Sivut

perjantai 13. joulukuuta 2013

vai rauhaa

sänkyni jalkopää näyttää tältä,
ja tältä on syksy tuntunut.
neliö
Välillä olen istunut kolmetoista tuntia kirjastolla opiskelemassa ja välillä unohtanut että yliopistossa pitää opiskella ja lojunut huoneeni lattialla, kaivanut päätäni jos sieltä löytyisi lauseita kirjoitettavaksi pieneen punaiseen kirjaan.
Olen epäillyt aina pitäisikö tehdä juuri toista.

Välillä pidimme onneksi talviunipäivän.
dumbledore
ikkunlaauta
jeejee
sello
oli Sello ja Vellamo ja Knuut ja rauha ja Sibelius ja joulupuuro ja valtavasti koulutöitä, jotka jäivät kotiin kun minä kiiruhdin makaamaan riippumattoon.

nyt
joululoma,
ostan hopeisia kenkiä, luen kirjaa introverttivaikuttajista ja suunnittelen piparkakkutalon.

Hengitän taas, 
hengitän silloinkin kun en ole juuri pyöräillyt kiireessä luentosaliin tai juonut kahvilla itseäni hyperaktiiviseksi.
Huuletkaan ei oo enää kovin rohtuneet, voi hymyillä.

5 kommenttia:

  1. hei en tiedä onko toi riippumatto kenen, mutta osaatko kertoa mistä senkaltaisia saa? (onhan toi sellanen mitä ei tarvii mihinkään kattoon ruuvata? olis pelottavaa) tahtoisin ihan hirveesti riippumaton mun huoneeseen.

    ps. sun blogis on ihanuutta aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on mun riippumatto! Raidallinen on citymarketista ja iskä askarteli telineen. Ei tarvi ruuvata maailmaan koska telineitä saa kaikkialta, esimerkiksi http://www.riippumattojenmaailma.fi/tuotteet/telineet

      Poista
    2. aijaa! munkin iskä on sellasia askarteluhenkilöitä niin ehkä se tekee mulle kans. :----o oi vitsi en malta odottaa että mäkin löydän kivan riippumaton, kiitos sulle jee

      Poista
  2. Usva, kuulostaakohan tämä hölmöltä. Mutta
    Jotenki vain välähti mieleen, että muistathan kiitollisuuden hyvistä ystävistä. :)
    Monesti saattaa pitää itsestäänselvyytenä.
    Hyvää Joulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Ei se kuulostanut yhtään hölmöltä. Hyvä vain kun muistutit!
      Mä oon jollakin tasolla hyvin hyvin kiitollinen ystävistä jokaisena päivänä koska mun mielestä tuntuu aika uskomattomalta että olen löytänyt juuri minun ystäväni. Ne, jotka on kotoisin samasta sisäisestä maisemasta kuin minä.
      Toisaalta sitten - niistä ei osaa olla kiitollinen aina, koska on läheisissäkin ihmissuhteissa hirveästi määrittelemättömiä asioita, joille ei oikein tietäisi mitä tekisi. Yllättävänkin paljon. Pitäisi muistaa, että on hienoa, että joku on lähellä, vaikka siinä lähellä olisikin sitten myös kaikkia mustia mörköjä ja tabuja ja sellaisia.
      Paljon hyvää joulua sinullekin. :)

      Poista