Sivut

perjantai 25. huhtikuuta 2014

värisevistä sieluista ja siitä kuinka niitä murskataan

Maailmassa räjähtelee.

Olen miettinyt miksei uskonnoista puhuta ääneen.
Mikseivät ne ole yhtä luonnollinen osa elämää kuin kaikki muu? Kun uskosta ei puhuta, siitä tehdään summittaisia johtopäätöksiä ja se liitetään hiljaa toisiin ihmisiin. Silloin uskontoihin liittyvät kysymykset kasvavat suuriksi, pelottaviksi ja haavoittaviksi.

Olen nähnyt, kuinka uskonnollinen yhteisö tuhoaa siitä eronneen. Olen nähnyt, kuinka uskonnollisesta yhteisöstä löytyy turva. Olen nähnyt, kuinka ihmiseltä vaaditaan uskonnollisuutta tai sen olemattomuutta, ja kuinka se tuhoaa.
Siksi tuntuu, että on pakko puhua. En halua että ketään sattuu yhtään enempää.
Jotta ihmiset eivät enää näkisi toisiaan uskontojen osina, on pakko puhua. Tunnustella toisia ja huomata että mikään heissä ei uhkaakaan omaa olemassaoloa.

Minä olen kasvanut vanhoillislestadiolaisessa perheessä ja uskon Jumalaan. Se ei ole itsestäänselvää, se ei ole yksinkertaista, se ei ole täydellinen vaihtoehto. Mutta se on totta.
Uskonnollisuuteni hyväksyminen on vaikeaa sekä itselleni että muille.
Haluan hengittää. Tarvitsen tilaa ympärilleni. Niin, että mahdun levittämään käteni vapaaksi. Avaamaan hiukseni nutturalta ja päästämään ne liehumaan merituulen mukana. Tekemään asioita ilman että joudun pelkäämään, että teen jonkun mielestä väärin.
Tarvitsen tilaa, jotta uskallan olla oma itseni. Omassa ruumiissani, kukkamekossani ja ajatuksissani.

Läheisimmät ystäväni kamppailevat uskonnon kourissa. Toiset haluavat pysyä siinä, toiset haluavat juosta kauas pois. Toiset hymyilevät kun kritisoin oppia yksimielisyydestä, toiset hymyilevät kun minulla on lämmin olla seuroissa. Tuntuu mahdottomalta, että joku hymyilisi jokaiselle sanalle.

Minä kritisoin monia vanhoillislestadiolaisten tapoja ja sanoja. Silti hengellinen kotini on rauhanyhdistyksellä. Rauhanyhdistyksen pitkät penkkirivit ovat minulle luonnollisin paikka pysähtyä kuuntelemaan Jumalaa, laulamaan kiitosta. Välillä siellä on hurjan ahdas olla. Välillä sen ulkopuolella on ahdasta. Sellaista tämä on.

Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä. Ikään kuin tämä kaikki ei voisi olla olemassa kerralla.
Koko ympäristöni odottaa, että venyisin johonkin suuntaan. Venynkin, venyn molempiin suuntiin, niin että muutun itse aivan ohueksi, läpinäkyväksi.

Minulle on sanottu, että "en tiedä onko meidän usko sama" ja "uskonto erottaa meidät". Mielestäni kenenkään ei tulisi kuulla tällaisia lauseita. Ne rakentavat paksumpia kuoria ihmisten ympärille. Olen tullut vihaiseksi puolitutuille ja abstrakteille käsitteille
ja rakkaimmille ystävilleni.
Tästä kärsivät ne, jotka kuuluvat tukevasti yhteisöön, ja ne jotka eivät kuulu. Kaikki kärsivät siitä, että uskonnon varjolla viedään toiselta arvokkuus.

Yritän aina hyväksyä kaiken ja kaikki. Neuvotella diplomaattisesti niin, että kaikkien totuudet saisivat olla olemassa yhtä aikaa täällä maailmassa. Se on itsestäänselvää. Tällainen uskontojen varjolla tuomitseminen ei sovi siihen.
Välillä hyväksyminenkään ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Tuhoan sillä itseni. Yritän mukautua kaikkeen, ja lopulta huomaan olevani pienessä kolossa, jossa pienikin päänkäännös saa aikaan suuria mustelmia.
Yhtä asiaa minä en halua enkä voi hyväksyä: sitä että vaaditaan olemaan jotakin muuta kuin on.

valoonpäin

Mutta minä toivon vielä.

Toivon, että ihmiset voisivat katsella toisiaan silmiin ja korviin, ja kuunnella miltä tuntuu olla olemassa. Nähdä toisensa subjekteina joilla on sydän sen sijaan että ihmiset pelkistyvät järjestelmän osiksi. Arvostaa ihmisiä sen takia että ne on ihmisiä, eikä sen takia että ne osaa kuulua tai olla kuulumatta johonkin uskontoon. Että ihmiset voisivat antaa oikeuden toisille olla mitä ovat, sillä sitä minä toivon itselleni.

Toivon, että uskonnot auttaisivat ihmisiä olemaan armollisempia toisilleen sen sijaan että niistä tulee terävä miekka jolla vedetään viivoja ihmiskunnan läpi.

Toivon, että uskonnot auttaisivat näkemään maailman ja hyvyyden merkityksellisenä.
"Koetan usein kuvitella, millaista olisi olla intiaanina maailmassa, jossa kaikki on pyhää. Jossa maisema on raskas esi-isien hengistä. Jossa veden heijastukset ovat viestejä näkymättömästä maailmasta. Koetan myös kuvitella, millaisen järkytyksen tämä muukalainen kokisi, jos hän hyppäisi hetkeksi minun kehooni ja näkisi itsensä niin kuin minä näen itseni. Silloin paljastuisi, että pohjimmiltani olen pelkkä laboratoriorotta”, kuten Jani Kaaro kirjoitti kolumnissaan.

enkelikuoro

Pitkäperjantaina istuin ystävien keskellä Engelbrektskyrkanissa Tukholmassa. Valo tulvi lapsikuoron ylle ja ajattelin että musiikki on uskonnollisuutta aidoimmillaan. Orkesteri soitti Matteus-passion salamoita ja rakkautta. Musiikkia ei tarvinnut kuunnella, se tuli sisälle itsestään. Se oli puhdasta, siihen ei ollut ehtinyt tulla ihmistä väliin sotkemaan.
Heikkoa, olemassaolostaan epävarmaa ihmistä, joka yrittää puolustautua myrskyävää maailmaa vastaan.

Puolustautuminen on normaalia, ja rajattoman ymmärryksen ja hyväksynnän saavuttaminen on mahdotonta.
Mutta uskon että täällä maailmassa kaikilla olisi parempi olla, jos itse kukin malttaisi katsella hyväksyvästi, tunnustelevasti.

Tommy Tabermannin sanoin:
"On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata."

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämän tekstin julkaiseminen on pelottavaa. Toivon että jaksatte katsella tunnustelevasti minuakin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään kävelen ensimmäistä kertaa tänä vuonna kengättä Tampereella. Kevät on valoisa ja puistelen mattoja. Kerään lattialta tippuneet valokuvat pinoon ja laulelen avatessani ikkunat.

Maailma on hyvä.

44 kommenttia:

  1. Usva, kirjoitit sanoiksi lähes kaiken, mitä olen jossain itseni kerroksissa pohtinut viime vuosien aikana. Arvostan sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kuulla että joku muukin miettii tällaisia. Että voin löytää muidenkin mieliin kertomalla omista kokemuksistani.

      Poista
  2. Maailma on hyvä ja sä olet tosi rohkea, kun kirjoitat tästä. Uskonnon pitäisi yhdistää, ei erottaa. Mun mielestä on tosi tyhmää ja harmillista, kun nykyään kaikki uskontoja koskeva keskustelu on negatiivista. Ja kaikkialta pitäisi poistaa uskonto ja tehdä koulut, päiväkodit ja kohta varmaan koditkin neutraaleiksi. Ei jotenkin nähdä sitä, ettei kaiken tarvitse olla niin neutraalia ja steriiliä. Kun parasta on juuri se, että asioista voi keskustella, olla samaa mieltä ja erimieltä. Ja silti kaikesta huolimatta elää sovussa ja olla ystäviä.

    Tulipa sekava, eikä tässä tainnut edes olla mitään pointtia. Mutta niin, tosi hyvä postaus, kirjoitat hyvin ja muutenkin tykkään sun blogista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli pointteja paljonkin! Oon miettinyt ihan samaa. Kirjoitin vähän aikaa sitten esseen kouluun uskontojournalismista, ja huomasin että mediassa uskonnoista kerrotaan sääntöihin ja rakenteisiin tarttuen. Steriilisti. Vaikka uskontojen perusluonne on kaikkea muuta!

      Parasta olisi se, että asioista saisi keskustella eikä eri mieltä oleminen tarkoittaisi uhkaa itselle. Ei tuomitseminen ikinä johda mihinkään hyvään, se johtaa pelkoon ja ihmisten tukehtumiseen.

      Kiitos hirveästi! Oon tosi iloinen kaikista kommenteista joita olen saanut. Mua pelotti hirveästi että on juuri niin, että kaiken pitäisi olla neutraalia ja uskonnotonta - myös tämän blogin. Pelotti että ihmiset tuomitsevat minut koska haluan keskustella. Mutta näköjään puhuminen voi olla myös oikein.

      Poista
  3. Usva! Tämä oli huikean hieno teksti.

    VastaaPoista
  4. Usva oooaa mitähän sanois, hyvä ko ei tuu kyyneleet silmiin eikun. Sulla on kauniita ajatuksia ja oikeesti, samoja oon minäki miettiny ainaki osittain :P niin avartavaa lukea tuota, hymy vain. T minäpieni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilla! Jee ihanaa että ääneen puhuminen voi olla kaunista eikä satuttavaa. Hymy sinulle, ihana.

      Poista
  5. Wau, miten hieno kirjoitus. Käytät tosi kaunista kieltä ja käsittelet aihetta selvästi täydellä sydämellä, mielettömän koskettavasti. Enkä nyt tarkoita välttämättä mitenkään liikuttavasti, mutta koskettavasti siten, että minäkin, täysin satunnainen, ei-uskonnollinen blogilukija, halusin kommentoida. Mielestäni jokaisella on oikeus uskoa juuri niin kuin itse haluaa, eikä kenelläkään ole oikeutta sanoa toiselle, että tämä uskoo väärin. Mun mielestä muidenkin kuin tämän blogin lukijoiden pitäisi saada lukea tämä teksti. Ihan vain mieltään avartaakseen ja tajutakseen, mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

    Aurinkoista kevättä sinulle!

    t. Siiri #2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :---------------------) Tämä kommentti oli mielettömän koskettava myös! Voi että kuinka epävarma minä iloitsenkaan siitä että tällaiset mielipiteet saavat olla olemassa. Että kärsimys ei ole asia johon täytyy taipua, vaan siitä voi keskustella. Ja ihanaa että tämä aukeaa myös muille kuin vahvasti uskonnollisessa ympäristössä eläneille!

      Kiitos hirveästi tästä kommentista ja valoa kevääseen!

      Poista
  6. Ihana kirjoitus, musta tuntuu että meillä voisi olla paljonkin puhuttavaa tästä :) Ehkä puhuminen on siksi niin vaikeaa, että pitäisi joka tilanteessa tietää varmasti ja ennakolta, mihin leiriin itsensä asemoi. Ja jos onkin epävarma, pelkää lukittumista johonkin sellaiseen lokeroon, josta ei enää saa muodostettua aitoa keskusteluyhteyttä. S-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Mutta miksi niillä leireillä on niin paljon väliä? Kun enimmäkseen olemme erilaisista tunteista ja ajatuksista koottuja yksilöitä. Leirit tuovat meihin ominaisuuksia, joita ei ole. Juuri sen pitäisi muuttua, että lokerosta huolimatta saisi muodostaa yhteyksiä ihmisiin.

      Mä haluaisin puhua näistä asioista enemmänkin! Mulle saa lähettää sähköpostia, usva@olen.to. (Tosin tuo sähköposti on niin tukossa että pelottaa että skippaan jonkin tärkeän viestin!)

      Poista
  7. Ihanaa tekstiä!! Nimenomaan se, kun uskonnosta ei uskalleta tai kehdata puhua luo todella paljon ennakkoluuloja ja ikävää kitkaa ihmisten välille. Aihe on monessa mielessä tabu, ja kun sen joku nostaa pöydälle, on seurauksena yleensä muiden kiusaantuminen. Uskonto on niin iso osa ihmisten elämää, että siitä todellakin pitäisi pystyä keskustelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihanaa kuulla! Kiitos kommentista.

      Se on tabu, ja siihen liittyy paljon pelkoja ja valtasuhteita. Paine olla oikeaa mieltä on hurjan suuri. Niin suuri että se ei välttämättä suojele totuutta vaan lähinnä joukossa pysymistä. Totuudessa pysyy parhaiten silloin kun totuuden löytäminen on vapaata, se on valinta.

      Poista
    2. Paine olla oikeaa mieltä. Juuri tätä vastaan olen viime aikoina taistellut, ihan hiljakseni. Minulta kysyttiin mielipidettä uskonnolliseen kysymykseen, ja kun sen ilmaisin, seurasi monen tahon väittely. Jokaisella oli oma totuutensa, joka piti tuoda läpi. Kumota toisen totuus. Vaikenin kiivaan keskustelun välille ja yritin kuunnella neutraalisti. Olin näkemyksestäni niin varma, ettei ollut tarvetta tapella. Kunpa oikeassa olemista tärkeämpää voisikin olla se, että antaisi Jumalan olla oikeassa ja puhua.

      Poista
    3. Hmm. Niin!
      Se on jännää. Kun ihmisellä on tarve vakuuttaa muut omasta totuudestaan, itsellänikin. Tai ei siinä varmaan enää totuudesta tai oikeassa olemisesta taistella, vaan omasta arvosta, jonka luulee katoavan jos erehtyy. Kunpa olisi rauha olla ja ymmärtää että totuuksia on lukemattomia. Millasesta uskonnollisesta kysymyksistä sun ympäristössä on puhuttu?

      Poista
  8. Mä oon niin ilonen tästä sun kirjotuksesta! Koska se on täynnä samoja ajatuksia, ku mun pään sisällä. Ja koska tää on tietyllä tavalla tosi rohkea teksti, vaikka uskonnosta tai uskomisesta puhumisen pitäis olla osa jokaista päivää.

    Musta tuntuu, et liian usein (Suomessa) peitellään uskontoa: on noloa myöntää uskovansa. Pelätään, et leimataan "hihhuliksi" jos kertoo uskovansa Jumalaan. Ja ehkä ajatellaan, et on muotia olla uskomatta.

    Tää kohta oli erityisen paras: " Arvostaa ihmisiä sen takia että ne on ihmisiä, eikä sen takia että ne osaa kuulua tai olla kuulumatta johonkin uskontoon." Ei oo väliä, jos parhaat ystävät on uskovaisia, muslimeja, peruskristittyjä, ateisteja. Ja tietyllä tavalla valitettavasti mun parhaat ystävät on aina ollu jotain muita ku "meikäläisiä", koska ne ihmiset on tajunnu ton lainauksen sisällön. Mä oon Pinja, ystävä, opiskelija, tytär, sisko, uskovainen. Kaikki samassa joukossa osana mua ja ne tosiystävät hyväksyy mun nää osaset.

    Toivottavasti tästä kommentist saa jotain tolkkua, nimittäin mun päässä pyörii niin paljon ajatuksia tän postauksen lukemisen jälkeen. Ois kiva jutella sun kanssa näistä asioista enemmänkin, koska semmosta ihmistä en vielä oo löytäny, joka ehkä vois hyväksyä nää mun ajatukset. Tai edes kuuntelis ja yrittäis ymmärtää.

    Pysy Usva aina tollasena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Hymyilen leveästi tälle kommentille kirjaston steriilissä lukusalissa. Ihanaa kuulla että joku muukin ajattelee näitä asioita. Musta tuntuu hämmentävältä kun odotin tuomioita tän tekstin julkaisemisen suhteen, mutta sekä uskovat että uskomattomat on sanoneet että hyvä kun kirjoitan. Tietyllä tavalla haluaisin myös, että joku osaisi olla eri mieltä. Sillä selvästi ihmiset kokee myös tuomitsemisen ja ihmisten lajittelun oikeaksi joskus!

      Nimenomaan tuo! Että saa olla kokonaisuus, ominaisuuskimppu. Itselläni on aika samanlainen tilanne: pitkään en hengannut "meikäläisten" (hassu sana tämä muuten!) kanssa koska tuntui siltä että en saa olla sitä kaikkea mitä olen. Tuntuu siltä usein vieläkin. Mutta on ollut hienoa, että myös hyväksyviä ihmisiä löytyy, ja hyväksyvyys ei riipu siitä missä joukossa kulkee. On uskovia, joille kelpaan tällaisena, ja uskovia, joille en kelpaa.

      Niin, koskaan ei tiedä ajatteleeko ihmiset salaa tällaisia asioita päidensä sisällä. Uskon että ymmärrys vois laajentua monessa tapauksessa jos vain olisi normaalia avata suunsa. Kun mun mielestä vika ei ole kenessäkään, vaan kulttuurissa ja uskontojen rakenteissa, jotka ohjaavat olemaan puhumatta.

      Jee, kiitos tästä kommentista! Siinä oli tolkkua paljonkin. Törmäillään ja puhutaan.

      Poista
  9. Tykkäsin tästä postauksesta varmaan enemmän kun muista yhteensä (vaikka aina tykkään lukea sun blogia, koska sun postaukset on sanallisesti ja kuvallisesti kauniita). Opiskelen uskontotieteitä yliopistolla, ja aina kun kerron tästä ihmisille, saan vähän outoja katseita. Monet luulee, että oon "uskonnollinen hihhuli" - mikä jo itsessään on ihan naurettava sanapari, koska sillä tarkotetaan ihmistä joka uskoo tosissaan ja jolle usko on iso ja tärkeä osa elämää. Siinäkö sitten on jotain pahaa? Jonkinlainen hulluus siihen yhdistetään kuitenkin, mikä ärsyttää.

    Sitten kysytään, että haluanko papiks, ja vähän naurahdetaan. Onko papin ammatissa jotain vikaa? Tuntuu olevan, koska uskonnoissa itsessään on jotain vikaa. (Ja sitten on vielä se, että papiksi haluavat naiset koetaan erityisen naurettavina.) Ei, en halua papiksi, sanon ja sitten seuraa hiljaisuus.

    No mutta miks sä sitten opiskelet uskontotieteitä?

    Nimenomaan tän takia. Haluan oppia mahdollisimman paljon eri uskonnoista, kulttuureista, tavoista ja siitä, miten eri ihmiset näkee ja kokee maailman. Sitten haluan jakaa tietoa, niin että väärinkäsitykset ja stigmat häviää, niin että voidaan käydä avoimemmin keskustelua. Mikään uskonto ei kannusta terrorismiin, eikä yksittäisten ihmisten teoista tai sanoista voida vetää johtopäätöksiä kaikista samaan uskontokuntaan kuuluvista. JOKAISESTA maailman suuresta uskonnosta löytyy perusajatus "kohtele muita niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan", vähän eri lailla ilmaistuna vaan. Jos ihmiset keskittyis enemmän yhtäläisyyksiinsä eroavaisuuksiensa sijasta, maailma saattais olla hieman parempi paikka.

    Kavereita löytyy useammasta eri uskonnosta, mutta ateistit on mielenkiintosimpia. Eräs kaveri on jyrkästi kaikkea uskonnollisuutta vastaan ja pitää eri uskontoja täysin typerinä, ja viime keskustelun mukaan aikoo kasvattaa lapsensakin vierastamaan (ja vihaamaan?) uskonnollisuutta. Toinen kaveri taas opiskelee samaa ku minä ja vaikkei itse uskokaan, on todella kiinnostunut aiheesta ja haluaa ymmärtää eri kulttuureja ja yhteisöjä. Se, ettei itse usko, ei tunnu olevan esteenä uskontojen hyväksymiselle, vaan se, miten avoin niitä kohtaan haluaa olla ja kuinka paljon keskusteluja haluaa niistä käydä. Siksi en tiedä, kuinka hyvä ja kantava ystävyyssuhde meillä voi kaveri A:n kanssa enää olla, kun koen etten voi keskustella rakentavasti hänen kanssaan.

    On ihanaa, että uskallat kirjottaa tästä aiheesta. Oon ilonen, että kerrot uskovasi Jumalaan, koska sen ääneen sanominen tänä päivänä on välitön leima otsaan. Vielä ilosempi oon kuitenkin siitä, että kaikki kommentit täällä tuntuu olevan rakentavia ja hyväksyviä. Toivon, että voit ilmasta itseäsi ja uskonnollisuuttasi rauhassa, käydä huiman määrän upeita keskusteluja, pohtia ja antaa muille pohdittavaa. Tää maailma kaipaa enemmän sun kaltaisia ihmisiä :)

    T. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hulluna tästä kommentista! Niin paljon ajatuksia, niin paljon ymmärrystä.

      Musta tuntuu että uskonto on tosi monille nykyään ihan vieras todellisuus. Että uskonto on useimmiten marginalisoitunut joihinkin pieniin ryhmiin - että pitää olla joku erityinen syy, miksi on uskonto. Ja musta tuntuu että se tekee tälle maailmalle hirveästi pahaa! Siksi tuo periaatteesi, että haluat oppia ja jakaa tietoa, kuulostaa ihanalta.

      En osaa sanoa tähän mitään järkevää, muuta kuin että ihanaa että haluat ymmärtää tätä maailmaa, ja että maailma kaipaa enemmän myös sinun kaltaisiasi ihmisiä selvästikin!! Kiitos kun kommentoit. :)

      Poista
  10. Voi että, kuinka olet fiksu, niin fiksu! Ei kukaan voisi tuomita tällaista tekstiä kai.

    Uskonnot on joskus vähän tyhmiä, mutta usko ja seurakunta on silti niitä asioita, jotka pitävät mut pystyssä. Olisi kaunista, jos ihmiset, minäkin, oppisimmee joskus olemaan luokittelematta toisiamme niin pieniin
    lokeroihin. Kun kukaan ei sitten mahdu niiden rajojen sisälle. Jos edes saman uskonnon sisällä voitaisiin olla joskus yksi. Se olisi kivaa, mutta vaikeaa.

    Olisi myös kivaa, jos voisimme olla ihmisiä edustamiemme liikkeiden ja järjestöjen sijaan. Jos voisimme nähdä jokaisen tuomitsematta.

    Niin kuin kirjoitit.

    En tiedä, oliko tässä nyt mitään järkeä, mutta kiitos, että kirjoitit näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit!! Mulla on välillä sellainen olo että teen väärin kun puhun näistä asioista. Mutta puhumattomuus taas vahvistaisi sitä, että ei saa puhua, entisestään! Tällaisista kommenteista tulee sellainen olo että saan olla näinkin.

      Uskontojen piirissä tapahtuu paljon pahaa. Mutta mun mielestä se ei johdu uskosta, vaan siitä, että uskonnoissa on niin paljon ihmisten rakentamaa. Kun uskonnoista ei tehdä mitään vallankäytön ja kategorisoinnin välineitä, niihin jää hyvyyttä.

      Tässä oli paljon järkeä! Kiitos sinullekin kun kirjoitit.

      Poista
  11. Niin. Meidän tai Jumalan ei tarvitse uskoa toistemme jumaliin, mutta uskokaamme edes toisiimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olipa tässä hyvin tiivistetty kaikki!

      Poista
  12. Olen tosi iloinen tästä tekstistä, täyttä asiaa, kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  13. Suren ja ärsyynnyn siitä, että kristinuskon sisällä ihmiset unohtavat, mikä on tärkeintä. Usko yhteiseen Jeesukseen, ei opillisen yksityiskohdat. Kuka meistä muka voi väittää tulkitsevansa raamattua täysin oikein.
    Kiitos tästä tekstistä, se on tosi tärkeää asiaa täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Juuri sellainen varmuus oman tulkinnan oikeudesta ja siitä syntyvä oikeus toisten tuomitsemiseen on mielestäni aika kristinuskon oppien vastaista. Ja luulisi muutenkin että kristityt muistaisivat, mikä on tärkein käsky: rakastaminen. Toisaalta en haluaisi tuomita tälläkään tavalla ajattelevia, mutta jos oma oppi ulottuu kahlitsevana toisiin asti, on mielestäni oikeus pyytää itselle tilaa.
      Kiitos sinulle kommentista!! Näissä on kaikissa viisaita ajatuksia.

      Poista
  14. Vau. Niin paljon hyvää ja kaunista. Halaisin, jos voisin! Kiitos, kun uskalsit pistää nämä sanat näin julkiseen paikkaan. Oon ihan samoja asioita niin pitkään pyöritellyt päässäni ja niin paljon kaikkea muutakin liittyen uskoon ja uskontoihin, siihen kuinka ne on sekä niin lähellä että kaukana ihmistä, kuinka ne erottaa ja tuo yhteen ihmisiä. Ja kuinka vaikeiksi ne tehdään.
    Tunnistan itseni vielä monista kommenteistasi (ja muidenkin) täällä kommenttiosastolla - se on niin vapauttavaa, se, etten olekaan yksin ja ainoa näiden turhautumisten kanssa. Olet ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niin no, minusta näiden asioiden kuuluu saada olla olemassa ihan luonnollisesti. Joten miksi en kirjoittaisi julkisesti. Ja näköjään tällaiseen kirjoittamiseen suhtaudutaan ihanasti!
      Nimenomaan, uskonnoilla on valtavasti voimaa, mutta se voima voi kääntyä lisäämään joko rakkautta tai pelkoa.
      Vapauttavaa, sitä tämä on.

      Kiitos kun kommentoit! Nämä kommentit merkitsevät paljon.

      Poista
  15. kaunis teksti, ja ajatus hyväksyvästi, tunnustelevasti katsomisesta - se on paitsi kaunis, niin tärkeä, kaikkein tärkein. nähdä ihminen ihmisenä. kiitos, että kirjoitit! toivottavasti tämä auttaa taas muistamaan, muistuttaa ajattelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kivaa kuulla! Kiitos. Niin, se on se, mikä tuntuisi auttavan niin usein.

      Poista
  16. Vau! Oot tosi taitava kirjoittaja. Hieno teksti ja (ainakin minulle) uusia näkökulmia aiheeseen, jos oisin äikänope, niin tää ois 10+ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska näkökulma sun kommentissakin! Kiitos paljon.

      Poista
  17. Suuria Uskontoja on vaikea ja turhakin ruveta muuttamaan. Se saa ahdistusta kaikille. Jos itteä ei miellytä tietty uskon yhteisö siitä voi lähteä. Jokainen saa uskoa mihin tahtoo, perustaa vaikka oman uskonnon tai vaihtaa uskoa kerran kuussa jos siltä tuntuu. Mytta toisten uskontoa on turha ruveta haukkumaan, tuomitsemaan, eiköhän jokainen usko omasta tahdostaan niinkuin uskoo.. en osaa pukea sanoiksi ajatuksiani, mutta outo kirjoitus. Ja jännä blogi, ihan ku toisesta maailmasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista, on tosi kivaa kuulla erilaisia mielipiteitä! Tämän kirjoituksen pointti oli nimenomaan se että kaikki saa uskoa mihin tahtoo.

      En kuitenkaan usko, että oikeassa maailmassa on niin että on täysi vapaus valita uskonsa. Ihmisillä on valtaa vaikuttaa toisiinsa esimerkiksi painostamalla, uhkailemalla jne. Esimerkiksi jos lähipiirissä on ihmisiä jotka uhkaavat eristää pois joukostaan, jos ei usko oikein, mielestäni vapaus on aika käsitteellinen eikä suinkaan todellinen. Ja se mua häiritsee. Että ei anneta uskonnonvapautta vaan painostetaan.

      En tiedä sainko sun pointista kiinni, ois kivaa kuulla lisää ajatuksia!

      Poista
    2. Voiko joku pakottaa uskomaan? Ehkä voi mut eikö uskon ytimessää oo nimenomaan just se että sää uskot, luotat ja toivot omassa sydämessäsi että näin on. Toinen voi ehkä pakottaa noudattamaan jonkin uskonnon näkyviä tapoja ja elämää, mutta itse en ainakaan koe että uskomaan -siinä merkityksessä kuin mää sen sanan käsitän- voi ketään pakottaa. Yhdestä totuudesta: miksi sitä ei sais olla olemassa? Siksikö, että ihminen haluaa itse muovata sen oman uskontonsa käyttäen rajallista järkeään tai sitä mitä kutsuu moraaliksi?

      Poista
    3. Ehkä kukaan ei voi pakottaa uskomaan, mutta ainakin voi painostaa uskomaan oikein. En tiedä ootko itse elänyt uskonnollisen yhteisön vaikutuspiirissä, mutta mulle itselleni ainakin käy helposti niin, että yritän uskoa oikein koska se on arvostetumpaa ja yritän selittää maailmaa uskonnolla, koska sitten mun ajatukset ovat "oikeanlaisia". Mun mielestä näihin asioihin liittyvä pakottaminen on usein hienovaraista, ennemminkin manipulaatiota kuin käskyttämistä. Ja juuri siksi sitä on niin vaikea uskoa todeksi ja siksi sitä on vaikea vähentää.

      Ja toisaalta, vaikka uskomaan ei voisikaan pakottaa vaan uskonnon elämään voi, mielestäni sekin on vahingoittavaa. Uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus ilmaista tai olla ilmaisematta uskontoa, mikä tuhoutuu helposti jos joutuu noudattamaan tietyn uskonnon tapoja.

      Mun mielestä yksi totuus saa olla olemassa, mutta on ymmärrettävä, että toisilla ihmisillä on myöskin totuuksiaan, ja jotta oma totuus saa olla olemassa on annettava toistenkin totuuksien olla. Yksi totuus on mun mielestä vaarallinen sitten, jos se vaikuttaa siihen miten toisia ihmisiä kohtelee: jos tämä yksi totuus vahingoittaa toisten olemassaoloa. Niin voi käydä esimerkiksi kun jaottelee ihmiset oikeanlaisiin ja vääränlaisiin, ja kohtelee heitä sen mukaisesti. Tai jos tähän yhteen totuuteen ei mahdu muunlaiset mielipiteet, ja tällöin rajoittaa toisten sananvapautta. Tiedän, että vapautta vaatiessa vaatii toisaalta yhtä totuutta, mutta se on tapa, joka antaa kaikkien totuuksien olla.

      Poista
    4. Hei Usva. Hieno kirjoitus. Ajatuksia herättävä. Tunnen sut ja kerron, hyväksyn sut täysin, arvostan sua ja sun ajatuksia.

      Jokainen saa olla oma itsensä ja jokaisella on eri asioita, jotka askarruttaa mieltä. Tuntuu pahalta että on ihmisiä jotka ei tahdo hyväksyä ajattelua tai sen erilaisuutta ja kritiikkiäkin (tai ainakin keskustelua), ja ei haluis olla sun kanssa sen takia tai että aiheuttaa sen ettet sä halua pyöriä niiden kanssa. Voi olla että ihmiset ei rohkene puhua näistä asioista ehkä koska ne on arkoja asioita itselleenkin tai ihmiset ei ehkä uskalla haastaa omia kenties tiukkojakin käsityksiä tai perinteitä. Mutta tiiän että suuri osa ei leimaa sua tms koska haluat puhua ja pohtia.

      Itse olen aina osannut uskoa hyvin yksinkertaisesti eikä mun oo tarvinnut painia asioiden kanssa. Syytä ehkä olisi ja jotkut ihmettelee sitä. Jos vaikka kerronkin et oon uskovainen voin olettaa et se hyväksytään, vaikka sitä ihmetellään. Like none of my business if people can't see it. Saa uskoa vapaasti ja ei haittaa olla erilainen. Tiiän sut ja sääki tiedät mut. Arvostan sua ja rohkaisen: oo vaan oma itsesi.

      Annan sulle hymyn! :)

      -Lauri
      Btw. Muistan teidän espressokoneen, se oli siisti.

      Poista
    5. Hei Lauri ja kiitos paljon tästä kommentista. On ihan hurjan ihanaa että ihmiset avaavat suunsa ja sanovat ääneen, että keskustelussa ei ole mitään pahaa. :)

      Ja mielestäni on ehdottomasti siistiä, että joku pystyy elämään siinä uskossa ja olemaan oma itsensä sen piirissä. Tästä sitä vapautta kai syntyy, että kerrotaan toisillemme, että saa olla erilainen. Pelkoa on liikaa monessa paikassa, mutta sitä saa purettua juuri näin. Että tehdään asioita jotka on oletusten vastaisia. Niin kuin me molemmat tässä.

      Hymy sullekin! Ja terveisiä hullulta espressokoneelta.

      Poista