Sivut

torstai 11. kesäkuuta 2015

kesä ja kuita

Jyväskylässä on hyvä olla, mutta on hyvä että täältä pääsee myös pois toisinaan.

Olin kuukauden poissa kotoa, poissa niiden silmien luota jotka tuntee minut. Äänet löysi mun asuntoon mutta silmät on hankala tuoda kolmensadan kilometrin päähän.

Alkuviikosta kävin retkellä auringontäyttämässä kaupungissa. Junassa pysyin vielä juuri ja juuri koossa, mutta kun astuin ulos junasta rautatieasemalla läväytin kaikki asiat levälleen rinkastani ja heitin ihmisiä niillä. 

Puhuin paljon paljon paljon, 
yhden kanssa vihattiin yhdessä kaikkea rautatientorin pitkien varjojen ympäröimänä vaikka meidän piti kävellä eri suuntiin,
yhden kanssa söin jäätelöä kansalaistorilla ja revin nurmikkoa irti, revin kuoren ympäriltäni ja puhuin rakastumisesta ja kasvusta. Ihmettelin miten me ollaan revitty samanlaisia polkuja ruohoon eri puolilla maailmaa,
yhden kanssa join vettä ja mietin ketä olisi järkevää inhota,
yhden kanssa sanoin kaikesta en tiedä mutta harvasta asiasta tiedänkään,
yhden kanssa istuttiin ikuisuuksiin kunnes valot laitettiin pois, istuttiin lisää rautatieaseman kiveyksillä ja puhuttiin synnyttämisestä ja muista kriisitilanteista keskellä yötä

eikä koskaan tullut pimeä. Yössäkin saattoi kävellä kohti vaaleansinistä, poimia koiranputkia ja hypätä takaa pyöräilevän pikkuveljen tarakalle.

Otin busseja kohti auringonlaskua ja halasin ystäviä auringoksi muuttuneiden talojen edessä.

kesäyössä

Aika hassu tämä maailma jossa usein vain taistellaan paikasta auringossa vaikka kaikki on ihan hyvin. Onneksi kesäkuussa aurinkoa on ihan yllättävissä paikoissa, katonrajassa tikapuilla, pienissä lätäköissä kävelyteillä ja keskellä yötä taivaanrannassa kodin yllä. Ehkä siitä saa jaettua kaikille palan.

Eilen heräsin verhottomasta asunnosta ja mietin kuinka kivoja on sellaiset aamut jolloin herää janoisena ystävän lattialta eikä halua ryhtyä pomminpurkajaksi
vaan enimmäkseen elää.

Että unohtaa että maailma olisi joku kahden planeetan välinen rajapinta joiden välillä pitää juoksennella puristuksissa, vaan näkee vain muutaman ihmisen joita kohti voi juosta ja se riittää.

ihan kiva juttu tää elämä

6 kommenttia:

  1. Tääkin on. Tää mun elämä. Ja tää sinun blogi, se on kans kiva.

    VastaaPoista
  2. En tiedä miten tän ajatuksen pukisin sanoiksi. Nää sun tekstit on niin kauniita. Sydäntä värisyttää ja puristaa vuorotellen. On ihmeellistä miten tuntematta sua yhtään, saan silti näistä sanoista ja ajatuksista niin valtavasti voimaa. On onni, että maailmassa on ihmisiä, jotka osaa sanoittaa tunteita ja hetkiä niin osuvasti. Ja lisäksi vielä jättää ne muiden luettavaksi.

    Nyt huomasin, että keskityn liikaa analysoimaan sun sanoja. Kuvat on vähintäänkin yhtä merkityksellisiä. Kiitos kaikesta kauniista.

    Jos osaisin säveltää, säveltäisin sun sanoista lauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että! Hirveen kivaa jos voit saada näistä teksteistä jotakin. Luulin että kerroin tässä vaan elämästäni mut ihanaa jos voi jättää asioita ja tunteita toistenkin löydettäväksi. Kiitos kovin kovin!

      Poista
  3. Usva mulla tuli nii ikävä sua ja sun kans juttelemista ku luin tän! Toivottavasti me nähhään vielä joskus niin että voitas vaihtaa ihan kunnon porinat ja kuulumiset, niinku joskus ennen vanhaan kynälän lattialla aina öisin. :)
    -Aletta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että aletta, ihana sinä! Todellakin nähdään vielä joskus. Kerro jos poikkeet Jyväskylässä tai missä vaan. Ja kai me suviksissakin voidaan törmätä! Teiän lattia oli kyllä hyvä.

      Poista