Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2013

kolme kesästä

kesässä oli niin paljon asioita, että siitä on vaikea puhua,
kun puhuu keltaisesta seinästä tuntuu että pitää puhua siitä kissasta joka istuskeli sen vieressä ja sitten pitäisi puhua siitä kun Hanna kaatoi sen päälle vettä ja sitten pitäisi puhua siitä keskiviikosta kun puhuimme luovista ihmisistä Hannan kanssa keittiön sohvilla ja sitten pitäisi puhua luovuuden ilmenemisestä kaikkialla muualla ja sitten pitäisi olla kertomatta mitään sillä ei haluaisi kertoa kaikkea.

Ei oikeasti tarvitsisi ajatella kokonaisuutta nimeltä kesä,
voi ajatella vain yhtä päivää tai yhtä sinapinväristä lattiaa tai yhtä ylivieskalaista ystävää.

Joskus ihmiset näyttää valokuvissa aivan siltä miltä ne näyttää mun mielessä.
Kesällä näin ainakin Hannan,
ylösalaisin-pieni
Knuutin
karkinsyönti-pieni
ja Lotan.
lottajalilli
Jännää, tuntuu että nää kuvat kertoo paljon enemmän ku kehtaisin sanoa.
Mutta en mä tiedä minne asti kertomukset kuuluu, ehkä joku näkee vain kauniita värejä ja silmäripsiä ja hämmentävän valon.

maanantai 23. syyskuuta 2013

onko täällä ihmeitä

Mietin usein että oonko tyhmä kun kirjotan aina ihmeellisyydestä
mutta sitten muistan että ihmeellisyyden unohtaa niin helposti että en kyllä halua alkaa unohtaa sitä tietoisesti.
plaaplaa
Minä olen huomannut paljon hyviä asioita viime päivinä. Täällä esimerkiksi:

Oranssit puut hehkuu tummanharmaalla taivaalla ja minä pyöräilen ylläni sininen mekko ja villapaita. Makoilen riippumatossa enkä meinaa päästä ylös koska siellä on niin pehmeää. Valo tulvii ja hyökyy ikkunoista sisälle valaisten monta tukkaa. Löydän roskiksesta kymmenen passionhedelmää ja viisi kimppua ruusuja, pyöräilen Hämeenkadun ruusutarha korissani ja hymyilen vastaan käveleville ihmisille, joita en edes näe. Kuulen ystävälliseltä hipiltä missä on avaruusaluksen muotoinen biojäteastia.
Katselen kuinka sateella maisemat eivät muutu harmaiksi vaan kirkkaiksi, valoksi.
Teen aika usein tämän kaiken ystävän kanssa.

On varmaan aika itsestäänselvää että nämä asiat on hyviä,
mutta mun mielestä on hyvä, että hyvät asiat ovat tiedettävissä, että ainakaan jotkut niistä eivät ole täysiä mysteerejä.

Oikeasti ongelmia on. Mutta en tiedä pitääkö minun sanoa niille että tulkaa takaisin, kun ne ovat menneet pois edes hetkeksi?

Näinkö käy jos katsoo ympärilleen sen sijaan että puristaa silmänsä kiinni jotta voisi huutaa lujempaa?

maanantai 9. syyskuuta 2013

valoa sataa

valoasataaa
Pitääkö pitää pitääkö pitää pitääkö pitää pitääkö pitää pitääkö pitääkö pitääkö pitää pitääkö pitää pitää pitää pitää pitääkö?????????????
Mun aivokirjassa joka toisessa kappaleessa kysytään pitääkö.
Useimmiten kysymyksiin vastataan pitää.

Pitääkö olla valokuvaaja jos vain pystyy olemaan sellainen?
Pitääkö kissat neniä?
Pitääkö kunnioittaa sitä, että joku ei kunnioita minua?

Pitääkö istua avaruudessa ja katsella kun päälleni pirskahtelee valoa.
Valo ei riko minua, se jää minuun.
Pitää.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

enimmäkseen vihreää

jeejeeeee
jejejeojeojeoe
jejejejee
Tiedän jo millä suojateillä useimmiten palaa vihreät valot ja missä on Tampereen vihreimmät seinät.
Täällä istutaan piknikeillä ja syödään viinirypäleitä, talutetaan pyörää ilman kenkiä kotiin lämpimissä pimeissä öissä.
Lauantai-iltana juoksin naapuriin ja ripustin esineitä seinille, sitten saavuin omaan huoneeseeni ja ihailin pyykkinarua katossa, sängyn päädyssä olevaa oranssien kuvien seinää ja sängyn viereisestä raosta löytyvää Antti Nylénin Tunnustuskirjaa. Söin omenapiirakkaa lattialla ja sulatin lautaselle seitsemän kynttilää, heräsin ystävän viereltä.
Joskus en jaksa kuunnella enkä katsoa ketään, silloin makoilen lattioilla silmät kiinni ja tuijotan hehkuvaa oranssia silmäluomillani. Kukaan ei voi viedä minulta aurinkoa.
Kokonainen maailma on ympärillä.
Koulussa hymyilen aika paljon.
Hyvin hyvää.
(jos haluatte tietää elämästäni: instagramissa olen usvakasvo!)