Sivut

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

monikon ensimmäinen persoona

Viikko sitten sain vieraita!
Kun on kauan yksin, alkaa kuvitella, että muut ihmiset ovat ihan erilaisia. Luulee, että ei ole mahdollista nähdä toisen silmistä läpi, että kaikki on vain oman pään sisällä joten ei ole mitään väliä mitä sen ulkopuolella on. Että kaikki on vain pintaa, teeskentelyä, jotta tuntisi itsensä hyväksytyksi ja olemassaolonsa oikeutetuksi.
Luulee, että sosiaalinen elämä on ihan turhaa, pitäisi selvitä itse ja kasvattaa kuori, kuin passionhedelmän kova ruskea kuori joka suojaa minut niiltä, jotka sanovat kommenttinsa hieman tunkkaisella äänensävyllä. Hautautua syvälle ajatuksiinsa, jonne ei näe piikittelyä eikä niitä, jotka keräävät kevään ensimmäisen leskenlehden ja haluavat hymyillä minulle.
Niin tapahtui,
ja sen takia on hyvä että ystävät tulivat.
jenna
knuutio
lootta
Seisoimme rautatieasemalla ja minä käännyin välillä hymyilemään poispäin. Pelasimme tervapataa Esplanadin puistossa ja mietimme, miksi kulutushysteria vallitsee ihmiset. Menimme syömään hampurilaisia, koska sillä ei ollut mitään väliä, ja ihmettelimme teemakuja, taidetta ja sitä kuinka muodostimme brändiheimon.

Maanantaina lähdin vahingossa Tampereelle mukana, sillä en halunnut olla yksin.

Kosmisen yksinäisyyden tunne tuntui koomiselta - koska saatoimme nauraa sille yhdessä, se menetti merkityksensä.

He ovat arvokkaita.

2 kommenttia: