Sivut

tiistai 29. heinäkuuta 2014

sopusointuja

Etsin harmoniaa levottomina aikoina.

Minulla on mahdollisuus soittaa iltalauluja Es-duurissa, pukeutua väriopin mukaisesti ja jäädä töiden jälkeen kirjoittamaan aivokirjaa kirjastoon tunniksi, siihen asti että voin kirjoittaa sivun alalaitaan viimeiseksi sanaksi Loppu. (Ja toisiksiviimeiseksi rakastettu)

Olen niin hyväosainen. Muut ihmiset ampuvat toisiaan, minä syön jäätelöä keittiössä ovet auki. Avoin ovi ei kutsu täällä Pahuutta sisään.

Minun ei ole tarvinnut oppia ymmärtämään pahuutta. Kuvittelen, että pahuus on jotakin joka on mennyt pahasti vinksalleen. Tuntemattomia. Lähijunissa uhkailevia juoppoja, luonnottoman kirkassilmäisiä kleptomaaneja, pimeydessä kulkevia hahmoja. Kuvittelen, että Pahuus kääntää yöllä avainta ovessani ja ampuu minut sänkyyni. Hullu julmuus.

Mutta pahuus on luonnollinen toimintatapa. Minä en toimi kovin pahasti. Mutta se johtuu vain siitä, etten joudu hakkaamaan toisia, jotta elämäni edellytykset säilyvät. Pahuus on kitketty minuunkin, minä olen vain saanut kasvaa niin, että sen ei tarvitse nousta esiin. Taistelukentillä ja nälänhädässä olisin aivan erilainen. Ne ihmiset siellä on ihan samanlaisia kuin minä. Olosuhteet on vaan niin huonoja, että täytyy valita monesta pahasta.

Aleksander Solzenitsyn sanoi: "hyvän ja pahan välinen raja ei kulje ihmisten välissä vaan itse kunkin sydämessä". Minun on helppo sanoa täällä, että toivoisitte kaikille hyvää. En joudu menettämään mitään. Mainekin vain kirkastuu kun profiloituu hyväajatuksiseksi.

Näinä päivinä luen uutisia ja mietin milloin ehdin opiskella kansainvälistä politiikkaa ja uskontotieteitä. Kuuntelen tasatunnein uutisia Afganistanista ja Ukrainasta kädessäni hinnoittelupistooli, joka on ainoa pistooli johon minun todennäköisesti täytyy tämän elämän aikana tarttua. Sattuu, kun kuvittelee itsensä istumaan räjähtävään lentokoneeseen tai ohjuksien alle.

Mutta en haluaisi unohtaakaan, se olisi karmeinta. Että välittäisi vain omasta menestyksestään, siitä tuleeko minusta ikinä täysjärkistä valokuvaajaa tai harmonista pukeutujaa tai rakastettua.

En tiedä mitä voin tehdä. Ainakin ensiksi yrittää ymmärtää, kai.
sointu1
sointu2
sointu3
Täällä on niin hyvä, että on varaa huolestua merkityksettömistä.

Puhtaan hyvää yötä ja persikanvärisiä pilviä toivoo Usva

torstai 24. heinäkuuta 2014

paljasjalkakansa

Hiki on virrannut
hymyä
jalkojapuussa
koivunalöa
pilviauto
topias
ttyyppit
suojaudutaan lehdistötilaisuuksilla ja turbaaneilla ja nektariineilla ja uimisella ja kengättömyydellä.

Kyllä tästä selviää,
ja paljon enemmänkin

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

tuulikaappi

Muutin kesäksi uuteen huoneeseen. Täällä tuulee.

tuulielina
matoja
lottajaelina
annitanni
lottajaandreas
roiske

Hiuksissa on pölyä ja saunakamarissa on pölyä, mutta se on jatkuvassa liikkeessä. Jätän kulkureitit avoimiksi: oven selälleen ja ikkunan auki. Minä kierrän happi kiertää ajatukset lentää uusiin kerroksiin terassin portaita pitkin kissan ruokakuppiin ja sitten taas minun luokseni.

Välillä jalkapohjiin kertyy paksu mutakerros, mutta se kuluu äkkiä polkujen varrella. Maa kiertää, multa kiertää.

Tahmeat kolot puhdistuvat. Tuntuu, että kaikkialla on ollut vähän hunajaa, töhnää, jota on hirveän vaikea nähdä ja raaputtaa pois. Jota ei jaksa pysähtyä puhdistamaan.
Tuli tuuli. On puhtaampaa.

Tuuli tekee olosta keveämmän. Huhtikuussa hiihdin järven jäällä myötätuuleen, ja liikuin eteenpäin vain muutamalla sauvan tökkäisyllä. Nyt nostan jalkoja vähän, mutta muuten lennän eteenpäin lintukengissä itsestäni.

Pukeudun kevyisiin mekkoihin ja jätän hiuksia nutturan ulkopuolelle, jotta olisin ilmojen heiteltävissä. Olenhan sääilmiö itsekin.

Tapaan ihmisiä, jotka tuuli kuljetti tänne. Olemme pinnan alla, kokonaisina kaloina. Me emme ole yhtä, me emme ole samaa nestettä, samaa vettä. Mutta me olemme samassa maailmassa, minä tässä ja sinä siinä. Meillä on rajat
ja siksi voimme nähdä toisemme.

On valoisaa.

Kuvat Hangosta, jossa tuuli oli kovin konkreettista.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

tuokiokuva

lauantaina heräsin puusta ja tuntui siltä että


sunnuntaina kello kuusi neljäkymmentä alkoi molskahdella ja salamoida. pidettiin sadetta bunkkerissa, liattiin vaatteet mustaksi ja luettiin horoskooppeja, joissa ennustettiin tsunami.

vasemmassa kädessä on taisteluarpi ja nilkassa ampiaisenpistos.
olen ollut hankkimassa taisteluarpia ja ampiaisenpistoksia. Keskityin noihin asioihin, ymmärsin pari muuta ja unohdin loput

olen uinut,
uinun

tiistai 8. heinäkuuta 2014

ulottuvuushyppelyä

MINÄ
pompin täällä todellisuudessa

kiipeän puuhun näyttämään norjalaisviulistilta,
kiipeän tikapuita pitkin katolle jossa sora rohisee ja sienenmuotoinen vesitorni siintää auringon suunnassa,

keinun taivaalle keinun ja hyppään, hameenhelmat ei koskaan roiku tasaisena alaspäin,
silmäluomet ei koskaan roiku vaan ne kuljettaa katseen pöydän alle ja väkijoukon yli,
minä en roiku vaan kävelen ihan itse meloni pään päällä,

päihdyn ihmisistä, päihdyn todellisuudesta, päihdyn kahvista, päihdyn mustavalkoisuudesta,

aamuisin ei tule luottamuskrapulaa, tänään itku, mutta useimmiten reippaat jalat ja raparperia,

on kaksi usvaa, toinen niistä kävelee kyyryselässä ja se toinen kohottelee kulmakarvoja ja sen sylki purskahtaa suoraan suusta vastaantulevan aivoille,
useimmiten juon kahvia tai letitän tukkani ja muutun jälkimmäiseksi,
kuorin ympäriltäni kalvon ja laitan sen silmään.

TUUULEE
PUUSSA
HANNAA
KISSOJA
PILV
LAMMESSA
VALOAA

menen sinne minne muutkin,
muut menevät Suomenlinnaan, kotiin, Herttoniemeen ja autiotaloon,

muut
kertovat häpeästä, maanalaisesta infrastruktuurista, onnellisuuden teeskentelystä ja sukupuolista, minä kuuntelen,

muut laulavat kärsimyksestä, keittävät kahvia ja silittävät koiraa,

muut ja minäkin
MYSTEERI1
MYSTEERI2
pääää
en tyhjennä koskaan termospulloa ikkunalaudalta enkä siivoa vaatteita lattialta,
jätän merkkejä eilisen todellisuudesta pienen punaisen kirjan sivuille ja työpaikan vaatekaappiin,

kaikki valuu muuten käsistäni
käsittämättömiin

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

suvijuhlia

kohtaamisia
lottaa
elina
kauno
hhanna
väkeä
teltta
aina on ihmiset lävistävä aurinko jonakin iltana,
aina on taivas jonka alla kävelee lukemattomia,
aina on sanojentaivuttelua vahingossa aamuneljään,
aina on pikkutyttöjä jotka tirskuu kun kysyn kuvauslupaa,
aina on vaikea löytää ystävän teltalle mutta helppo riemuita kaukaa tulleille,
aina on lauseita jotka jää soimaan päähän,

miksen ole tullut ajatelleeksi?

Nautin täällä hyvistä asioista.
Piilolinsseistä, kahvista ja helmiäisenvärisistä t-paidoista.
Yövieraista.
Unista en niinkään.