Sivut

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

yllin kyllin

Olen kotona, täällä missä talojen värit on heleitä ja kadunkulmat täynnä tuttavia. Se on karseaa ja se on kivaa. Mutta haluan puhua matkasta vielä vähän.

***

Kuuluisi kai sanoa, että en lähtenyt etsimään mitään. Kyllä minä lähdin: lähdin etsimään paikkaa, jossa ei ole näännyttävä kiire, jossa on enemmän liikkumatilaa. Aluksi suunnittelin pakenevani Intiaan tai Ugandaan tai jonnekin, missäs voisi hukuttaa itsensä painaviin väreihin ja pistäviin tuoksuihin. Sitten huomasin, että oikeastaan haluan puhdistautua. Haluan vehreitä ajatuksia ja merkityksettömyyttä.

Viime vuosina Suomessa kaikki on ollut hyvin tiheää. Usein on tuntunut siltä, että minut on naulattu paikoilleni, ja koko ympäristö oman pään sisältöjä myöten kuiskii samoja ihanteita ja arvoja. Meillä on selkeät kuvat siitä, kuka on katkera ja kuka on super ja kuka on kömpelö. Kaikki lukee kulttuurista pääomaa välimerkkien puuttumisesta, ryhdistä ja punaisen sävyistä. Maailma on niin selkeästi järjestelty, että seesteistenkin aamujen rauhan voi kadottaa vilkaisemalla huolimattomasti väärään suuntaan.

Tahdoin olla ei-kukaan ja hukkua ihmismassaan. Päihtyä tuntemattomista ja etsiä kiintopisteet mukavasta katseesta ja heleästä tervehdyksestä. Vapautta ja arvottomuutta.

I hope you find what you're looking for lauloi joku matkan puolivälissä ja ajattelin että joo, todellakin. Kun avaan ryppysivuisen muistikirjani joulukuulta, jokainen aukeama säkenöi vahvasti, se säkenöi, kun piiloon tungetut arvokkaat ominaisuudet on avattu kääriestään, ja niin kuuluukin.

Sen jälkeen olen miettinyt, miten kaikkea voi saada yltäkylläisyyteen asti, niin paljon että oksettaa.

turta_5

Kun ajoin bavarialaistuttavan kyydissä pois Milford Soundilta, luin karttaa etupenkillä ja kysyin että there's a waterfall nearby do you want to stop for it ja kuski totesi että naaaah another waterfall, so boring let's keep going. Vesiputouksia ja vuoria ja auringonlaskuja oli niin paljon, että ei niitä enää erottanut toisistaan.

Viiden ja puolen kuukauden kuluttua kaikenlaiset epäpaikat alkoivat olla liikaa. Halusin ympäristön, joka pysyy samana päivästä toiseen, halusin takaisin merkitysverkoston viimeiseen nurkkaan. Oli ikävä murroskohtia ja maailman kolahtelua, sitä millainen valo yläkertaan lankeaa kevätiltaisin ja toukokuun kirpeyttä ja lautalattioiden samanaikaista sileyttä ja karheutta. Mitä tahansa, tuskaa, euforiaa, jotakin tosi paljon, unettomia öitä, kurkkuun nousevaa pelkoa, jääkylmää järvivettä, liian aikaisin nousevaa aurinkoa. Kaikkea paitsi kädenlämpöisyyttä, sellaista joka loppujenlopuksi saa kadottamaan kaiken selkeän ja tekee minusta vähän mitäänsanomattoman ja vetelän.

En tiennyt, että aikaa voi olla niin paljon, että se muuttuu täysin muodottomaksi. En muistanut, että ihminen voi pitkästyä, viimeksi mulla oli tylsää varmaan kymmenvuotiaana. Että epäpaikoista ja vapaudesta voi tulla ähky.

Oli ihanaa, että sai mennä niin pitkälle, huomata, että täysi tyhjyys ei ole tavoittelemisen arvoista. Ehkä kaikkea voi latoa kohtuudella elämäänsä, opetella aktiivisuuden ja pakonomaisuuden eroja. Tuntuu, että kaikkea haalii kurkkua myöten äkkiä, ja minä haluaisin vain elää auki elämälle.

En haluaisi kontrolloida maailmaa minkäänlaisen ajatuspakon kautta. En jaksa liiallista hyväuskoisuutta, en liiallista kontrollointia, liiallista mitäänsanomattomuutta, liiallista älyllistämistä enkä liiallista sitoutumattomuutta. Ajatus liiallisuuksiin pyrkimisestä on lohduttava yleensä silloin, kun on halunnut keksiä sopivan tarkoituksen elämälle tai tarpeeksi hankalasti tavoitettavan tavan elää.

Haluaisin vain koota sopusuhtaisen elämän. Edelleen annostus on hankalaa, mutta nykyään on jo aika paljon asioita, joista muistuttaa itseään. Välillä se sopusuhta painottuu uudesta innostumiseen ja silloin näen itseni ruusunpunaisen kaupungin kaduilla hukassa vieraan kielen keskellä ja välillä se sopusuhta on arkea, jossa jokaiselle päivälle on määritelty yksi oleellinen asia, olisi jo ystävä tanssitunneillekin enkä vielä palauttanut uimahuoneen avainta.

Mutta en usko, että lakkaan etsimästä, ennen kuin löydän.