Sivut

lauantai 25. tammikuuta 2014

kertomus hunajamelonista

Tänään puin päälle ulkohousut ja laitoin päähän vihreän pipon. Minä ja ystävä käveltiin pihamaalle, äitin veistämien patsaiden ohi.
Kohti niitä kallioita, joilta lapsena hypittiin ja leikittiin lumivyöryjä.
zlipnnea
Lumisten saniaisten alta löytyi hunajameloni.
zuppa
Tuli mieleen kaksi asiaa:

toteamus: if life gives you lemons, keep them, because hey, free lemons

ja

kysymys: miksi seikkailuun hyppääminen tuntuu niin vaivalloiselta, pelottavalta ja turhalta, jos kotipihallakin voi törmätä kirkkaankeltaisiin hedelmiin keskellä talvea?
Voisi muistaa aina kävellä aina vähän pidemmälle ja kurkistaa seuraavan kulman taakse. Ehkä joku voi ajaa pyörällä päältä tai ojentaa ruusuja ikkunasta (sitä minä lähinnä olen syksyllä tehnyt). Mutta jos jää paikoilleen, pää ei tuuletu. Mitään ei tapahdu. Omat ajatukset vain juoksee päätä ympäri ympäri ympäri ja kohta luulee, että muuta ei olekaan.
Ystävä oli juuri palannut Australian auringosta ja minä Tampereelta tenttikirjojen äärestä. Ihmettelin, että eikö ole pelottavaa lähteä yksin vieraaseen maahan.
Kuulemma kaikella on tapana järjestyä.
Kuuntelin tarinoita delfiineistä ja sademetsistä ja mietin, mikä on niin pelottavaa, että uskomattomia asioita ei uskalla lähteä etsimään.

Yleensä en puhu hunajameloneista näin paljoa.
(ilmeisesti noudatan setäni opetuksia tarinankertomisesta)

Eilen täytin kaksikymmentä ja se tuntuu ihan hurjalta. Tuntuu että pitäisi olla aikuinen. Ja samaan aikaan hehkua lapsekasta riemua.
Ennen kaikkea tuntuu, että pitäisi päästä eroon siitä, että pitäisi olla jotakin.

8 kommenttia:

  1. hunajameloni ♥

    hyvää myöhäistä syntymäpäivää :-)

    VastaaPoista
  2. usva!!! koska tuo viimeinen lause. juujuu tulee kyllä tutuntuntuiseksi tuo heti ko sen lukee jostain. suomeksi: olen samaa mieltä

    juu ja keltainen on mun lempiväri. uskaltaisinko kysyä, maistuiko hyvältä? :P

    ja mää tykkään nuista kuvista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin-niin. se hallitsee elämää ihan liikaa! Emmää syöny sitä, hups. En tiiä yhtään oliko se ollut siellä kaksi päivää vai vuoden?? Nilla oot paras!

      Poista
  3. Usva hei, kiitos tästä!! Ite oon jo pitkään pyöritelly samanlaisia ajatuksia ja ollu pettyny itteeni ku en uskalla, vaikka kaikki muut kokee ja näkee jatkuvasti kaikkea ihmeellistä. Siinä samalla on tullu unohettua ne omat uskaltamiset. Oothan säki uskaltanut lähtee sinne Tampereelle, seki vaatii rohkeutta ja niistä pienenki tuntusista päätöksistä saa aina lisää rohkeutta tavotella isompia unelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, niimpä. Voisi muistaa että ilman montaa uskallusta en olisi tässäkään! Mutta toisaalta voisi käyttää klisee-muotisanaa ja sanoa että epämukavuusalueelle astuminen on usein ihmeellistä vaikka se näyttääkin karmealta. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että uskaltamattomuuskin johtuu kaikesta ja sitä voi työstää eikä vain pakottaa itseään hyppäämään mihinkään pelottaviin paikkoihin!
      Lähinnä uskon, että tietoisesti etsimällä jotain vaativia kokemuksia voisi oppia, että ei kaukana ole sen enempää pelättävää kuin lähelläkään.
      Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  4. ett äventyr, une aventure

    Eilen sanoin siskolle, että onhan sekin jotain että kaipaa elämää, janoaa seikkailua vaikka sitä pelkääkin -
    huolestuttavaa olis tyytyminen näihin ympyröihin.
    Tuun tampereelle tässä joskus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hullun paljon jotain! Mennään seikkailemaan.
      Ihanaa, tuu

      Poista