Sivut

lauantai 29. marraskuuta 2014

eloisa maa

kolme näkymää skotlannista vielä.
blogiin1
blogiin2
blogiin4
hassua katsoa luonnon värejä,
nykyään elän luolassa jonka eteen on vedetty verhot, jotten vahingossakaan olisi tekemisissä luonnollisen valon kanssa.

kuolemankuukauden kuolemista odottaen,
usva

maanantai 24. marraskuuta 2014

henkireikiä

välillä katoan Helsinkiin
päläpälä_1
päläpälä_2
päläpälä_3
päläpälä_5
siellä on lumisia autoja, pitkätakkisia hahmoja ja sohva, jolle nukahdan aina vahingossa.

torstai 13. marraskuuta 2014

hei hei valoisat yöt

auringon kierrosta on aina helppo puhua,
on helppo sanoa että onpa ikävä aikoja jolloin yö ja pimeä eivät sekoittaneet toisiaan.
heiheilaiva
heiheipelto
oikeasti taitaa olla ikävä sitä että oli helppo selvitä päivistä, kun ainoa mitä täytyi tehdä oli hymyillä asiakkaille,

valokuvaajana ei selviä oikein hymyilemällä. Oon leikkinyt tämän viikon valokuvaajaa toimittajakoulutuksen lehdessä, ja huomannut: uuskarismaattista ylistyskokousta kuvatessa ei auta hymyily, epäonnistuneita kuvia tuijottaessa ei auta hymyily, epätietoisena videota kootessa ei auta hymyily. Täytyisi käsitellä asioita, käsitellä kuvia, eikä vain selvitä.
Ehkä ajan myötä oppii järkevämpiäkin toimintamalleja.

Hullua jos tulevista kesistä ei tulekaan enää huolettomia,
mutta valoisia öitä ei kukaan kyllä voi estää.

perjantai 7. marraskuuta 2014

tuiskuaa

talvi yllätti kaikki ja maailmasta tuli hetkessä eri värinen
lumisade
lumisade_2
lumisade_3
joulukorttimaisemia, raukeita iltoja ja pehmeitä askelia kaiken stressin keskelle.

tiistai 4. marraskuuta 2014

oransseja unelmia

on valokuvauksessa joku äärimmäisen kiehtova juttu. toisinaan se on huumetta.
saatan yhtäkkiä huumaantua siitä että valo menee juuri niin kuin minä kuvittelin
tai en olisi ikinä osannut kuvitellakaan

ja siitä että salamavalolla voi maalata koko huoneen oranssiksi
oranssitunelmat
oranssitunelmat_2
oranssitunelmat_1
oranssitunelmat_3
tänään satoi kauniisti ja mä lähdin ulos, kysyin ihmisiltä että saanko ottaa susta kuvan ku haluaisin opetella käyttämään salamaa. silmälasit pisaroi ja kameran linssi pisaroi, kameraan virtasi oudonvärisiä valoja ja joskus tajusin että miksi enemmän, miksi vähemmän

kirkas salamavalo on yliluonnollisen selkeää. pilkkopimeästäkin huoneesta saa neutraalin näköisen.
tähän asti se tuntuu huijaukselta mutta ehkä kohta uskallan manipuloida todellisuutta

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

pimeää aika

Marraskuu
tuntuu aina musertavalta.
Tuntuu että pimeys kasautuu hartioille ja valuu silmille. Ruumis on raskas, mieli on raskas, silmäluomet mustat kun miettii yöt kuinka olisi parempi ihminen.

Selvisin pyhäinpäivästä, vuoden ahdistavimmasta päivästä, pukemalla keltaiset villasukat ja keskustelemalla avaruudesta. Tästä päivästä uimalla kilometrin ja syömällä suklaajäätelöä. Ehkä lopuistakin kahdestakymmenestäkahdeksasta selviää, jos vain muistaa elää yksittäisiä päiviä eikä koko marraskuuta kerralla. Kokonaisen marraskuun ajatteleminen heittää mustaan aukkoon.

Lokakuun alussa pimeää oli niin vähän että siitä saattoi innostua. Kävin rautatieasemalla unohtamassa itseni,
ja tuntemattomat ihmiset vääntyivät kameran linssille sopusuhtaisesti.
yökuvia yökuvia_6 yökuvia_1 yökuvia_4 yökuvia_5 yökuvia_3 yökuvia_2 yökuvia_7
En osaa enkä halua luopua valon metsästämisestä.
Mustasta marraskuusta sitä on vain vaikea löytää.

Mustassa marraskuussa valoa on niin vähän että en jaksaisi etsiä sitä kellekään muulle kuin itselleni, ja juuri silloin kaikki haluavat minun loistavan valoa kaikkeen maailmaan. En jaksa tehdä kuolematonta taidetta, haluaisin tarkkailla pieniä ilmiöitä, olla pieni.

ei hätää, ei hätää