Sivut

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

matkassa taas

Viikko sitten sidoin teltan tarakalle ja pyöräilin kauas.
matkalla-pieni
sademeri-pieni
ääressä-pieni
Saaressa oli tyhjää. Olin ainoa pyöräilijä autolautoilla ja ainoa telttailija leirintäalueella.
Kuljin teitä niin pitkälle kuin pääsi ja kiipesin meren ääreen kuuntelemaan sadetta ja tuulta. Annoin purppuranpunaisen kirjan kastua ja kävelin paljain jaloin kosteassa ruohikossa. Unohdin varoa punkkeja. Keskellä kaukaisuutta näin peuroja.

Yksin seikkailu tuntui hurjan kivalta.
Ei tarvi yhtään välittää siitä, mitä seikkaillessa kuuluisi tehdä. Päivän hienoin hetki voi olla se, kun venyttelee ja pesee hampaita sumuisella laiturilla, josta ei näe takaisin kalliolle. Tai se kun voi pitää puolentoista tunnin evästauon kaislikossa Johanna Sinisaloa lukien.
Ääretön vapaus.

Nyt aurinko kuoriutuu selästä pois ja mietin, mitä tapahtuu kun vaihtaa kaupunkia taas. Tulin yöllä Oulusta ja tiistaina muutan Espooseen.
Ehkä nyt käytän kolme päivää jäätelön syömiseen ja käyn uimassa ensimmäistä kertaa kotirannassa.

lauantai 17. toukokuuta 2014

tässä nyt

Tampereella on hyvä olla.

Ehkä se johtuu siitä, että nyt osaan elää hetkessä,
en odota että tulisi se ihmeellisempi kuukausi tai ihmeellisempi päivä tai ihmeellisempi ihminen.

Katson näiden ihmeellisyyttä. Sitä on paljon. Urkututkinnossa, kahvilakerhossa, Tampere-talon taaimmaisessa rivissä, kukkaseppeleissä, vapaudessa, yhtäkkisessä dyykkauksessa, ihmisissä.
urkuristi
nuolia
saramau
Kohta katoan ja siksi elän kuin ensimmäistä ja viimeistä päivää.

Kuuden tunnin päästä lähden saareen. Hassuu.

perjantai 16. toukokuuta 2014

kevytmielinen

:
leikin perhosta uudessa mekossa
säikähdän nukuksissa räjähdyksiä
teen sattumalta hyviä nutturoita
mekko1
mekko3
aamun valo teki minut näkyväksi.
Illalla aurinko paistaa ja vietän kesäloman ensimmäisiä minuutteja. Nyt vasta mieli onkin kevyt.

torstai 15. toukokuuta 2014

eloa

oi kesä ja mutakakut ja nauru ja sinertävät illat ja syntymäpäivä.
Tällaistako sitten on, kun asun kellarissa Espoossa?
kaakku
kaakkulotta
Toukokuussa elän kahdessa maailmassa;
Tampereella on lopun aikoja.
Mutta juuri siksi kiipeän puuhun ja käyn kahvitauoilla juomassa vettä ja kannan kädessä pyörän talvirenkaita ja luen runokirjoja ja puhallan saippuakuplia Tampereen parhaalla parvekkeella:
tuntuu hyvin elossaolevalta.

Ihmiset tuntuvat siltä, että:
"En oikein tiedä, miten tämän sanoisi... Voi kuulostaa oudolta, mutta sinä elät todellisessa maailmassa, hengität todellista ilmaa, puhut todellisia sanoja. Kun puhun sinun kanssasi, tunnen ainakin tilapäisesti olevani kiinni todellisuudessa. Se on tällä hetkellä minulle tosi tärkeää."
(Lopetan Haruki Murakamin siteeraamisen kyllä vielä joskus.)

lauantai 10. toukokuuta 2014

merivoimia

yhtäkkiä ikävä merelle
knuutsinessä
jennanjalka
elinaa
varpaat
knuuutmatalamna
perhosmekko
juoksemaan iltauinnille alamäkeen mutkikkaita teitä Tammisaaressa,
pyöräilemään Kökarin punaisia teitä kirkolle ja sen ohi aavalle kallioniemelle,
lukemaan kirjoja kallionkoloon Hankoon.

Vedessä on rauha. Eilen vesi tippui taivaalta, ja juoksin sitä vastaan. Vihreä oli vihreämpää ja ilo iloisempaa.

Pelottaa että lähden vahingossa pyöräilemään Ahvenanmaalle kun ei tarvi olla koulussakaan paikalla,
tai miksi sitä edes pitäisi pelätä?