niin hienoa hämmentyä ja tuntea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !! voi että. kiitos ihan hurjasti, kivaa kuulla arvostamiensa ihmisten sanovan moista :----)

      Poista
  2. oon aivan samaa mieltä aleksin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sinulle hirveästi!! :--------)

      Poista