Sivut

lauantai 23. toukokuuta 2015

päätelmä

Monet kysyy, että mitä sun vanhemmat sanoo ja mitä sun ystävät ajattelee siitä kun olet murroksessa.
Kaikkein suurimmat asiat tapahtuu kuitenkin päässä.
Kaikkein suurin muutos elämässä on se, kun huomaa, että omaa ääntä saa kuunnella eikä sitä tarvitse pusertaa äänenvaimentimen läpi.

Tämä on vain päänsisäinen silmänkääntötemppu, joka toistuu samanlaisena kaikkialla.
Tukholmalainen ystävä ja iisalmelainen iltauintia katselemaan jäänyt ohikulkija puhuvat ihan samoista kuvioista. Pyöräilin hiekkatietä ja toinen kertoi erilaisuudesta pikkukaupungissa, ja hihkuin että anteeks kun oon näin innostunut. En tiedä onko hurjempaa löytää samoja ajatuksia tuikituntemattomista vai ystävistä, jotka on tuntenut kuusi vuotta, mutta joista avautuu yhä uusia tasoja pitkissä puheluissa.

Kaikki on päiden sisällä.
pääkuva
Tää on pää josta puhun. En tiedä mikä omakuvablogi tästä on tullut, mutta just nyt vähän kaikki on omakuvaa niin ehkä nää on ihan luonteva jatkumo
Unohdan, että samaan aikaan kun mä kiedon rautalankoja pois pääni ympäriltä, jotkut muut asettelee niitä sievemmille solmuille. Toisten päitä ei oo silputtu tehosekottimella vaan niissä on kokonaisia ajatuksia. On kokonaisia ajatuksia siitä, että epäilykset kannattaa eliminoida tai että ihminen on heikko jos se haluaa näyttää naiselta.

Kun minä puran itseni ympäriltä vaatimuksia, minä puran sitä kaikkea mitä minulle on ihmisyydestä opetettu. Sitä kuvaa joka on muodostunut hiljaisten katseiden ja kylmien äänten perusteella. Ei kukaan ole sanonut että älä rakasta, että älä lähesty. Oon varmaan lukenut ihmisiä ihan väärin kun en ole jaksanut ostaa kattolamppua.
Mutta vahva kuva päähän on muodostunut.

Oon maalaillut kuvia maailmasta pään sisälle, ihan kuin muumimamma maalasi majakan tornin sisäpuolelle ruusupuutarhan. Muste on pinttynyt seiniin, sitä ei saa irti sanomalla että en minä enää pelkää mörköjä enkä ihmisiä. Yritän pestä sen pois mäntysuovalla mutta oon aika laiska siivoamaan.

Kaikissa maailman paikoissa kerrotaan mitä saa maalata, minkälaisten kuvioiden läpi ihmiset muuttuu rumiksi. Älä piirrä viiksiä pyhille, älä otsaryppyjä nuorille. Ehkä helpointa olis ostaa kaleidoskooppi niin kaikki menis sekaisin,
mutta tämä on minun pesuhetkeni, joku toinen kuuraa päänsä seinämiä jossakin toisessa tilanteessa.

Olisi helppoa, jos tässä olisi vain kyse siitä, miten muut suhtautuu itseen. Mutta ennen kaikkea kyse on siitä miten itse suhtautuu itseen ja muihin. Olisi helppoa jos olisi jotain hengellisiä johtajia joille huutaa, mutta itselleni minä joudun huutamaan.
Huudan itselleni että en halua että haluan ja haluan että en halua.
Oon opetellut haluamaan oikeita asioita ja ajattelemaan oikeita ajatuksia, ja nyt yritän löytää itseäni niiden sanojen alta.

Se minä itse pihisee jossakin ja sanoo, ettei halua kunnioittaa toisten rakentamia valtarakenteita, joita ei voi perustella. Se saa maailman näyttämään ihan erilaiselta. Mahdollisuuksien meri ei olekaan vain Tanskassa Peter Høegin kirjoissa vaan metsikössä ylioppilaskylän takapihalla.

Kaikki on ihan sekaisin ja olen onnellinen siitä että on. Välillä mietin, että mitä jos kaikki olisikin turvallista ja tuttua, istuisin taas kellertäville penkkiriveille liikuttamaan suuta samaan tahtiin muiden kanssa ja olisin oikeanvärinen. Mutta sitten muistan että en halua juuttua yhtään enempää sellaisiin paikkoihin mihin en kuulu. Se maailma oli suppilo josta yritin kiivetä ylös. Liu'uin aina takaisin keskelle. Kierähdin sinne missä muutkin ihmiset on, litistyksissä toisiaan vasten. Join kahvia ja kiedoin hiekkapaperia käsiin ja lähdin kiipeämään, mutta aina tipuin takaisin.
Kiipeämään pitää lähteä aina yksin, muuten toinen voi vetää mukaansa horjahtaessaan.

Ei kukaan koskaan sanonut että jossakin on ovi muualle. Tai edes kiipeilyköysi käytävän päässä siivouskomerossa. Tuntui vaivalloiselta saada kulttuurishokkeja, matkustaa maailmaan jossa puhutaan eri kieltä ja kosketetaan eri lailla. Mulla oli ryppyinen passi taskussa, sillä voi vaihtaa maailmaa astumalla lentokoneeseen tai baariin.
Passikuvasta katsoo surullinen tummasilmäinen lapsi, joka mietti, että jos en olisi syntynyt tähän maahan, en kyllä muuttaisi tänne. Mutta silmiään ei voi vaihtaa. Kulmakarvat kaartuu samalla tavalla kuin isän ylioppilaskuvassa. En minä voi valita mitä minä näillä silmillä näen.

Tuntui, että jos on yksi ryhmä jonka toimintalogiikkaa ymmärtää edes vähän, pitäisi pitää siitä kaikin voimin kiinni. Mutta kun muistaa säännöllisen lamaantumisen, tuntuu tärkeältä tehdä ihan mitä tahansa.
Kirjoitin maaliskuussa että en ikinä löydä paikkaa maailmojen väliltä, ja että se repii minut kappaleiksi. Yksi ihminen ei halunnut repiä minua vaan tuli kulkemaan mukaan, saattomieheksi, ymmärtämään. Hassua että tärkeä käänne voi kävellä elämään sellaisessa ruumiissa, joka on kotoisin toiselta puolelta maata ja elänyt kaksi kertaa pidempään kuin itse. Mutta niin vain se käveli, ja siitä lähtien kaikki muutkin ihmiset ovat kävelleet kohti.

Kaikki on hyvin sekavaa ja niin on hyvä. Kaikkien ajatusten pitää irrota vähäksi aikaa että uusia paikkoja löytyy. Tässä välitilassa voi vaikka syödä verigreippejä ja tiskata. Kyllä asiat muotoutuu.

-----------------------------------------------------------------

En tiedä mistä nää sanat nyt taas tuli, mutta Maria Peura sanoo että kirjoittaminen on uloshengittämistä, ja nyt tuntuu siltä että voin taas vetää henkeä ja sukeltaa pitkään.

-----------------------------------------------------------------

ps. tekisi mieli varmuuden vuoksi sanoa, että toivottavasti en puhu vihaavasti kenenkään uskonnosta. Lähinnä yritän puhua kokemuksesta, joka mulla oli uskonnon keskellä.
ja lisäksi teille toisille tekisi mieli sanoa, että en koskaan oo ymmärtänyt miksi kukaan lukisi mun tekstejä. Kannattaa miettiä miksi

8 kommenttia:

  1. Mitä tarkoitat tuolla "ihminen on heikko jos se haluaa näyttää naiselta." ? Jäin ajattelemaan. Muutenkin sellaine teksti että ajatuksen kanssa täytyy lukea , kirjoitat niin kuvailevasti. Ei pahalla, vaan hyvällä tietenkin :) t. Pitkäaikainen lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun kysyt! Tarkoitan sillä varmaan liian montaa asiaa yhtä aikaa. :) Muunmuassa sitä että mulla on ollut pitkään sellainen olo, että on vahvuutta kieltää kaikki seksuaalisuuteen liittyvä, että on vahvuutta että ei halua toteuttaa perinteisiä naiseuden tapoja, esimerkiksi meikata. Siihen asiaan kiteytyy hirveesti muitakin asioita kuin pieni ulkonäöllinen muutos, kokonainen seksuaalinen kulttuuri.

      Nää on niin isoja kysymyksiä että on hankala tietää mikä johtuu mistäkin ja miten asiat oikeesti on, kun ne on niin monin tavoin. Mutta itselleni on ollut keskeistä se, että antaa itsensä näyttää naiselta niin itsensäkin kuin toisten silmissä, ja jostakin syystä se tuntui tosi kielletyltä aina aikaisemmin.

      Poista
    2. Ymmärrän ! Kiitos hyvästä vastauksesta.. on totta , että jos haluat näyttää "naiselta" eli nykymaailman mukaan juuri meikata ym.niin aika monesti voi saada paheksuvia katseita uskovilta. Tai vaikka sitä ei suoraan kielletä niin on saanut pienestä pitäen sellaisen käsityksen, että se on kiellettyä ja jollain tavalla paheksuttua.. silti monet naiset haluaisivat juuri meikata ja pukeutua naisellisemmin ja käyttää esim.korvakoruja.. se on sellainen vietti naisilla , on ollut ihan alusta saakka. laittautua ja ehostaa itseään ja näyttää viehättävältä omissa ja muiden silmissä. Olet rohkea kun olet tehnyt valinnan kulkea omaa tietäsi :) kaikkea hyvää sulle <3

      Poista
    3. Jee. Niin, se on aika hassua, miten siihen kietoutuu kaikkia oletuksia ja toiveita. Ja sen takia mun tekee mieli kai rikkoa niitä. Mua naurattaa kun ulospäin tää mun murros saattaa kulminoitua joihinkin ulkonäöllisiin muutoksiin, vaikka ne ei oo ikinä edes ollut mulle mitenkään erityisen tärkeitä. Mutta kai on vain tärkeää tehdä välillä asioita väärin, tehdä asioita niin kuin niitä ei toivois tehtävän. Eikä oo myöskään mitenkään toisarvoista se, kuinka voimakkaalta voi tuntua että saa itse vaikuttaa siihen onko viehättävä vai ei. Koska me eletään kuitenkin sellasessa maailmassa jossa se on mahdollista, kyse on pikemminkin siitä mihin kategoriaan itsensä asettaa.

      kaikkea hyvää sulle myös ja kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Upea teksti. Upea kuva. Sain tästä kirjoituksesta paljon, kiitos kun kirjoitit. Häkellyn teksteistäsi joka kerta kun vierailen blogissa.

    VastaaPoista
  3. Sä oot kyllä mielettömän taitava kirjoittaja: pystyt kuvaamaan, tallentamaan jotakin erityistä, hengitystä ja elämän sykettä. Todella hieno teksti jälleen kerran! :)

    Ja itsekin, nyt yhteisöstä irtaantuneena, jaan näitä ajatuksia. Olen samaa mieltä: Suurin tapahtuu pään sisällä. Ulkoapäin ihminen voi näyttää hyvinkin tyyneltä, vaikka mielessä, olisi meneillään valtavat muutokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Meri. Kai todellisuudesta yrittää saada otteen jotenkin muotoilemalla sitä sanoilla.

      Ja parasta on se, että voi löytää yhteyksiä ihmisten mieliin näillä teksteillä. Toki ulkonaisestikin kaikki muuttuu ja ulkonainen ja sisäinen on tiiviisti yhteyksissä toisiinsa, mut lähinnä on hämmentävää huomata kuin suuri asia on joku maailmankuvan muutos ja tulevaisuuden odotuksien muuttuminen. Elämän perusmerkitykset ja toivo ja oma sijainti elämässä muuttuu mulla ainakin koko ajan tosi vahvasti.

      Poista