Sivut

maanantai 11. marraskuuta 2013

katkoksia

jännää, joskus vielä oli aika
urbaani
kun piti pitää turbaania päässä ja syödä jäätelöä, ja silloinkin janosi varjoja
DSC_0335
kun seeprapaita tuntui ihanan viileältä ja samettihousuista pystyi käärimään lahkeet,
jalkat
kun istuttiin ilman kenkiä multaisella maalla ja turkinpippurit olivat sulaneet mönjäksi pussin pohjalle ja vesipulloista loppui vesi aina viidessä minuutissa,
kun oli kesä ja oli vastuuton ja meni minne
uskalsi.

(Nämä hetket näki Topias!)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

katso alas, minä täällä

valo.
Oonko pimeässä huoneessa,
pimeässä huoneessa, jossa sälekaihtimia ei saa kääntää niin että kaikki kylpisivät valossa,
(enhän minä edes osaa käyttää sälekaihtimia) 
pimeässä huoneessa, johon ei saa avata ovea, sillä muuten ilmavirta sammuttaa huoneen ruokapöydällä olevan kynttilän,
pimeässä huoneessa, jossa on paksut seinät tummaa hirttä, joiden kaatamiseen on vaadittu monta miestä, ja paksujen seinien edessä punaisia samettityynyjä joihin voin painaa poskeni ja levätä,
pimeässä huoneessa, jossa joudun pelkäämään ääniä jotka huutavat karhealla äänellä, sillä en näe ketkä puhuvat ja miltä niiden kasvot näyttää,
pimeässä huoneessa, jossa iloitsen, kun näen pilkahduksen, suupielet kiristyvät nauramaan vaikka huulet olisivat rohtuneet.
Keskellä olevan kynttilän näkee vasta kun on tarpeeksi pimeää.

Olenko minä
Säilytettävä valolta suojassa,
kuivassa ja viileässä?
valovaloa
valosadesade Otin nämä kuvat syyskuussa 2011 ja helmikuussa 2012. Olen vieläkin samaa mieltä.

Anteeksi
oikeasti pitäisi keksiä miksi olen valokuvaaja ja millaisena valokuvaajana haluan näkyä.
Tulostaa itsensä seinälle, myydä itsensä, matkustaa vieraiden ihmisten olohuoneisiin kultakehyksiin.
Kaikilla väreillä on sijansa tässä maailmassa, miksi minun pitää sanoa että jotkut ovat kauniimpia?

perjantai 8. marraskuuta 2013

olisipa syöveri

tänään,
hetkellinen näkymä kun pyöräilin: kyllä maailma on kirkas sittenkin.
Häikäisee niin, että meinaan pyöräillä kapeilla kävelyteillä lenkkeilevien mummojen yli ja pylväitä päin.

Tänään ajattelin, ja Juha Itkonen ja Joel Haahtela ajattelivat joskus aiemmin:
zuppa
Yläkerrasta kuuluu kolinaa, nainen joka ei koskaan nuku. Minäkään en saa unta. Ajatukseni ovat muualla ja muistelen kesää ennen kuin Jan tapasi vaimonsa. Meidän täytyy muuttaa maailmaa, Jan sanoi. On taisteltava joka hetki epäoikeudenmukaisuutta vastaan, osoitettava ihmisille heidän olemassaolonsa tarkoitus. Sitten hän käveli sillankaarta pitkin, tasapainoili kapealla kaiteella ja alla virtasi musta vesi. Oli aamuyö ja pelkäsin. En ymmärtänyt miten maailma muuttuisi jos Jan putoaisi veteen. Enkä minä sitä paitsi tiennyt mikä oli olemassaolon tarkoitus tai miten osoittaa se ihmisille. Halusin vain nähdä maailman.
(Joel Haahtela: Elena)
kuiska
Lapsinainen oli lapsi vasta mutta riittikö se suojelemaan sitä siltä, mielettömyyden tunteelta, joka tuli kun Jumala veti maton jalkojen alta ja ihminen oli äkkiä maailmassa yksin, toisella planeetalla, joka kuitenkin järjettömästi oli sama, samat ihmiset sama aurinko samat talot samat seinät, sama jokapäiväinen tarve ahtaa ruokaa sisäänsä ettei elämä loppuisi vaikkei sillä enää ollut yhtään mitään väliä.
Se mitä kannoin sisälläni ei mahtunut sinne. Se liikkui minussa ja raivasi kaiken tieltään, söi ihmisen jonka tunsin. En oikein edes muistanut itseäni ennen, lyhyessä ajassa minulle oli tapahtunut niin paljon ja niin vähän hyvää. Katsoin ympärilleni enkä nähnyt mitään mihin tarttua, kaikki huoneessa oli tilapäistä ja vierasta. Vihasin valoa, todella vihasin sitä - olin nukkunut ohi lyhyen pimeän ja päivä oli taas keskellä yötä, maailma suistunut raiteiltaan. Polvistuin matolle sänkyjen väliin ja kohotin käteni kohti harmaata kattoa, anoin Jumalalta apua, mutta ehkä olin jo silloin armon ulottumattomissa, ehkä Jumala uskoi herättävänsä minut varmemmin pysymällä hiljaa.
(Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä)

torstai 7. marraskuuta 2013

valonsyöjä

en oikein ymmärrä mitä tarkoittaa lämpö
onko se paikka
missä on oppinut käpertymään kerään
jossa piiloutuu niin hyvin
että kukaan ei löydä
lämminlämmin
mutta onneksi aina voi istua luentosalissa ja juoda lämmintä piparkakuntuoksuista teetä, se ei jäähdy vihreässä termospullossa i k i n ä,
aina silmälasit huurustuu kun hengittää teekuppiin, kielen keskikohdassa tuntuu hassu kipu ja vieressä joku hymyilee silmillä.

(huhtikuussa näytin tuolta, hassua)

maanantai 4. marraskuuta 2013

täältä pimeästä

Eilen juoksin liikennevaloista pyöräilykypärä päässä punaisessa mekonmuotoisessa takissani
ja Knuut sanoi että sä näytät mielisairaalasta karanneelta.
Ikkunasta tuli kylmää ilmaa ja ambulanssi säesti f-molli-balladia. Listasin kalenteriin kymmenen asiaa, jotka pitää tehdä, jotta voisin yliviivata niitä.
plääplää
matossa
valossa
Kahvilassa oli suuret ikkunat pimeään, ja siksi katselin niitä, jotka istuivat sohvalla pimeyden edessä ja joivat mangoteetä.

Yöllä satoi niin kovaa että oli pakko ajatella.

Silti aamulla keitin ruusunnupuista teen,
kävelin kouluun ja huomasin perillä että koko matkan on satanut ja posket ovat punaiset ja harmaa baskeri tuoksuu märälle lampaalle,
kieritin päälaelle nutturan
ja kirjoitin.

perjantai 1. marraskuuta 2013

hometta kasvaa

väsyttää.
omena
(Tsaari, jääkaapin rytmi ja keltainen keittiö. Sielläkin nojailin seiniin.)
Haluaisin olla puhdas, mietin.

Ihan kuin silmien edessä olisi joku likainen suihkuverho, jonka läpi en nää miten ihmiset toimii. Pitää keskittyä tutkimaan sen rosoisuutta niin että en ehdi huomata miten kaikki kävelevät hymyillen ohitseni. Enkä tiiä näenkö mitään kunnolla, koska näen kaiken mustien länttien läpi. En tiedä onko ihmisissä tahroja vai roikkuuko kaikki lika minkä minä heissä näen oikeesti mun silmäripsissä.

Haluaisin puhdistua, enkä tiedä miten sen tekisin. Odotellessa valaistumista syön ruokalusikalla metsämarjajäätelöä ja täytän pääni googlettamalla puolituttuja ja laittamalla levyjä kuulumaan.
Siivoan huomenna perusteellisesti.