Sivut

perjantai 17. heinäkuuta 2015

ilman suuntia

En oikein ymmärrä painovoimaa,
ylösalas1

miten nuolet kääntyy kerta toisensa jälkeen ympäri,
miten toisinaan viettää päivänsä punaisilla katoilla vilttiin kääriytyneenä shortsit värjäytyneenä ja toisinaan konttaa maantasolla pölyisellä hiekkakentällä, pelkää saavansa pallon päähän ja yrittää löytää valoa,
miten raskauksia seuraa keveys ja keveyksiä raskaus,
miten lopulta löytää itsensä bussin penkiltä nukuksissa jalat kohti kattoa,
miten ryhtiä on hankala pitää, taustapeilin joutuu säätämään jatkuvasti eri korkeudelle ja hiukset on kippuralla kun herää?

Ravistelen ruumista, niin että asioihin voi tarttua helpommin kun käsistä ei roiku hämäriä säikeitä
(en kyllä uskaltanut pomppia sängyllä vaikka siihen annettiin lupa)
ja poltan ne tunkkaiset vaatteet jotka oon tottunut pukemaan päälleni ennen kuin astun ihmisten eteen. Lopetan anteeksipyyntöihin verhoutumisen ja huudan kirosanoja niiden tilalle.

Hypin kotiin, rikon jalkapohjani niin että ne itkevät verta, mutta ainakin muistaa jokaisella askelella olevansa olemassa ja kantaa jaloissaan Helsingin mustaa multaa ja kirvelevää desinfiointiainetta. Kun tarpeeksi monta kertaa jalkansa kohottaa, turha kuona irtoaa.
Arvioin jatkuvasti väärin millaisia lenkkipolut on, ne on täynnä juurakoita, niin että varmasti tärähtää.

Ehkä se painovoima ei olekaan pelon asteikko. Se on asteikko jonka toisessa päässä on punaisena pallona laskeva aurinko ja toisessa päässä heinäkuu ja kaikki siinä välillä.

Opettelen minkä muotoinen maailma on, tunnustelen hapuillen miltä samettipintaiset hedelmät tuntuu ja miten käsi uppoaa järviveteen, kokeilen mihin tää ruumis asettuu.

Aika pitkään se ruumis oli neliskanttisen kuoren takana,
kulmikkaassa arkussa,
niin ettei se tarttunut mihinkään, se vain kimposi seinästä toiseen.
Nyt otan kiinni ihmisten koloista, sahalaitaisista ruumiinosista, mutta

en tiedä miten löytäisi sellaisen korkeuden jossa tuijottaisi ihmisiä silmiin järkevästä kuvakulmasta, ei alhaalta eikä ylhäältä.
Kun ihmiset vain heiluvat jatkuvasti puolelta toiselle tuntuu mahdottomalta
olla saamatta kohtauksia ja kohdata,
mutta kai tää liike on välttämätöntä, sitä mikä pitää hengissä tässä betonintuoksuisessa maailmassa.
ylösalas3
Oleminen on kai havaituksi tulemista ja pelkään jatkuvasti katoavani. Kai tässä on joidenkin aika suurten voimien ohjailtavissa. Vähän voi vaikuttaa johonkin pidentämällä ripsiään tai lyhentämällä sanojaan, mutta vaikka päättäisi valita jalkoihinsa ne kengät joista löydettiin rippikoulussa pyhä henki ja lentävänsä, omat rajat ei veny rajattomasti,
itsestään ei löydä koko maailman potentiaalia vaikka Paul Auster kuinka sanois niin, eikä sitä halua kertoa kellekään.
Oon kyllä ihan hyvä väistelemään katseita jo nyt, opin sen sillon lapsena kun silmät karsasti,
ja yhtäkkiä huomaa olevansa taas tässä, kiertää Kallion kirkkoa ympäri ja aina vain takaisin

Luulin että murskasin sen kultakaupungin, jonka läpi sanat joutuu tunkemaan,
niin että ne kimpoavat tiilirakennuksien kulmista ja kuluvat ja kadulla kulkevat poliisit tarttuvat vähänkin epäilyttäviin,
ja siksi ne piti muodostaa täsmällisesti, laskelmoiden.
Enää ei oo labyrinttejä joihin tunkee sanansa.
Ihmisiin on helpompi löytää yhteys kun ei voi turvata yhteisiin pilvilinnoihin,
kun ei voi ripustautua kultakaupunkiin pitää ripustautua toisiin.

Mutta nyt kultakaupunki on vain kääntynyt ylösalaisin. Tornit tuntuu köysiltä joita pitkin pujotella eteenpäin ja kaikki tippuu alas,

ja siksi on hurjaa että toisinaan voi löytää itsensä sudenhetkenä tupakoimasta kattoparvekkeilta,
puhua kotimaastaan ja ihmetellä kun viereiset ihmiset alkaa yhtäkkiä puhumaan japania,
että mun naama ei huuda että tuo on kotoisin kaivosta.
ylöalas4
Kai tää maailma huolehtii
silloin kun meinaa oksentaa keittoonsa, valo välähtää ja valkoisilla kirjaimilla lukee mikä on arvokkaampaa kuin keskustelut sinun kanssasi
ja kun on ryöminyt pimeään huoneeseen nukkumaan ystävä avaa oven ja sanoo muista olevasi ihana

en tiedä olenko
lähinnä helvetin epävarma tästä todellisuudesta ja sen tarkoitusperästä
sanon itselleni että have a heart mutta toisaalta jos ei ole sydäntä niin en mä tiedä

Ainakin tunnen paljon ja se tuntuu hyvin hyvältä. Pukeudun neonvärisiin kissoihin ja juon liikaa vettä ja joskus löydän tasapainon siitä kun sormet tanssii näppäimistöllä.
Öisin ylistän ystäviä, päivisin kahvia.

Jos haluatte olla mulle kivoja,
pyytäkää mut kanssanne tanssimaan

22 kommenttia:

  1. Hei. Halusin sanoa että vahvaa, että luen jokaisen tekstisi, ajatuksesi. Usein en osaa sanoa sanaa, siksi kerron että luen. Sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kun sanoit. Arvokkainta on jos yltää edes vähän toisiin. Sydämiä sulle!

      Poista
  2. Oon sanonut ennenkin mutta rakastan sun tekstejä.

    VastaaPoista
  3. 😭💛😘 ole myös armollinen itsellesi

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat itkettävän ihanasti. Nämä sanat antaa voimaa, ehkä juuri siksi, koska käyn samoja asioita läpi juuri nyt. Onnea on, ettei tarvitse olla yksin.
    Kiitos sanoistasi, jatka pitkään ja jatka usein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sinulle! Usein mietin että miksi ihmeessä kirjoitan, mutta jos sillä voi edes vähän tavoittaa jotain olemassaoloa helpottavaa niin se on sen arvoista. Voimia ja lämpöä!

      Poista
  5. Voi Usva.
    Oon jokaisen sun postauksen lukenut, rivien välistä, sanojen takaa. Aika usein ajatellu, et voi Usva, voisimpa vaan halata ja sanoa: kaikki järjestyvät. Että elä vaan, elä täysillä!

    Oon mielessäni palannut monia kertoja viime kesään ja iltaan teillä. Oli se leipää pussista syövä koira, jäätelöä, aitoja ihmisiä ja syviä keskusteluja. Sen syvempiä keskusteluja en ollut aiemmin kenenkään kanssa käynyt, enkä myöskään jälkeen. Vaikka pitäisi, haluaisin. Ehkä vielä joskus kohdataan, keskustellaan, jutellaan, avaat asiat rivien välistä, sanojen takaa? Koska haluan ymmärtää enemmän, ajatella laajemmin, keskustella syvemmin.

    Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinja, tietäisit vain kuinka onnellinen olin tästä kommentista! Mä toivon kanssa että asiat järjestyvät. Mutta siihen luottaminen on kovin vaikeaa; ei siihen riitä että osaa ajatella oikein. Mutta viime aikoina maailma on kyllä näyttäytynyt varsin hyvänä paikkana.

      Se ilta oli hyvä ja kohtaamisia täynnä. Toivottavasti kohdataan taas! En tiedä mikä tässä maailmassa on arvokkaampaa kuin se että voi nähdä häivähdyksiä toisten ihmisten sisältä.

      Aurinkoa myös sulle aurinkoinen!

      Poista
  6. ' Lopetan anteeksipyyntöihin verhoutumisen ja huudan kirosanoja niiden tilalle. '

    monesti ollu tuo fiilis, vain unessa niin on tapahtunu. nämä sun tekstit auttaa.
    -(ei enää niin) tuntematon sielunsiskosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä huomasin yksi päivä että noin oikeasti on tapahtunut. en enää hoe kotona hermostuneena että anteeksi anteeksi anteeksi vaan kiroilen. ja se tuntuu yllättävän terveelliseltä. toivottavasti sullekin käy niin muutenkin kuin unissa!

      Valoa sinulle ihana!

      Poista
    2. elämä on jännittävää ja hämmentävää ja minä aina uudelleen luen sun tekstejä. kiitos. ehkä hassua jos kysyy että ootko nähny directin (kysyn koska toivon että näät koska siellä on yks maailman puhuttelevimmista teksteistä)
      - sama edelleen

      Poista
    3. voi että en ollut huomannut sitä! mutta toisaalta hyvä niin nii sain lukea nuo sanat nyt. kiitos!

      Poista
  7. Tuu mun kanssa joskus tanssimaan (mä oon nyt jo ehtinyt tanssia niin paljon etten melkein enää jaksakaan, mutta sekin on ehkä hyvä merkki). Mä silloin joskus kirjoitin sulle mailia, joka taisi tosiaan hukkua täyteen laatikkoon, mutta sen pointti oli yksinkertaisesti se, että tuttuja, tuttuja tunteita. Tabermannin "Panivat syntymässä kiven sydämeen" on kolahtanut kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos sinulle kovasti! joo tapoin vahingossa mun vanhan mailin niin kaikki kirjeet joltakin ajalta on kadonneet. Mutta kiitos kun sanoit. Tanssitaan joskus.

      Poista
  8. Rakastan sun tekstejä! "Kun ei voi ripustautua kultakaupunkiin, pitää ripustautua toisiin." Juuri noin se on. Meillä ei täällä muuta ole kuin toisemme, taivas ja helvetti ovat paikkoja maan päällä. Minäkin haluan tanssimaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi että, kiitos sinulle! :) ja iloitsen erityisesti siitä että joku ymmärtää näitä sanoja, kultakaupunkeja ja muita. Kun niihin tiivistyy niin paljon. Taivas ja helvetti ovat ihmisten piirtämiä, ja ehkä niitä voi piirtää pehmeämmiksi. Tanssitaan joskus kiitosta.

      Poista
  9. Moi usva. Musta olis kiva jutella sun kanssa asioista joskus, mutta en uskalla. Mun maailma tuntuu nykyään niin pieneltä ja sairaalta samalla kun sun maailma näyttää valolta ja toivolta, jota mulla ei ole. Ehkä me voitaisiin vaikka jutella siitä joskus. Tai tanssimisesta ja kissoista tai mistä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni! ois ihanaa puhua sun kanssa. mun maailma on myös kaoottinen, ahdistava ja pimeä. kaikki on niin paljon. en tiedä onko maailmassa mitään parempaa kuin ihmisten kohtaaminen joten nähdään. !! tuun treelle kai viimestään syyskuussa, toivottavasti löydetään sillon toisemme!

      Poista
  10. Sun kirjotukset puhuu mulle edelleen. Sanoistas kuoriutuu vuosien myötä vaan mulle läheisempiä asioita ja se, mitä osaat tallettaa tänne sanakuvina ja valokuvina on niin hienoa. Kiitos, kun jaat juttujas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sinulle ihan hirveän paljon. On hullun kivaa kuulla että puhun ehkä myös toisista silloin kun puhun itsestäni.

      Poista