Sivut

maanantai 23. syyskuuta 2013

onko täällä ihmeitä

Mietin usein että oonko tyhmä kun kirjotan aina ihmeellisyydestä
mutta sitten muistan että ihmeellisyyden unohtaa niin helposti että en kyllä halua alkaa unohtaa sitä tietoisesti.
plaaplaa
Minä olen huomannut paljon hyviä asioita viime päivinä. Täällä esimerkiksi:

Oranssit puut hehkuu tummanharmaalla taivaalla ja minä pyöräilen ylläni sininen mekko ja villapaita. Makoilen riippumatossa enkä meinaa päästä ylös koska siellä on niin pehmeää. Valo tulvii ja hyökyy ikkunoista sisälle valaisten monta tukkaa. Löydän roskiksesta kymmenen passionhedelmää ja viisi kimppua ruusuja, pyöräilen Hämeenkadun ruusutarha korissani ja hymyilen vastaan käveleville ihmisille, joita en edes näe. Kuulen ystävälliseltä hipiltä missä on avaruusaluksen muotoinen biojäteastia.
Katselen kuinka sateella maisemat eivät muutu harmaiksi vaan kirkkaiksi, valoksi.
Teen aika usein tämän kaiken ystävän kanssa.

On varmaan aika itsestäänselvää että nämä asiat on hyviä,
mutta mun mielestä on hyvä, että hyvät asiat ovat tiedettävissä, että ainakaan jotkut niistä eivät ole täysiä mysteerejä.

Oikeasti ongelmia on. Mutta en tiedä pitääkö minun sanoa niille että tulkaa takaisin, kun ne ovat menneet pois edes hetkeksi?

Näinkö käy jos katsoo ympärilleen sen sijaan että puristaa silmänsä kiinni jotta voisi huutaa lujempaa?

2 kommenttia:

  1. Voi eiiii! Sattuu paljon enemmän jos ei katso kuin jos katsoo. Ja kun hymyilee ihan huvikseen kautoilijoille ja rekkamiehille kun ne odottaa että ehtii pyöräillä tien yli. Ja kun ajaa täysillä lätäköistä, nostaa jalat ylös ja nauraa vaan.. Eikö sillon ole helpompaa nii on. Hyvä usva!!

    VastaaPoista
  2. Siis Jooo!!!!!!! ! ! ! ! ! ! ! Mä aina nautin kun laitan silmälasit päähän pyöräillessäni koska sillon nään paljon enemmän ihmisiä joille voi hymyillä ja ne on kaikki ihan tosi kauniita.
    Voi että Nilla!

    VastaaPoista