Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

upotettuja äänteitä

Välillä tekee mieli huutaa. Huutaa, että en minä huuda, kuuletteko!
taikuri
En minä halua hätkähdyttää, huutaa niin valtavia kiviä ulos suustani että lyön naamanne mustelmille ja silmänalusenne valkoisiksi. En minä etsi virheitä ja pahaa oloa, rauhaa vain. En pahuutta vaan hyvyyttä. Kuulkaa!
Huutaa, että maailma on tulisoihduissa ja te kaikki olette aivan ihmeitä täynnä, katsokaa.
Huutaa, että en minä pärjää yksin, minun todellisuuteni sortuu jos ette pidä reunoistani kiinni. Syksy näyttää pehmeältä, ystävien olkapäiltä, siltä ettei minun anneta hukkua.
Haluan huutaa, sillä tuntuu että sanomatta jääneet asiat poukkoilevat sisälläni terävinä. Onneksi voi täyttää itsensä jalkoja myöten syömällä hieman hurskaita suklaakakkuja lounaaksi ja juomalla vihreää teetä pitkin öitä väritellen värityskirjaa mustan eri sävyillä huolellisesti. Ne pehmentävät ainakin aivoni jos eivät ruumista.
valoaavaruudessa
Joinakin öinä todellisuus tuntuu niin epätodelliselta etten malta nukahtaa, ihailen yllä kohoavia tähtikuvioita ja unelmia, ristin sormeni ja tunnen sydämen sykkeen niissä, ne pomppii vatsalla. Kolisen yläsängyssä niin kovaa että Saara ei voinut nukkua. Kaikki vain järjestyy, asunto ja oikea koulupaikka ja vihani elektroniikkaan ja olemisen tavat, ja suunnitelmat näyttää ihan sympaattisilta ja pyöreiltä ja vihreiltä (en tiedä vielä mistään muusta kuin taloni vieressä kasvavista puista ja vihreästä pyöreästä räsymatosta jonka vien mukanani Tampereelle).
Naurattaa kun tajusin yksi päivä, että mun elämä näyttää varmaan tosi hyvin onnistuvalta jos oikein kaukaa katsoo. Pääsen kouluihin ja asun ystävien kanssa keltaisessa puutalossa Tammisaaressa ja saan ihanan kämppiksen heti kun lähetän yhden facebook-viestin ja saan kuvauskeikkoja joista oikeasti tykkään ja matkustan perheeni kanssa Italiaan ja plaa plaa. Olen entistä vakuuttuneempi että materialismi on ihan karmeaa.
Tämän kaiken haluan huutaa, huutaa jalkani altani.

Onneksi tänään näytän Bellatrix Lestrangelta ja voin kirkua lujaa.
hyvää Harry Potterin syntymäpäivää!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

kolme kurkistusta

veljillä on silmät hannesjajoutsen päätönnä minun hiukseni valuivat silmään. nukkumaassa kuka täällä on? katson kysyvästi ruumiinosiani mutta ne ovat aivan kuin kaikki muukin, tyhjiä, tyhmiä
 hassua, joskus vielä osasin kertoa millainen maailmani on

torstai 11. heinäkuuta 2013

vedenvalkoinen

Eilen Tammisaaressa satoi. Kaikki virtasi ympäriinsä,
sade pitkin koiran nenää,
sanat silmistä silmiin,
sitruunakakku suuhun,
minun kasvoni taivaaseen joka oli juuri sopivan kirkas.

Me pysyimme yhdessä, koska satoi.

Oli ihmeellisen väristä. Tänään paistoi tuulta ja aurinkoa ja ostin vihreän juustohöylän, yhtä haalean kuin koko maailma nyt.
koiraepäilee
elinasateenvarjolla
lautainen
lottamusli
Välillä Tammisaari näyttää ihan harmaalta, mutta sitten on kivaa kun voi mennä roskakatokseen ja huomata että elämä on hassu. Nyt kaikki nappaavat sokeria kulkiessaan keittiön läpi (keittiön läpi ei kyllä pääse kulkemaan minnekään paitsi hakemaan sokeria) ja kun miettii, miten ilmaisen sokerin vaivihkaisen syömisen saisi lopetettua, on kivaa pureskella samalla suklaapatukoita.dyykknuut
knuutjasuklaa
hah. Kohta menen tuntemattomaan,
tuttuun,
elämä taitaa olla samaa kaikkialla, myös Italiassa?

tiistai 9. heinäkuuta 2013

valaisinko olon

Kummaa..
kalasuussa
Olen iloisesti päästänyt suustani sammakoita ja muita kauniita sanoja viimeisinä vuosina, turvassa, niiden ihmisten keskellä jotka eivät paheksu sammakoita eivätkä falabelloja eivätkä edes heitä jotka jääköön mainitsematta. Nyt en uskalla enää katsoa mitä suustani tulee, syljen vihaisia kuiskauksia nurkkiin jotka eilen siivottiin ja useimmille pullistan poskeni enkä kerro mitään, en mitään, en kysy mitään, jotta ette luulisi mitään, ihan kuin voisin kieltää todellisuuden olemassaolon
Ihan kuin se suun aukaiseminen olisi ollut joku haukotus, jolloin asiat pääsivät ulos - nyt olen taas raukea ja sulkenut suuni, ja nielaisin salaisuuteni syvemmälle mukanani. Ei tarvitse haukotella enää pitkään aikaan.
Tänään mulla oli sanoja kielen päällä mutta sitten niitä kerääntyi niin paljon että en enää kyennyt maistamaan autiotalojen tai siltojen vivahteita. Se keko oli ihan ällöttävä ja ummehtuneen leväisen vihreä. Minulla oli jalka oven välissä mutta tuuli ryntäsi sisälle ja paiskoi oven kiinni kertoen, että tällainen en ainakaan voi olla. Mutta jos minä olen jo tällainen, missä se mahdottomuus on?

Roskis tulvii, toisista löytyy soseutettuja kanoja ja nauretaan kasvojen kohotuksille. Kun rokkari kävelee ulos, joukon valtaa hysteria -- - -- Tätä elämää voi kuvata hyvin monella tavalla. Silti minä haluan asua täällä.

Lisäksi: Jee-jee pääsin Tampereen yliopistoon opiskelemaan kuvajournalismia. En jaksa innostua vaan tyydyn. Nyt mulla on paikka molemmissa korkeakouluissa joista mulla on ruusuisia mielikuvia. Mitäköhän niille tekisi. Molempia en voi ottaa vastaan, pitää tietää mitä olen ja mitä haluan olla.

Jos tiedätte jotain mystistä Lahden muotoiluinstituutin valokuvalinjasta tai Tampereen yliopiston kuvajournalismin linjasta, kertokaa!!!!!!!!!! Haluan manipulaation.