Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

maailman reunoja tutkimassa

Tänään kävelimme autioon tehtaaseen.

Herätys:
maailma on sittenkin absurdi.

Kun asuin vielä Espoossa, murtauduin yksin kesäisin autiotaloihin, joiden ikkunat oli naulattu kiinni. Yllätyin aina. Yllättymisestä tulee nöyräksi ja uteliaaksi.
Muistaa, että piilossa on asioita, joita minä en voi tietää enkä hallita.
Siksi rakastan sumuja, kävelylenkkejä ilman suunnitelmia ja vieraita kirjailijoita.
Toistan varmaan sanoja uskomaton ja ihmeellinen, mutta ihmeet hätkähdyttävät aina, ja se hätkähtäminen saa elämän tuntumaan mehukkaalta ja houkuttelevalta.
ssaara
lottatata
romua
kengät
katto
Juotiin omenainkivääriteetä katolla, varottiin tippumasta savupiippuihin ja ihmeteltiin.

Tampereelle tuli kylään ystävä ja miljoona asiaa, jotka haluan muuttaa tässä maailmassa ja joiden vuoksi tuntuu ihan kivalta olla journalistiopiskelija.

(miksi syön eläinperäistä ruokaa 
miksi nautin siitä että äiti kertoi ostaneensa uuden takin minulle
miksi samaa mieltä oleminen on suurempi arvo kuin se että kaikilla olisi kivaa olla
miksi oman identiteetin kiillottaminen tuntuu tärkeämmältä kuin maailman tuhoutuminen
miksi annan älypuhelimen pilata mun aivot
miksi välinpitämättömyyttä arvostetaan enemmän kuin toisten ajattelemista
miksi haluan matkustaa maailman ääriin vaikka se on vain minulle hyväksi eikä kenellekään muulle
miksi en ikinä kirjoita tänne mitä ajattelen vaan loruilen enimmäkseen
miksen muista mennä nukkumaan)

2 kommenttia:

  1. miksi minä kysyn aina ihan samoja kysymyksiä, eikä kukaan koskaan vastaa? ja joskus tuntuu, että kysyn vain, koska kriittisyys ja reflektio kuulostavat arvokkailta.
    Olet aika ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä! Ja usein toisaalta tuntuu että en uskalla kysyäkään koska ajattelu ja tiedostavuus on noloa. Kiitos! ! !

      Poista