Sivut

lauantai 30. tammikuuta 2016

pärskin duurissa

säihker
Toisinaan väsyttää pukeutua säihkeeseen.
En halua pärskiä niin että hohto ympärillä säilyy, pitää kuplien määrää vakiona ja loikkia pintajännityksen voimalla eteenpäin. Pomppia ja olla ihme.
Minä haluan möyriä pohjalla. Haluan kävellä ilman taivaaseenyltäviä korkoja. Mun ääni venyy keski-c:stä septimin alaspäin muttei kovin korkealle, mä soitan hitaasti toistuvia bassolinjoja koko kehollani, mun silmissä on urkupiste, ne ei oo elävää sinertävää ainetta jonka valo lävistää vaan läpinäkymättömät.
Minun ääneni ei ole poukkoileva vaan matala ja varovainen.
Nautin tasaisista askeleista, kestävyysurheilusta, ranskantunneista ja kuorolaulusta. Shostakovitsin toisesta pianokonsertosta, kissoista jotka pelkää minua ja kerran kuussa ilmaantuvasta lehdestä.
Kaipaan kalliota.
Oon jähmeää magmaa joka muuntuu hitaasti,
jonka otsalohkoa pitää painaa uudestaan ja uudestaan samaan kohtaan että siihen tulee kuoppa
liian nopeat liikkeet väistän
täytyy silittää kärsivällisesti niin etten enää säpsähtele
aikaa lajitella havainnot, intuitiivisesti havaitsee vain seitsemän

i must be explained to over and over

jag vill höra någon säga mig
att imorn blir en bättre dag
det är bara repetition, repetition, repetition jämt

vem kan säga vad det är som gäller

niinkun minua viisaammat sanoo.
Yritän vaan oppia että kaikki on ihan ok.

meitsi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta sitten kun on ollut kotona pitkään eikä muista montako porrasta rappukäytävässä on, ihmiset tuntuu puolijumalaisilta ja sädehtiviltä, ja minä hypin paljain jaloin ympäriinsä ja kerron juttuja sydänsuruista ja nutturoista ja kauneudesta ja musiikista ja herätysliikkeistä ja pettymyksistä ja kuulen huonosti kysymykset jotka haluaisin kuulla ja väärintulkitsen jokaisen kosketuksen
Kai sitä kaipaa riehumista ja rauhaa
ylimielisyyttä ja nöyryyttä
rakkautta ja välinpitämättömyyttä
tunkeilua ja suojautumista
jähmeyttä ja tanssia
katseita ja silmien sulkemista
tuntemattomia ja rakkaita,
koko elämän kirjoa.

Kai sitä haluaa muistaa ensisijaisesti, että kaikki on mahdollista, koko skaala ääniä, korkeat ja matalat,
vapauden.

Päässä taistelee ääniä, mutta voipahan voittaa vallankumouksen joka päivä
riemuita ajatuksenvapaudesta
ja vaieta kaikesta,
mutta hiljainen tyytyminen ja konfliktittomat ihmiset hämmentää iäisesti.

En ollutkaan vielä ihan valaistunut ja hyvä niin.

Vähän yli viikon ajan oon säteillyt euforiasta. Hymyillyt ihmisille koulumatkalla muutenkin kuin sillon kun ne liukastuu, saanut rakkaudentäyteisiä postikortteja ja meinannut haljeta yksinkertaisista sointukuluista.

Hassuu.
Kaikki on aika hyvin.

6 kommenttia:

  1. Tämä sai hymyilemään. Elämän värit, tunteet, syke välittyivät. Meidän ei tarvitse suostua muottiin tai muotteihin, jos emme halua. Mikä onni, että on niin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ihana Meri! Näin on hyvä meille molemmille.

      Poista
  2. aamen!? oot niin taitava ! en käsitä, samaistun joka ikinen kerta.

    VastaaPoista
  3. mulle tuli tästä tekstistä ihan mieleen biisisanoitukset - just sellaisten biisien, mitä tykkäisin kuunnella. kaunis kuva susta!

    VastaaPoista