Sivut

maanantai 26. elokuuta 2013

syystunnelma

puita
kävely
narsk
Purin hampaanjäljet kirjaan
ja hameenhelman lyhyemmäksi

purin maailman lattialle ja järjestin sen.
Elämästä on nyt juuri vaikea sanoa mitään, sillä se on vieressäni matkalaukuissa pakattuna, odottaa että sitä käytettäisiin. Jos istun sängylläni ja pidän vain pientä paperista lamppuani päällä, en näe niitä. Se ei ole hyväksi.
Onneksi kohta minä menen kouluun. (Siellä minä opettelen elämään olemaan täydellinen kirjoittamaan kokonaisen olemaan olemassa - joopa joo)

"Olemme olemassa yhdessä, mutta sisäisyytemme on luonteeltaan yksinäistä. Jotta voisin tietää, mitä toisen tietoisuudessa tapahtuu, minun pitäisi itse asiassa olla tuo toinen. Silloin olisimme kuitenkin yksi, ja olisinkin taas yksin."
kurki
(lainasin Muumeja ja olemisen arvoitusta)

12 kommenttia:

  1. Usva-Usva. On hyvä että olet. On hyvää että tulet. Olet hieno olemis. Terkuinkoira (kasvi)

    VastaaPoista
  2. Moi. Tuuppa täänne joo. Terveisin koira, terveisin saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo määpä tuun. Terveisin tulevaisuus

      Poista
  3. moi

    kävin eilen sattumalta tampereella ja konservatorion kahviossa. tunnistin sinut sieltä! se paikka kyllä huokui kaikkea kultturellia ja semmoista tunnelmaa, jota itse en ole koskaan päässyt kokemaan. näytti jotensakin siltä, että kuulut sinne kuin nenä päähän

    terveisen sinappihousuinen nutturapää, joka pälyili ympärilleen kuin pahainen kakara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, hassua! !!!! ! ! ! ! mä näin siellä sinappihousuisen nutturapään ja ajattelin: miksi kaikki täällä näyttää taiteilijoilta. Mä en siis ole konservatoriolla opiskelemassa, mutta ystäväni ovat ja siellä voi kyllä viihtyä. :-------) kuka lienetkään, tämä oli varsin hauska asia sanottavaksi!

      Poista
    2. ei juku, mun on pakko vielä selittää mitä ajattelin juuri eilen! olin siis käyttämässä serkkupoikaani soittotunnilla, ja siinä odotellessa huomioni kiinnittyi juuri sinun ja ystäviesi pöytäseurueeseen! ensinnäkin, olin voitonriemuinen siitä, että näin ultrakhuulin bloggarin sinä ainoana kertana kun eksyin vähän isompaan kaupunkiin käymään, ja toiseksi, juuri minä ajattelin että miksi täällä kaikki ihmiset ja varsinkin TE näytätte taiteiljoilta! ja ah, ihan mahtavaa jos onnistuin näyttämään edes nanosekunnin ajan taiteilijalta jonkun silmissä :3 luulen, että pelkästään oleilemalla konservatorion tiloissa ja hengittämällä sitä ilmaa niin vois melkein valmistua muusikoks hihi.

      terveisin sama sinappihousuinen nutturapää

      ps. usko tai älä, mutta siviilissä olen vakavasti otettava fysiikan opiskelija, että se siitä taiteilijaimagosta, hihi

      Poista
    3. mau, onpa hassu tämä elämä! :) joo, konsalla tuntuu ihan hassulta kun se on niin oma maailmansa. Mä olin varmaan kohtuullisen hysteerinen sillä olin juuri ollut viikon kotona yksin ja sitten vain tulin sinne, konservatorion kahvioon, näkemään ystäviäni. Mä muistan kun ympärillä oli vain kaikkia hienonvärisiä ihmisiä ja mietin että kantaako ne itsensä hyvin vai kantaako musiikki niitä vai mitä!!
      Mun mielestä fysiikan opiskelu on kyllä hirvittävän khuulia, oikeasti!! !! ! ! ja ajattelu ylipäätään ja sitä sinä varmaan osaat jos olet fyysikoksiopiskelija.

      Poista
    4. minä luulen, että se musiikki sai ihmiset levitoimaan, ja siksi näytti kuin kaikki olisivat olleet tuuman verran jalat irti maasta kuin marionettinuket, joita joku keveästi kannattelee ylhäällä :)
      tuntuu äärimmäisen typerältä täyttää kommenttiboksisi viesteilläni, mutta nyt kun vihdoin uskalsin avata suuni, niin en malta sulkea sitä lainkaan (olen siis pidemmän aikaa lukenut blogiasi, ja ajatellut monien tekstien kohdalla että ooh, just noin mäkin ajattelen, ja kuin hyvin oot tuonkin tunnetilan saanut ilmaistua yms.)
      p o i n t t i oli siis se, että olis huikeeta vaihtaa ajatuksia fysiikan khuuliudesta ja mistä tahansa kaltaisiesi samanhenkisten ihmisten kanssa tulevaisuudessa jollain tavoin. mutta millään muotoa en halua olla tungetteleva, varsinkin kun tällä tavalla anonyymina vaan huutelen. halusin vain sanoa, että vaikutat huipputyypiltä.

      -sinappihousu nutturapää jälleen

      Poista
    5. niimpä! musiikki vie ihmisten päät pilviin.
      tuo ei ole lainkaan äärimmäisen typerää vaan hurjan kivaa! Musta olisi vallan hauskaa nähdä toisten ihmisten maailmoja ja aatoksia. Vaikka joskus kyllä pelkään ihmisiä myös enemmän kuin sietäisi! Lienetkö sä Tampereella useinkin? Mitenköhän niitä ajatuksia voisi vaihtaa.
      Sinä kuulostat hienolta.
      :---------------)

      Poista
    6. Sittenhän meitä on kaksi, jotka pelkäävät tuntemattomia ihmisiä toisinaan :)
      Harmillisesti en käy Tampereella kovin usein, ehkä 2-3 kertaa vuodessa kummipoikaa moikkaamassa. Mutta eihän minua mikään estä käymästä useamminkin. Asun siis Kuopiossa, joten kyllä täältä vähän on matkaa sinne suunnille :-)
      Olisiko vallan brutaalia ehdottaa niinkin epäkhuulia ajatustenvaihtopaikkaa kuin facebook? En oikein keksi parempaa ideaa. Mutta mutta! Olen myös vannoutunut etanakirjeiden kirjottaja, että sitäkin voisi harkita, jos se ei kuulosta mielestäsi vaivalloista ja typerältä ajatukselta.

      -sinappi

      Poista
    7. Mau!
      Facebook on oikein hyvä. Tiedätkö kuka olen siellä? :) Etanakirjeet on kyllä maailman sympaattisin asia. Tosin mun keskittymiskyky ei meinaa riittää niihin aina, mutta uskon että tämä olisi muutenkin Vallan Eri Asia! ! ! !

      Poista