Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

yhdestä maailmasta

Muutin viime kesänä tuntemattomaan kaupunkiin.
Tulin takaisin kaksi viikkoa sitten, koska Jyväskylä on oma maailmansa.

kesä1
kesä2
kesä3

Olen löytänyt täällä kaiken itse. Pyöräreitit sen jälkeen kun ajoin ensin ympyrää ja myöhästyin työpaikan kesäjuhlista, ruokakaupat joihin ehtii kahdessa minuutissa työpaikalta. Hassut laiturit joilla ei yleensä ui ketään. Ystävät, joihin on tutustunut sen takia, etten tuntenut aluksi yhtään ihmistä. Puistot, joiden sijainti on pitänyt tarkistaa navigaattorista monta kertaa.

Joka päivä pyöräilen sellaisen kohdan ohi, joka arvaamatta herättää suuria tunteita. Usein jo pelkät kadunnimet ja kyltit; Puistokadusta tulee mieleen heinäkuinen ilta kun en ollut vastannut yhteenkään viestiin mutta sain silti teetä, Keskussairaalantiestä se kun Onnibus oli myöhässä ja piti juosta helteessä hakemaan pyörä silmätarkastusten jäljiltä, Laajavuorentiestä sunnuntai jona ostin paljon verigreippejä ja pyöräilin Haukkalammelle uimaan ja pelkäsin saavani frisbeestä päähän.

Kaikkialla on paljon muistoja, tai ehkä muistoja on nimenomaan niin vähän, että kaikki herättää tunteita. Kun ihmisestä muistaa vain yhden hassun illan kun puhuttiin siitä kenellä on velvollisuuksia ja myöhemmin eksyttiin tanssimaan yhdessä, ei tarvitse kirkastaa tunteita kaiken arkipäiväisyyden keskeltä. Täällä tuntuu, että ihmiset hymyilee ja katsoo silmiin, tai sitten olen vain itse virkeämpi ja juon enemmän kahvia.

Tuntuu, että olen liikkeellä, ja silloin kun en ole, kaupunki liikkuu mun puolesta. Muistan viime kesästä parhaiten ne hetket, kun olen ollut ulkona. Kun Kauppakadulla on ollut jo vähän hämärää ja oon miettinyt, että ehtisikö livahtaa vielä yöuinnille, vai pelaisinko Aliasta vielä hetken. Kun olen pyöräillyt puhelimeen puhuen pois iltavuorosta ja käynyt ostamassa ruokaa huoltoasemalta. Alan toivoa, että voisin pysyä täällä ikuisesti. Ehkä paikoista tulisi sitten vielä lujempia, vaikka oikeasti ne on lujia siksi että mulla on niistä niin harvoja muistoja, että voin kuvitella itse paljon.

kesä4
kesä5

Tänä kesänä olen tehnyt turkoosilattiaisesta kahvilasta olohuoneeni ja ympyränmuotoisella tiellä olevan rivitalon nahkanojatuolista makuuhuoneeni. Aloitin päiväni kuuntelemassa kultakoristeisessa salissa Ultra Brata, se muistutti kaiken universaaliudesta; minä en koskaan uskalla puhua muusta kuin raitiovaunuista ja lähettäkää minulle kirjoja jotka päättyvät hyvin ja tansseista appelsiinipuiden katveessa ynnä muita perusasioita. Näin lähikaupassa kauniin pojan, törmäsin häneen kolmesti päivän aikana ja kuvittelin jo meidät keski-ikäisinä.

Tapaan ihmisiä jotka puhuvat hyviä asioita. Tämän kesän toisena päivänä tapasin tamperelaisen naapurin, se sanoi että katso nyt miten sä olet muuttunut, kuinka paljon rohkeampi sä olet. Lauantaina huutavassa musiikissa multa kysyttiin kysymyksiä, joihin olen tottunut vastaamaan että olin ihan sekaisin. Olen tänään kuulemma seesteä.

Monet puhuu täällä edelleen englantia mutta yritän lisätä vokaaleja ja vähentää konsonantteja niin että joskus vielä tulen ymmärretyksi.

Elämän perusteemoina jatkuvat näköjään irrallisuus ja läsnäolon etsiminen. Täällä molempia on hyvä harrastaa. Ainakin järviä on tarpeeksi, eikä yksikään päivä voi olla samanlainen koska useimmiten paistaa aurinko samalla sekunnilla kun taivas repeää, ja on keksittävä minne livahtaa ennen kuin tietokone kastuu.

kuvat ensimmäiseltä ihmeelliseltä kesältä, tämä olkoon toinen!

1 kommentti:

  1. Näitä sanoja oli rauhallista lukea, ja ne liikkuivat ja hengittivät ihanasti. Kiitos!

    VastaaPoista