Sivut

tiistai 9. joulukuuta 2014

kirkasvalo

tänään pimensin yliopiston kuvataideluokan ja heitin valoa vähän minne sattuu.
Inka-Mari upotti kasvot pensselipurkkiin ja haki ylähyllyltä täytetyn jäniksen.
inka-mari_1
inka-mari_2
Keinovalot on mulle niin vieraita että en ikinä oikein tiedä mitä syntyy, kun niillä valokuvaa. Hämmennys on viihtyisää. Aina vain on uusia tapoja nähdä.

terveisin,
edelleen opiskelualastaan äärettömän innostunut ja äärettömän ahdistunut usva

tiistai 2. joulukuuta 2014

satuvalot

salamoiden
maailma on niin kummallinen
lottalottanen
lottalotta
lottalottaltoaa
lottapilvi
valaisin pimeitä ystäviä, pimeitä kuita

lauantai 29. marraskuuta 2014

eloisa maa

kolme näkymää skotlannista vielä.
blogiin1
blogiin2
blogiin4
hassua katsoa luonnon värejä,
nykyään elän luolassa jonka eteen on vedetty verhot, jotten vahingossakaan olisi tekemisissä luonnollisen valon kanssa.

kuolemankuukauden kuolemista odottaen,
usva

maanantai 24. marraskuuta 2014

henkireikiä

välillä katoan Helsinkiin
päläpälä_1
päläpälä_2
päläpälä_3
päläpälä_5
siellä on lumisia autoja, pitkätakkisia hahmoja ja sohva, jolle nukahdan aina vahingossa.

torstai 13. marraskuuta 2014

hei hei valoisat yöt

auringon kierrosta on aina helppo puhua,
on helppo sanoa että onpa ikävä aikoja jolloin yö ja pimeä eivät sekoittaneet toisiaan.
heiheilaiva
heiheipelto
oikeasti taitaa olla ikävä sitä että oli helppo selvitä päivistä, kun ainoa mitä täytyi tehdä oli hymyillä asiakkaille,

valokuvaajana ei selviä oikein hymyilemällä. Oon leikkinyt tämän viikon valokuvaajaa toimittajakoulutuksen lehdessä, ja huomannut: uuskarismaattista ylistyskokousta kuvatessa ei auta hymyily, epäonnistuneita kuvia tuijottaessa ei auta hymyily, epätietoisena videota kootessa ei auta hymyily. Täytyisi käsitellä asioita, käsitellä kuvia, eikä vain selvitä.
Ehkä ajan myötä oppii järkevämpiäkin toimintamalleja.

Hullua jos tulevista kesistä ei tulekaan enää huolettomia,
mutta valoisia öitä ei kukaan kyllä voi estää.

perjantai 7. marraskuuta 2014

tuiskuaa

talvi yllätti kaikki ja maailmasta tuli hetkessä eri värinen
lumisade
lumisade_2
lumisade_3
joulukorttimaisemia, raukeita iltoja ja pehmeitä askelia kaiken stressin keskelle.

tiistai 4. marraskuuta 2014

oransseja unelmia

on valokuvauksessa joku äärimmäisen kiehtova juttu. toisinaan se on huumetta.
saatan yhtäkkiä huumaantua siitä että valo menee juuri niin kuin minä kuvittelin
tai en olisi ikinä osannut kuvitellakaan

ja siitä että salamavalolla voi maalata koko huoneen oranssiksi
oranssitunelmat
oranssitunelmat_2
oranssitunelmat_1
oranssitunelmat_3
tänään satoi kauniisti ja mä lähdin ulos, kysyin ihmisiltä että saanko ottaa susta kuvan ku haluaisin opetella käyttämään salamaa. silmälasit pisaroi ja kameran linssi pisaroi, kameraan virtasi oudonvärisiä valoja ja joskus tajusin että miksi enemmän, miksi vähemmän

kirkas salamavalo on yliluonnollisen selkeää. pilkkopimeästäkin huoneesta saa neutraalin näköisen.
tähän asti se tuntuu huijaukselta mutta ehkä kohta uskallan manipuloida todellisuutta

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

pimeää aika

Marraskuu
tuntuu aina musertavalta.
Tuntuu että pimeys kasautuu hartioille ja valuu silmille. Ruumis on raskas, mieli on raskas, silmäluomet mustat kun miettii yöt kuinka olisi parempi ihminen.

Selvisin pyhäinpäivästä, vuoden ahdistavimmasta päivästä, pukemalla keltaiset villasukat ja keskustelemalla avaruudesta. Tästä päivästä uimalla kilometrin ja syömällä suklaajäätelöä. Ehkä lopuistakin kahdestakymmenestäkahdeksasta selviää, jos vain muistaa elää yksittäisiä päiviä eikä koko marraskuuta kerralla. Kokonaisen marraskuun ajatteleminen heittää mustaan aukkoon.

Lokakuun alussa pimeää oli niin vähän että siitä saattoi innostua. Kävin rautatieasemalla unohtamassa itseni,
ja tuntemattomat ihmiset vääntyivät kameran linssille sopusuhtaisesti.
yökuvia yökuvia_6 yökuvia_1 yökuvia_4 yökuvia_5 yökuvia_3 yökuvia_2 yökuvia_7
En osaa enkä halua luopua valon metsästämisestä.
Mustasta marraskuusta sitä on vain vaikea löytää.

Mustassa marraskuussa valoa on niin vähän että en jaksaisi etsiä sitä kellekään muulle kuin itselleni, ja juuri silloin kaikki haluavat minun loistavan valoa kaikkeen maailmaan. En jaksa tehdä kuolematonta taidetta, haluaisin tarkkailla pieniä ilmiöitä, olla pieni.

ei hätää, ei hätää

tiistai 28. lokakuuta 2014

avaruusaskeleita

not all those who wander are lost;
kävellessä tuntui olevan paikallaan. 
Paikalla. 
Paikalla vähän ennen ja paikalla vähän jälkeen, paikalla kosteassa ilmassa joka sopi pehmeästi keuhkoihin ja paikalla muhkuraisilla pelloilla suonsilmiä varoessa,
mitä nyt mieli vaelteli pilvipeitteiden yli vuorille.
vaellus-pieni-2
vaellus-pieni-1
vaellus-pieni.4
vaellus-pieni-3
vaellus-pieni.5
Törmäsin maailman ihmeellisimpiin puihin, aavoihin nummiin,  joka paikassa kutsuvasti soliseviin vuoristopuroihin. Kävelin kaiken läpi ja iltaisin olin väsynyt. Väsynyt ja rauhassa.
Nyt olen väsynyt mutta en rauhassa. Pelkään että mut revitään kappaleiksi kun en osaa olla järkevä ihminen. Ehkä pitäis mennä nukkumaan ja huomata, että kas, taas heräsin kaikki osat tallella, hajanainen mielikin,

olen ollut kaksi vuorokautta Tampereella ja jo nyt on avaruudenikävä,
taivasta ei ehdi kaivata kun se vain on koko ajan pimeä.
mutta avaruus, ääretön avaruus, voinko lentää sinne?

perjantai 10. lokakuuta 2014

suuntaviivoja

Elämä Tampereella on sekasortoa.
Pyöräilen liukkaassa lehtisateessa Hämeenkadun ihmisiä väistellen niin lujaa, ettei tarvitse ajatella. Joskus pysähdyn. En yhtään tiedä minne pitää mennä.

Onko oikeus olla tietämättä?
tunturihäh
Haluaisin vaan kellua tässä tietämättömyydessä. Rauhattomalla mielellä poukkoilen puolelta toiselle nopeasti. En ehdi tutkia yhtään maailmaa kokonaisena, kun joku jo vetää toiseen suuntaan. Ensin huumaantuu vapaudesta, sitten haluaa käpertyä ihmisen vierelle kun virkistävä tuuli onkin kylmää ja sateista.

Eilen mulle sanottiin, että ei tarvitse tietää mitään mistään.

Olen sanonut varovaisesti ääneen niitä asioita, joita tiedän, ja alkanut täristä. Haluaisin olla auki kaikelle, mutta välitilasta on pitkä matka joka suuntaan. Kukaan ei halua tulla kansainvälisille vesille.

Kahtena iltana olen kävellyt ympäri rautatieasemaa ja katsellut ihmisiä ja koiria jotka menevät tiehensä tai junaansa. Olen unelmoinut meneväni niin pitkälle kuin missä vaihtoyliopistoja on. Sellaiseen paikkaan, jossa mikään ei muistuta entisestä. Jossa saa katsella asioita sellaisina kuin ne on, niin että entiset eivät häiritse.

On yksi suunta tiedossa: se, missä on vähemmän verhoja silmien edessä. Missä ei tarvitse varoa pistäviä silmiä ja paljaita kasvoja, joilta näkee tuomitsevat ilmeet suoraan. Maailmassa tapahtuu muutenkin niin paljon pahoja että ei mun tarvitse tukea sellaista omilla valinnoilla.

Minä menen jonnekin. Ensin vaikuttamiskoulutukseen, sitten Skotlantiin.
Öisinä hetkinä mielikuvamatkoille paikkoihin, joissa en ajaudu ikuisesti tuttujen turvalliseen seuraan ja tuttujen muodostaman muurin taakse.

(hups aloin taas askarrella öisin)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

kanelbullensdag

mun aivoissa on liikaa murskaantuneita osia
tilkitsen välit pullalla
pullaa aamupalaksi, pullaa iltapalaksi, pullaa lepotauolla

kohta mikään ei pistele, mikään ei kohoa, mikään ei muutu kun kaikki on täynnä pullaa, hihansuut ja pakastimet, minä päästä varpaisiin, minusta tulee pullantuoksuinen tyttö jolle on tärkeää pulla ja se että saa keskittyä asiaan nimeltä pulla ja elämälläni olisi tarkoitus

sekö olisi sitä tasapainoa
kuolemanvarjelus
knuuthukkuupullaan
kuinkapulla

kanelipullanpäivä oli hyvä, pullanleipominen oli hyvä:
pullataikina näyttää mummonnahalta, jolle voi harrastaa plastiikkakirurgiaa, sitä voi viedä tuliaisiksi kaikille, sen ääressä on helppo nauraa kun voi keskittyä pullaan eikä vaikka toisiin ihmisiin, siitä voi tehdä koomisia uutisvideoita

eli siitä voi kyllä keksiä elämälle paljonkin merkityksiä,
näinkö helppoa elämä on

onneks en oo niin käytännöllinen ihminen että voisin vahingossa alkaa käyttää aikani pullan ajatteluun

lauantai 4. lokakuuta 2014

sataa, sataa

voi syksy.

kirkasta melankoliaa,
ja sitten sellaisia hetkiä että pyöräilee kiireisenä katselemaan lehtikasoja ja saa hetken kuluttua viestin, että hymyilit keskellä siltaa.istuvat
islehtiäpå
lainasin uuden silmän koulun kameralainaamosta ja nyt maailma on vähän avarampi!

torstai 2. lokakuuta 2014

eletystä elämästä

kesämuistoja.
riippumato5
riippumato4
riippumato1
riippumato2
rtiippumato3

maanantai 29. syyskuuta 2014

kodit

On ihmisiä ja eläimiä joiden luona olen kotona
ja siksi en osaa tulla takaisin tähän paikkaan, jossa ovikyltissä on sukunimeni ja lattia täynnä minunvärisiä vaatteita ja julistuksellisia julisteita.

(Voisin kertoa kuvitteellisen tragikoomisen tarinan, se menee näin: Usva tulee koulusta kotiin ja syö lamaantuneena ikkunan edessä pähkinöitä ja tiuskii äidille joka varaa lentolippuja (???). Usva menee kuvaamaan huoltoasemalle tankkaavia ihmisiä ja hokee itselleen lähtiessään: nyt saa mennä kotiin nyt saa mennä kotiin ja meinaa ajaa auton alle. Usva alkaa leipoa suklaapiirakkaa ja suklaakeitosta kiehuu puoli litraa hellalle ja samanaikaisesti paistinpannulla öljy pirskahtelee tofunpalasten yli käsivarsille ja uuni piippaa. Ystävä tulee käymään, Usva tiuskii sillekin. Usva ottaa suklaapiirakan pois uunista ja heittää samalla öljypullon lattialle ja ritilän hellalle. Usva ei jaksa enää mitata aineita ja kuorrutteesta tulee sen takia nestemäistä. Usva menee lähikauppaan ostamaan tomusokeria ja laittaa sitä litran lisää. Usva tiskaa niin että lattiat ja paperirullat ovat litimärkiä. Onnellisia loppuja ei ole)

koirahevonen
koira
koirakirves
koirapilvi
kotiovi
kissa
terveisiä kaikilta mediakriittisiltä kissoilta ja hevosilta joita ei ole olemassa ja koskettavilta ystäviltä