Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2015

kompurointia

olla teflonin päällystämä
vai aina mustelmilla?
Sitä minä pohdin.
voikukka
voiusva

Toistaiseksi mustelmat tuntuvat hyvältä, koska on ihmisiä, jotka silittää niitä. On ihmisiä jotka näkee mustelmaiset nilkat ja sanoo että hei, minullakin on arpi tuossa.
Katso kämmeniäni ja tunnustele. Haavat on totta, minä olin siellä
Maailmassa on ihmisiä joita on lyöty samoihin kohtiin, ja se on äärimmäisen tärkeää. Ihmisiä, joiden päät ovat kallistuneet kaksi astetta oikealle, joiden silmiin on helppo katsoa koska painumme samaan tapaan vinoon. Kukaan muu ei oikein voi ymmärtää tätä mieltä, joka reagoi kosketukseen pelolla ja hylkäämiseen ilolla. On helppo puhua siitä mitä ihmiset sanovat ja tekevät. Mutta kuinka hirmumyrskyjä sisällään kuvailisi ymmärrettävästi? Kiitos teille, joiden kanssa puhumme samoista asioista.
Kiitos teille, kiitos teille ystävät jotka asutte facebookin postilaatikoissa, aamuisessa ahdistuksessa ja kummallisissa kattohuoneistoissa.

Mut on vallannut halu rikkoa kaikki. Kai toivon, että maailma odottaa jonkin hauraan munankuoren takana. Että kun ovea hakkaa tarpeeksi niin pääsee ulos, vaikka ehkä siitä pääsee vain seuraavaan huoneeseen, seuraavaan huoneeseen, jossa toimii myöskin ihmisyyden lait, niin kuin kaikkialla missä ihmiset vievät tilaa toisiltaan.
Sovinnaisuutta ja hymistelyä on vaikea kestää. Eräs viisas ihminen totesi, että on tosi ymmärrettävää miksi en kestä jatkuvia kompromisseja itseni kanssa. Hymistelyllä yritetään usein pehmentää kirkuvat äänet. Mutta jos yritetään vain suojella näkemästä, peitetään samalla koko maailma, ja pitää vain arvailla, mikä teko johtaa mihinkin.
Haluan olla norsu posliinikaupassa ja riiviö lastentarhassa. 
Haluan repiä sen puuterinvalkean harson, jota yritetään kietoa silmien ympärille, jotta musta ei olisi mustaa eikä valkoinen valkoista. Kun kävelee harso silmillä, jalkaterän päältä viistää nastarengas suojatiellä. Varpaiden ympärille voi kääriä lisää harsoa, niin ettei edes varpaiden rusentumista huomaa. Aivot voi täyttää vaahtokarkilla, ja sitten oikeastaan millään ei ole mitään väliä.
Suojatiellä harsoon käärittyjen muumioiden rinnalla minä mietin, pitäisikö ostaa matkakokoinen ensiapupakkaus, jottei satu taas. Sitten muistan, että laukussani on Haruki Murakami ja sateenkaarenvärisiä karamelleja. Muistan, että ei tämä yksi ihmiselämä ole sitä varten että sopeutuisi kaikkeen mahdolliseen ja eläisi mahdollisimman oikein. Elämä on hyvin kummallinen, eikä kukaan muistuta siitä tehokkaammin kuin Murakami. Perjantaina kellahdin ystävän sohvalle puoliunessa ja höpötin siitä kuinka Murakamin kirjat antaa mulle tulevaisuuden ja toivon, ja ystävä sanoi että on hyvä että on jumalia

Elin kolme päivää vieraassa kaupungissa ja matkustin Tampereelle. Tulin nähdyksi ja toivon että ääriviivani säilyvät seuraavat kuusi päivää. On niin hassua kun en yhtään tiedä millä Jyväskylän kadulla on mun muotoinen kolo. On minulla 17,5 neliötä omaa tilaa ja oma jääkaappi ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta ei sielu viihdy jääkaapissa. Kai pitää vain juosta ulos ja haavoittaa itsensä, juosta päin liikennemerkkejä ja kaatua kadulle nurinniskoin niin ehkä joku tulee auttamaan. 
Ehkä pysyn vain liikkeessä koko ikäni, kun tuntuu että en kuulu minnekään. Kesästä oudossa kaupungissa voi kai aloittaa.

10 kommenttia:

  1. Ihan itketti kun luin, niin ihanaa tai ehkä vain suoraa ja oikeaa. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi että, kivaa jos tavoitin jotakin! ainakin yhteys päähän tuntuu suoralta niin ehkä tässä on jotakin siitä.

      Poista
  2. Niin, ei kai elämä ole sitä varten että eläis oikein vaan kokeilis kaikkia polkuja ja astuis särkyneisiin pulloihin ja ja satuttais itseään niihin ja sit taas nojais turvallisiin puihin

    Mun sydän sykkii sulle vieläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot rakas! ja joo, uskon että mahdollisuus epäonnistumisiin ja tyhmiin kokeiluihin on hyvin tärkeä.

      Poista
  3. Hmm, tulikohan toi kommentti jo. No, kertaus on motha.

    Samat fiilikset mulla oli kun helmikuussa jyväskyläläistyin.
    Puistokadulle saa ainakin tulla kylään, sinne mahtuu!
    Kaikki käy, onhan vain tämä yksi elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei! voi että, saisinko oikeesti tulla? mä oon ihan hukassa täällä ja kaipaan ihmisiä ihan konkreettisestikin.

      Poista
  4. hei usva, minäkin olen jyväskylässä kesällä ja tiedän ainakin muutaman kivan kolon täällä. saatan olla joskus vähän huono uusien ihmisten kanssa, mutta jos haluaisit yksinäisenä hetkenä tai milloin vain seuraa, olisi minusta aika kiva tavata. ootko täällä koko kesän?

    VastaaPoista
  5. oho hei voi sinä jee! musta olisi tosi ihanaa tavata, koska mun sosiaaliset piirit on täällä tosi kapeat. ja en mäkään oo mikään maailman paras uusien ihmisten kanssa mutta tykkään ihmisistä joten kyllä se siitä varmasti. :> oon täällä elokuun loppupuolelle!

    VastaaPoista